Etymologiadata:KBL:Sana-artikkelien rakenne

Hakusanan otsikko ja hakusanaan viittaaminen

Hakusanana on myöhäiskantasuomen (mksm) rekonstruktio. Yhteissuomalaisen sanaston (YSuS) sanoista käytän sen rekonstruktioita ja olen muokannut niitä vain aineiston sitä poikkeuksellisesti vaatiessa. Uskottavat rekonstruktiot olen varustanut yhdellä asteriskilla *. Epäuskottavat rekonstruktiot, joitten pohjalta on esitetty tässä hylättyjä balttilaislainaetymologioita, olen merkinnyt kahdella asteriskilla **. Kaikki hakusanat kirjoitan sana-artikkelien otsikossa lihavin suuraakkosin ja tekstissä pienin kapitaalikirjaimin. Asteriski jää pois vain ”katso, vertaa”–nuolen ^ jäljestä.

Hakusanan yhteydessä annan standardoidut muodot seuraavista yleiskielten perussanakirjoista ja laajoista, ortografialtaan standardisoiduista murresanakirjoista:

• sm suomi Kielitoimiston sanakirja, KS
• ka karjala Karjalan kielen sanakirja, KKS
• ve vepsä Словарь вепсского языка, СВЯ
• va vatja Vad́d́aa tšeelee sõna-tširja, VTšS
• vi viro Eesti keele seletav sõnaraamat, EKSS
• li liivi Līvõkīel–ēstikīel–lețkīel sõnārōntõz, LELS
• uk ukala Võro–eesti synaraamat, VES

Kielitoimiston sanakirjasta puuttuvat nykysuomen kirjakielessä käytetyt muodot ovat Nykysuomen sanakirjasta (NS). Vepsän suppean sanakirjan tietoja olen täydentänyt Vepsän verkkosanastosta. Liivin tietoja olen täydentänyt Livisches Wörterbuchin (LW) anteilla, ja LELS:n liivin oikeinkirjoitusta olen muuttanut helppolukuisemmaksi ja fonemaattisemmaksi korvaamalla õ:n y:lla, ȭ:n ȳ:lla, ȯ:n uo:lla, ȱ:n ūo:lla, ǭ:n å:lla ja ǟ:n a̋:llä.

Etelävirosta käytän johdonmukaisesti lyhyempää nimimuotoa ukala, joka auttaa välttämään sekaannusta viroon. Nimitys viron kieli viittaa tässä sanakirjassa yksinomaan pohjoisviroon murteineen. Võrō–eesti synaraamatua olen hyödyntänyt uudemman Eesti–võro sõnaraamadun (EVS) kanssa yhdistettynä verkkotietokantana.

Jos nykykielten muodot ovat rekonstruoidun mksm muodon suoria jatkajia, on niitten edellä äännekehitysnuoli >. Tällöin kielten järjestys on muuten yllä mainittu, mutta kirjoitusasultansa identtiset muodot esitän yhdessä (^aika).

Suomen, viron ja võron yleiskielistä puuttuvat, mutta suomen, viron tai ukalan eli eteläviron murteista tai nykykielten varhaisista kirjallisista lähteistä tavatut säännölliset vastineet mainitsen kunkin kielen kohdalla viitteellä alkulähteeseen (^ahero) tai mahdollisimman tarkalla murrealuelyhenteellä varustettuina (^ahtingas). Jos murremuoto kuitenkin on laajalevikkinen, on murrealuelyhenteen sijalla lyhenne ”murt.”.

Jos joissakin yleiskielissä esiintyy ainoastaan tai tavallisimpana jonkin epäsäännöllisen äännekehityksen muovaama muoto, luettelen tällaiset muodot vasta säännöllisten vastineitten jäljessä toisen äännekehitysnuolen perässä.

Jos nykykielten muodot ovat mksm kannasta eri johtimilla muodostettuja johdoksia, on hakusanana rekonstruoitu kantasana ja nykykielten muotojen edellä johdosnuoli ⇒. Jos kantasana on säilynyt joissakin nykykielissä, luettelen sen muodot ennen muitten kielten johdosedustuksia.

Toisesta itämerensuomalaisesta kielimuodosta lainautuneet nykykielten muodot annan suluissa varustettuna lainanuolella → ja lainanantajakielen lyhenteellä.

Joillekin sanueille on rekonstruoitava useampi äänteellinen variantti myöhäiskantasuomeen. Tällöin mainitsen sana-artikkelin otsikossa ne kaikki lihavin suuraakkosin toisistaan aaltoviivalla ~ eroteltuina, todennäköisimmin ensisijaisen variantin ensin, ja kunkin variantin jäljessä sen nykykielten edustuksen. Artikkelien tekstissä viittaan tällaiseen hakusanaan mainitsemalla vain ensisijaisen variantin (esim. *hako).

Kun hakusanana on useampia myöhäiskantasuomeen rekonstruoitavia johdoksia samasta, kadonneesta kantasanasta, olen menetellyt muuten samoin, mutta tällaisiin hakusanoihin viitatessani mainitsen molemmat rinnakkaiset johdokset (esim. *harmi ~ *harmaga).

Eräillä hakusanoilla on niin laajalevikkisiä johdoksia, että ne voi rekonstruoida myöhäiskantasuomeen. Jos jokin tällainen johdos on säilynyt kantasanansa levikin ulkopuolella tai on sen alkuperän selvittämisen kannalta esimerkiksi merkityksensä takia keskeinen, olen ottanut sen alahakusanaksi. Alahakusanat (johdokset) olen merkinnyt sana-artikkelin otsikkoon lihavin pienin kirjaimin erotukseksi päähakusanoista (kantasanoista ja niitten äänteellisistä varianteista).

Hakusanarivin viimeinen lyhenne ilmaisee hakusanan sanaluokan:

• s. substantiivi
• a. adjektiivi
• v. verbi
• adv. adverbi

Merkitykset ja niitten levikkiä kuvaava karttaskeema

Heti otsikon alla luettelen hakusanan itämerensuomen perinteisistä murteista ja vanhoista kirjallisista lähteistä tavatut merkitykset tiiviisti mutta etymologian kannalta riittävää kattavuutta tavoitellen. Pois olen jättänyt vain eräitä selvimmin myöhäisiä tai kuvaannollisia merkityksiä. Tässä ja muissa Tiivismuotoisissa tekstikappaleissa esitys on sanakirjamainen, eikä merkitysten selityksiä varusteta puolilainausmerkein.

Olen ryhmitellyt merkitykset havainnollistaakseni niitten levikkiä karttaskeeman avulla. Ryhmittely palvelee ensisijaisesti etymologian tarpeita: eri merkitysten keskinäisen kronologian selvittämistä ja mahdollisesti erilähtöisten merkitysten erottamista (homonymian tunnistamista). Siellä, missä hakusanan kaikilla merkityksillä on sama levikki, en ole erotellut merkityksiä niitten suuristakaan eroista huolimatta.

Läheisten alamerkitysten muodostamia ryhmiä nimitän hakusana-artikkeleissa hakusanan merkityksiksi. Nimeän ne lihavilla suuraakkosilla. Pääsääntöisesti merkitykset alkavat kunkin hakusanan kohdalla A:sta, mutta äännekehitysten vuoksi osin homonymisoituneita erilähtöisiä hakusanoja (esim. *halëda + *haljas) olen voinut poikkeuksellisesti aakkostaa yhteenkin. Koska karttaskeeman yhteydessä käytän merkityksistä myös pienaakkosia, ei pieneen l-kirjaimeen helposti sekaantuva I ole käytössä.

Alahakusanoiksi ottamistani päähakusanan johdoksista olen laatinut erilliset karttaskeemat päähakusanan karttaskeeman alle. Tällöin luettelen kunkin pää- ja alahakusanan merkitykset erikseen kunkin skeeman yläpuolella. Eräät päähakusanan yhteydessä yksityiskohtaisesti kuvaamani merkitykset esitän tiiviimmin alahakusanojen skeemoissa. Toisinaan saman kirjaimen alle ryhmittelemäni merkitykset myös eroavat hieman toisistaan pää- ja alahakusanoilla, mikä näkyy niitten kuvauksista: näissä tapauksissa olen katsonut erot etymologian kannalta vähämerkityksisiksi.

Karttaskeemassa olen jakanut itämerensuomen 24 päämurrealueeseen, joita kutakin kuvaa yksi ruutu. Tällainen skeema tuo pienet mutta kielihistoriallisesti keskeiset murrealueet paremmin näkyviin kuin maantieteelle uskollinen kartta. Se myös havainnollistaa kantasuomen historiallisen jakautumisen ensin sisämaan, Riianlahden ja Suomenlahden kantamurteeseen ja sittemmin jälkimmäisen jakautumisen pohjoiseen ja keskiseen itämerensuomeen.

Päämurrealueet olen merkinnyt seuraavasti:

Suomenlahden kantamurteen jatkajat

Pohjoinen itämerensuomi

• Lo suomen lounaismurteet, ml. lounaiset välimurteet
• Hä hämäläismurteet, ml. satakuntalaismurteet
• Ep eteläpohjalaismurteet
• Ke keski- ja pohjoispohjalaismurteet
• Pe perä- ja länsipohjalaismurteet sekä kveeni
• Sa savolaismurteet
• Kk suomen kaakkoismurteet
• Vie vienankarjala
• Ek eteläkarjala
• Au aunuksenkarjala
• ly lyydi
• ve vepsä
• ink inkeroinen, ml. Kukkosin murre

Keskinen itämerensuomi

• S viron saarten murre
• L viron länsimurre
• K viron keskimurre
• I viron itämurre
• R viron koillis- ja rannikkomurre
• va vatja, pl. Kukkosin murre

Riianlahden kantamurteen jatkajat

• li liivi: K kuurinmaanliivi ja S salatsinliivi

Sisämaan kantamurteen jatkajat

• M ukalan Mulkin murre
• T ukalan Tarton murre
• V ukalan võron murre, ml. setto sekä Leivun, Lutsin ja Kraasnan kielisaarekkeet

Liivin kielen kuvaus skeemassa vaihtelee hakusanoittain: salatsinliivin merkitsen omaksi ruudukseen vain hakusanoilla, joilla on vastine siinä muttei kuurinmaanliivissä. Muissa hakusanoissa kaikki kummastakin tavatut merkitykset ovat yhdessä ruudussa. Salatsinliivin korpus on nimittäin niin pieni, että hakusanan vastineen puuttumista siitä ei pidä tulkita sen itämerensuomalaisen levikin aukoksi.

Karttaskeemassa käytän pääosin suuraakkosia. Pienaakkosin olen merkinnyt vain pienestä osasta murrealuetta tavatut merkitykset ja hyvin hajanaiset esiintymät, laajojen suomen murrealueitten ulkopuolella lähinnä yksittäiset tai yhden pitäjän alueelta kerätyt tiedot. Suuren ja pienen kirjaimen ero skeemassa on hyvin viitteellinen, erityisesti pienten kielten kohdalla niitten sanakirjojen suppeuden tähden.

Suurista murrealueista olen jättänyt kokonaan merkitsemättä sellaiset alueen maarajan pitäjistä kerätyt merkitykset, jotka selvästi jatkavat yhtenäistä merkitysaluetta maarajan takaisella murrealueella. Rajavesistöjen, erityisesti Suomenlahden yli siirtyneet merkitykset olen kuitenkin aina merkinnyt.

Joistakin hakusanoista, joilla on kaksi laajalevikkistä äännevarianttia, olen merkinnyt skeemaan harvinaisemman variantin levikin harmaan taustavärin avulla. Yhdessä tapauksessa (^ahtas) olen värittänyt harmaalla alueen, jossa adjektiivista on tavattu pelkkä komparatiivimuoto.

Välittömästi karttaskeeman alle olen merkinnyt merkitysten levikin vanhoissa kirjakielissä n.v. 1800 saakka, mikäli sellaisia on. Pienaakkoset merkitsevät tässä vain vanhoista sanakirjoista tavattavia merkityksiä, joita ei ole säilynyt varsinaisissa tekstiyhteyksissä. Olen käyttänyt lyhenteitä:

• vsm vanha kirjasuomi
• vvi vanha kirjaviro
• vuk vanha kirjaukala (kirjaeteläviro)

Seuraavilla riveillä karttaskeeman alla annan ensin hakusanan epäsäännöllisen tai poikkeuksellisen äännekehityksen kautta syntyneet äännevariantit, joista en niitten levikin suppeuden vuoksi ole tehnyt erillistä alahakusanaa skeemoineen. Näitten varianttien merkitykset sisältyvät skeemaan enkä siksi luettele niitä erikseen. Niitten edessä on äännekehitysnuoli >.

Äännevarianttien jäljessä luettelen hakusanan keskeisinä pitämäni vanhat johdokset ja toissijaiset, yleensä suffiksinvaihdoksen kautta syntyneet vartalovariantit (johdoskorrelaatit). Näillä johdoksilla on yleensä vain osa hakusanan merkityksistä ja usein myös hakusanalta puuttuvia merkityksiä. Niitä en ole merkinnyt skeemaan, vaan luettelen ne kunkin johdoksen perässä. Näitten johdosten edessä on johdosnuoli ⇒.

Koeversioon olen näille riveille merkinnyt myös aaltoviivalla ~ sanoja, joitten suhdetta hakusanaan en ole vielä selvittänyt.

Hakusana-artikkeleissa vältän sanojen ja niitten merkitysten kohdalla viittaamasta yleiskieliin, ja operoin tässä mainituilla päämurrealueilla. Yleiskielten sanojen merkityksiä en anna erikseen, ja niitten muodotkin mainitsen lähinnä vain artikkelien otsikossa.

Hakusanan balttilaislainaetymologian tiivis muoto

Balttilaisetymologiakappaleen ensimmäisellä rivillä on hakusanan balttilais-lainaetymologiaan sopiva rekonstruktio keskikantasuomeen. Keskikantasuomi on balttilaislainojen oletusarvoinen kohdekieli. Jos hakusanan eri balttilais-lainaetymologiat edellyttävät siltä erilaisia keskikantasuomen rekonstruktioita, on kunkin etymologiakappaleen edellä vastaava rekonstruktiorivi.

Rekonstruktiorivillä esitän myös kantasuomen sanan mahdolliset yhteydet muihin uralilaisiin välikantakieliin. Rekonstruoituja välikantakielten muotoja esitän vain kantasaamesta Lehtirannan (YsaS) mukaan: rekonstruktion edessä oleva numero viittaa YsaS:n hakusanoihin. Saamen sanueesta mainitsen vain levikin ja yhden esimerkkimuodon merkityksineen, lähtökohtaisesti pohjoissaamesta (SSSS); muut vastineet löytyvät Lehtirannalta. Saamen ja kantasuomen suhteen olen poikkeuksetta merkinnyt lainanuolella, vaikka äännesuhteitten kannalta niitten vanhimmat balttilaislainat voisivat polveutua jo yhteiseen saamelais-suomalaiseen kantakieleen (varhaiskantasuomeen, länsiuraliin) saaduista sanoista. Muuten käytän yhtä kuin -merkkiä = varsinaisen etymologisen vastineparin välillä ja aaltoviivaa ~ merkitsemään epätarkempaa yhteenkuuluvuutta tapauksissa, joissa rinnakkaislainautuminen ei ole poissuljettua.

Muitten etäsukukielten osalta viittaan vain nykykielten sanoihin. Muodot ja merkitykset ovat teoksista ErSS, MoSS ja MaSS; mokšan osalta käytän kuitenkin MdW:n latinalaista tarkekirjoitusta, koska mokšan kyrillinen nykyortografia on jopa etymologiseen kirjallisuuteen liian epätarkka.

Seuraavissa kappaleissa esitän balttilaislainaetymologian tiiviissä muodossa. Kaikille varmoille ja useimmille mahdollisina pitämilleni balttilaislainoille olen rekonstruoinut todennäköisimmän lainanantajakielen, hypoteettisen pohjois-baltin (baP) muodon, jonka annan heti lainanuolen ← perässä. Pohjoisbaltin rekonstruktiot ovat tässä vaiheessa työtä vain suuntaa antavia. Niitten muoto tulee todennäköisesti jonkin verran muuttumaan työn edetessä. Kaikille lainoille on mahdotonta rekonstruoida tarkkaa lähtömuotoa, etenkin johtimen ja (lähinnä nominatiivin) päätteen osalta. On myös mahdollista, että luovun pohjoisbaltin rekonstruktioitten esittämisestä sana-artikkeleissa.

Seuraavaksi esitän kantabaltin (kba) rekonstruktion äännekehitysnuolen < perässä. Lähden liikkeelle oletuksesta, että kantabaltti on yhtä kuin kantabaltoslaavi, sillä sen rekonstruktiotasoa seuranneet harvat itä- ja länsibaltille yhteiset (mutta kantaslaavista puuttuvat) uudennokset eivät edustu kantasuomen balttilaislainoissa ainakaan kauttaaltaan: johdinainesten supistuminen ja sitä seurannut lyheneminen *-ia- > *-ī- > *-i- puuttuvat (^ankërijas, ^harja), samoin (r/u/k/i_ *s >) *ṣ > *s (^laiha); (myöhäis)kie *o:n ja *a:n erillisyyttä taas ei tarvitse olettaa kantabaltoslaaviinkaan. Eräille vähiten uskottaville balttilaislainaetymologioille en ole rekonstruoinut kantabaltinkaan muotoa.

Kantabaltin rekonstruktioni noudattavat pääosin EDBIL:n käytäntöä, mutta kie *o:n ja *a:n jatkajat merkitsen molemmat *a:lla. Kantaindoeuroopan laryngaalien ja Winterin lain tuottamasta akuuttiudesta en EDBIL:n tavoin käytä glottaaliklusiilin merkkiä ʔ, vaan merkitsen sen varovaisemmin yläindeksillä ^h. Kirjain h viittaa vain tämän prosodisen ilmiön tai mahdollisen äänteen alkuperään eikä mihinkään tiettyyn ääntämykseen. Kantabaltin muotojen painotusta en merkitse mitenkään, koska alan vilkkaasta tutkimuksesta huolimatta sitä ei vielä ole kyetty luotettavasti rekonsturoimaan.

Kantabaltin muodon jäljessä luettelen äännekehitysnuolen > jäljessä sen suorat jatkajat seuraavassa järjestyksessä:

• lt liettua LKŽ:sta suomennetuin merkityksin
• lv latvia l. lätti ME:ltä suomentamini merkityksin
• pr muinaispreussi PKEŽ:sta suomentamini merkityksin
• ksl kantaslaavi UsW:sta suomentamini merkityksin
• mksl muinaiskirkkoslaavi ССС:sta suomentamini merkityksin

Liettuan sanat olen etymologian tiiviissä muodossa varustanut tieteellisessä kirjallisuudessa perinteisin painotusmerkein; alempana tekstistä olen jättänyt painotusmerkit pois. Sanojen merkitysten numerointi on LKŽ:sta, mutta olen yhdistänyt joitakin numeroituja merkityksiä, joitten eroja olen pitänyt hyvin vähäisinä; pois olen jättänyt vain nuoria ja selvästi myöhäisen metaforan kautta syntyneitä (kuvaannollisia) merkityksiä.

Lätin painotusmerkkien kanssa olen menetellyt samoin kuin liettuan, mutta uo-diftongin merkitsen lätin kirjakielen käytännön mukaisesti ja ME:stä poiketen o:lla, sillä missään tämän sanakirjan kannalta olennaisessa (riittävän vanhassa) sanassa ei lätin o esiinny muissa äänneympäristöissä. Myös lätin sanojen numeroitujen merkitysten kanssa olen menetellyt samoin kuin liettuan. ME on paljon suppeampi kuin LKŽ, mikä näkyy myös lueteltujen merkitysten määrissä. Se kuitenkin (periaatteessa) kattaa myös varsinaisen lätin kielen lisäksi myös latgalin kielen sanaston merkityksineen, mistä syystä latgalia ei ole mainittu sana-artikkeleissa erikseen.

Kantaslaavin muodot ovat Klotzin UsW:sta, sillä vain Klotz käyttää laajamittaisesti uskottavinta, Holzerin rekonstruktiotasoa. Myös kantaslaavin rekonstruktiossa käytän akuuttiudesta yläindeksiä ^h enkä Klotzin yläpistettä ˙, joka olisi tulkittavissa sivupainon merkiksi. Kantaslaavin pääpainon merkitsen Uralilaisen foneettisen aakkoston mukaisesti korotetulla pisteellä · vokaalin jäljessä, jolloin Klotzin siihen varaama alleviivaus vapautuu takaisin tekstuaalis-tyylilliseen käyttöön.

Eräässä tärkeässä yksityiskohdassa poikkean UsW:sta: katson, ettei *eu > *jau ole tapahtunut vielä kantabaltoslaavissa, koska se ei edustu kantasuomen balttilaislainoissa (^lëuka, ^rëuna). Tällöin varhaiseen kantaslaaviin on vielä rekonstruoitavissa *ew, jonka etuvokaali on säännönmukaisesti aiheuttanut ”ensimmäisen palatalisaation”: k > ḱ > ťś (= ć > sl č), g > ǵ > ďź (= ʒ́ > sl ǯ ~ ž), x > x́ > ś (> sl š), paitsi yhtyminä sibilantin kanssa sk > sḱ > śť (> sl št ~ šč) ja zg > zǵ > źď (> sl žd ~ žǯ). Näin esim. kie *sḱewH- ⇒ kba *skeu^h-ka^h ’hauki’ > ksl *sḱe·w^hkā^h > *śťe·w^hkā^h > *śťa·w^hkā^h > sln ščúka ~ kesl štȕka, eikä tarvitse Klotzin tavoin olettaa vain *au-diftongin edellä tapahtuvaa esiksl muutosta kj > tj ja kiertotietä ksl *stja·w^hkā^h-muodon kautta sl št- ~ šč-alkuisiin asuihin.

Kantaslaavin rekonstruktiossani merkitsen ”ensimmäisestä palatalisaa-tiosta” vain alkuvaiheen, varsinaisen palatalisaation kba k, g, x > ksl ḱ, ǵ, x́, sillä uudet palataaliset konsonantit joka tapauksessa fonemaattistuvat vasta niitä seuraavien vokaalien takaistumisen yhteydessä, mitä UsW s. 17 ei pidä enää kantaslaavilaisena (miksi?). Pääsääntöisesti en merkitse allofoneja lainkaan, ja tässä poikkeustapauksessakin pyrin pitämään niitten merkinnät mahdollisimman samanlaisina. Toinen vaihtoehto olisi rekonstruoida (samanaikaisten?) muutosten ē > ā ja ew > aw jälkeinen kielimuoto. Tällöin ksl muotojen *ǵēgādla (^hakara), *ǵē·^hli (^hooli) ja *sḱe·w^h|kā^h (^hauki) sijaan merkitsisin *ďźāgādla, *ďźā·^hli ja *śťa·w^h|kā^h.

Jos oletetulla lähtömuodolla on vastine muinaiskirkkoslaavissa, olen maininnut muitten slaavilaiskielten muotoja vain siinä tapauksessa, että niissä on lainaetymologian kannalta kiinnostavia, muinaiskirkkoslaavin vastineelta puuttuvia muoto- tai merkityspiirteitä. Olisiko perusteluja slaavilaiskielten laajemmalle huomioon ottamiselle?

Omana nuolialkuisena (⇐, <, = t. ~) kappaleenansa mainitsen jokaiselle mahdollisena pitämälleni balttilaislainan lähtömuodolle tärkeimmissä balttilaisen ja slaavilaisen etymologian hakuteoksissa (REW, LEW, PKEŽ, SEJL, EDSIL, EDBIL, AlEW) esitetyt etymologiat, usein muitten indoeurooppalaisten kielten etymologisista sanakirjoista täydennetyin tiedoin. Jos yksikään näistä päähakuteoksista ei vastusta mainitsemaani etymologiaa, en luettele niitä lähteinä, mutta jos niillä on erimielisyyttä jostakin sanasta, mainitsen niitten sille esittämät etymologiat erikseen, lähteet suluissa nuolen edellä. Syvemmällä kappaleessa suluissa esittämäni lähteet viittaavat vain niitä välittömästi seuraavaan tietoon kuten rekonstruktioon tai vastineisiin.

Baltologista ja indoeuropeistista etymologista tietoa olen kerännyt ennen kaikkea mainituista päähakuteoksista sekä eräistä näitten alojen keskeisistä monografioista. Laajempi perehtyminen alan ensisijaiseen, artikkelimuotoiseen tutkimuskirjallisuuteen ja siihen viittaaminen hakusana-artikkeleissa saattaisi vaatia huomattavasti enemmän aikaa, mutta voi joittenkin hankalien etymologioitten selvittämisessä osoittautua jatkossa välttämättömäksi.

Lähtömuodon etymologiaa esittelevän kappaleen edelle olen sijoittanut lähtömuodon ja sen vastineitten tärkeimpiä johdoksia esittelevät, johdosnuolella alkavat kappaleet. Jos lähtömuodon tarkkaa vastinetta ei ole säilynyt, on tällä paikalla summittaisen vastineen merkillä ~ alkava kappale, joka esittelee vanhimpina pidettävät baltoslaavilaisten kielten samanasteiset johdokset lähtömuodon juuresta.

Lähtömuodon etymologiaa esittelevässä kappaleessa annan muitten indoeurooppalaisten kielten mahdollisten tarkkojen vastineitten lisäksi niitten etymologian kannalta olennaisimpia samanasteisia johdoksia lähtömuodon juuresta.

Seuraavissa johdosnuolialkuisissa kappaleissa annan saman juuren eri asteista (katoaste, e-, o-, ē- ja ō-asteet) johdetut sanat, niin, että juuren kunkin apofoniavariantin jäljessä luettelen sen olennaisimmat johdokset niin baltoslaavilaisissa kuin muissakin indoeurooppalaisissa kielissä. Kappalejako perustuu juuren apofonia-asteisiin, ei kieliin.

Balttilaislainaetymologian argumentaatiohistoria

Tiiviissä muodossa esittämäni balttilaislainaetymologiat olen muokannut kaiken hakusanoista lukemassani tutkimuskirjallisuudessa julkaistun tiedon ja käydyn argumentaation pohjalta nykytutkimuksen tasalle. Tämä koskee erityisesti kantamuotojen rekonstruktioita ja eri kielten sanojen välisiä etymologisia suhteita.

Tiivismuotoisen etymologian alle olen vapaammin muotoillut tärkeimmät edelleen ajankohtaiset lainaetymologian puolesta ja sitä vastaan esitetyt väitteet ja todisteet. Tämän argumentaatiohistoriaosuuden pituus riippuu etymologiaan liittyvien edelleen (tai vielä äskettäin) avointen kysymysten määrästä ja laadusta. Balttilaislainaselityksillä, joihin ei liity avoimia ongelmia tai joilla sellaisia ei ole ennen tätä teosta käsitelty, voi koko osuus jäädä maininnaksi etymologian ensiesittäjästä.

Argumentaatiohistorian kuvaus alkaa aina viitteellä etymologian ensijulkaisuun ja etenee pääosin kronologisesti. Joissakin tapauksissa eri tason argumenttien (muoto-, merkitys-, levikki- ja eksistentiaaliargumentit) on kuitenkin syytä esitellä erikseen, ja usein jokin yksittäinen tutkimusongelma vaatii erillisen käsittelyn. Pisimmillään argumentaatiohistorian kuvaus voi lähennellä sivun mittaa (^haljas)

Pyrkimyksestäni argumentaatiohistorian kattavuuteen olen poikennut merkitysryhmäargumenttien kohdalla, koska ne yleensä liittyvät suurehkoon joukkoon hakusanoja, jolloin niitten toistaminen yksittäisten etymologioitten kohdalla ei ole tarkoituksenmukaista. Merkitysryhmäargumentteja varten on sanakirjan tulososassa luku balttilaislainojen semantiikasta ja sen perusteella tehtävistä kulttuuri- ja asutushistoriallisista päätelmistä.

Muut selitykset

Seuraavaksi luettelen balttilaislainaselitykselle vaihtoehtoiset [sana ei sisällä mitään arvolatausta] etymologiat niitten julkaisuajankohdan mukaisessa järjestyksessä numeroituina. Esittelen ne tutkimushistorioineen suunnilleen samalla tarkkuudella kuin balttilaislainaselityksetkin. Tiivismuotoa en kuitenkaan käytä, vaikka eräitten etymologioitten esittely alkaa sitä muistuttavalla lyhyellä kappaleella.

Kun jokin etymologia edellyttää hakusanan otsikosta poikkeavaa mksm rekonstruktiota, sen esittely alkaa tällä rekonstruktiolla (^haastadak, ^haava).

Päätelmäosa

Hakusanan päätelmäosuus alkaa siitä, mihin tutkimushistoria päättyy, ja jakaantuu kahteen erilaajuiseen osaan: päättelyketjuosaan ja tiivismuotoiseen johtopäätökseen. Vain täysin ”valmiiksi tutkitun” etymologian (*hukta) kohdalla olen jättänyt päättelyketjun pois.

Päätelmäosassa pyrin rekonstruoimaan sanan merkitysten suhteellisen kronologian, jos merkityksiä on useita. Ensin kuitenkin karsin pois kaikki sanan yleisimpään merkitykseen nähden erilähtöiset merkitykset ja aina kun mahdollista, esitän niille omat etymologiat. Tässä noudatan viskurilakia: aluksi käsittelen helpoimmat tapaukset pois ja otan sitten hankalammat esille.

Vastaavasti karsin myös hakusanalle esitetyt vastineet, joita on äännesyistä pidettävä erilähtöisinä, mutta niitä tulee harvemmin eteen (^halmëh). Enemmän olen soveltanut viskuria vaihtoehtoisiin alkuperänselityksiin sanueilla, jotka ovat saaneet niitä useampia ja uskottavuudeltaan eritasoisia (*haastadak, *hako, *hanhi, *hanka, *heühen, *hëlma).

Vasta näitten karsintojen jälkeen ryhdyn rekonstruoimaan ”varsinaisen” sanueen merkityskehityksiä. Tästä pääsäännöstä olen poikennut sanojen *hakara, *heldeh, *heredä ja *hulas artikkeleissa, joissa varsin sotkuinen vyyhti ei ole viskuria käyttämällä lähtenyt purkautumaan.

Käyttämissäni argumenteissa ei pitäisi olla mitään odottamatonta tai yllättävää: olen pyrkinyt perustamaan ne uusimpaan tutkimustietoon. Mainittakoon tässä vain, että lähtömuodon eksistenssiargumenttina olen käyttänyt vähintään kantabalttilaista levikkiä, siis vastinetta ainakin kahdessa kantabaltin kolmesta tunnetusta tytärkielestä (baI, baL, ksl) tai vaihtoehtoisesti vastinetta sekä yhdessä näistä että muualla indoeuroopassa.

Riittävänä argumenttina olen pitänyt myös lähtömuodon kantasanan tai johdoskorrelaatin vastaavaa levikkiä, jos johdossuhde itse on läpinäkyvä ja hyvin motivoitu (*aisa, *apila, *halmëh, *hauta, *häi-,*häici, *härkä). Epävarmoiksi olen luokitellut etymologiat, joissa johdossuhde on hyvin motivoitu ja sekä kantasana että johdin levikin perusteella riittävän vanhoja, mutta itse johdokselta puuttuvat vastineet tunnetuista kielistä (*hauki, *heühen, *hëlma). Yhdessä tapauksessa (*heredä) olen kuitenkin arvioinut näin rekonstruoimani lähtömuodon niin varmaksi, etten epäile siihen perustuvaa etymologiaa.

Muutamassa tapauksessa ehdotan uutta selitystä balttilaisen sanueen alkuperälle ja joko haastan yleisesti vallitsevan käsityksen (*apila, *häi-) tai etymologioin sanueita, joille en ole kirjallisuudesta löytänyt alkuperänselityksiä (*heldeh, *hellä, *heredä).

Tiivismuotoinen johtopäätös löytyy alleviivattuna sana-artikkelin lopusta. Tiivismuodossa en toista jokaisen erilähtöisen merkityksen alkuperää, vaan keskityn balttilaisselityksen todennäköisyyteen. Tästä olen poikennut siellä, missä merkitysten vyyhdin ratkominen on venyttänyt päättelyketjun niin pitkäksi, että tulosten tiivistäminen on ollut tarpeen myös merkitysten kronologian osalta: *ansa, *haastadak, *hakara, *haljas, *hanka, *heldeh, *heredä, *häici.

Mainitsen tiivismuodossa myös muut mahdollisina pitämäni etymologiat, mutten luokittele niitä yhtä tarkasti kuin muualla tekstissä: esimerkiksi lyhenne ”ge” kattaa myös kantaskandinaavin, ”sk” muinaisruotsin jne.

Alaviitteet

<ref>Sanakirjoihin, myös yhden kirjoittajan laatimiin, viittaan niitten nimestä muodostetulla lyhenteellä eri lähdetyyppien (ensisijainen tutkimus vs. hakuteos) tunnistamisen helpottamiseksi.</ref>

<ref>Kaikki kieltennimet lyhennän ilman pistettä luennan helpottamiseksi ja eräissä tapauksissa käyttääkseni samaa kirjainlyhennettä eri tarkoituksiin: pr = (muinais)preussi, pr. = preesens. Pisteettöminä kirjoitan myös lyhenteet f(eminiini), m(askuliini) ja n(eutri).</ref>

<ref>Kielten nimet lyhennän pienellä alkukirjaimella, murteitten isolla. Viron ja ukalan murteet lyhennän yhdellä, suomen kahdella kirjaimella. Hakusanan merkitysten lyhenteistä murrelyhenteet erottaa siitä, että kirjoitan ne aina lihavin ja nämä aina lihavoimattomin kirjaimin.</ref>

<ref>Valitettavasti lyhenne vksm on jo vakiintunut merkitsemään varhaiskantasuomea, ja näin käytän sitä tässäkin työssä. Kantaslaavin vaiheitten suhteen olen päätynyt päinvastaiseen ratkaisuun: koska mksl = muinaiskirkkoslaavi, olen joutunut käyttämään myöhäiskantaslaavista vain puoliksi lyhennettyä kirjoitusasua myöhäisksl.</ref>