Etymologiadata:imsm:hako/KBL

*HAKO > sm ka va hako, ve uk hago, vi hagu, li a’g ~ *HAKA > vi uk murt. haga

A havunneulanen; B havupuun lehvä; C kuiva havunoksa; D maatunut t. vettynyt puu; E murtuneen puun kanto; F puun pääjuuri; G puukappale, kokkare, painopuu; H peltojyrä; J iso, kankea t. laiska olento; K reenjalaksen kiinnityspuu; kangaspuiden sivupuut; L oven- t. ikkunanpieli (IMSK: pihtipieli); M polttopuuksi, lehdeksiksi t. vitsaksi kerätyt oksat; N kauran röyhy, vihne; O untuvapilvi, pilvenharso; P siivenjälki lumessa; komeetan pyrstö

Merkitysten levikki

B	Bgj	ABg	ABc	AB	bcFgj	Dg	bDl	DL	DKL	Dk	DH
	MNop	MNop	MNop	M	Mp	DEf
	AB		Mp	M	M

vain *haka

*haka ~ *hako

vain *hako

vsm AB

> Hä Pp haku; ~ L aha, häga N; hakara J

Balttilaislainaetymologiat

< kksm *šaka ~ *šako

1. ← kba *śaka^h > lt šakà 1 oksa; äes, karhi; 2 oksankohta puussa t. laudassa; 3 juurimukulan osa; 4. hirven t. peuran sarven haara; kynttilänjalan haara; haravan pii; sisäelimen haarauma; verkon laita; 5 tien, joen t. järven haara, vuoren kieleke; 6 köyden, nuoran, kuidun tai palmikon säie; 7 erillisten lankojen osa kankaassa, puoli lointa; 8 toisen vanhemman puoli suvusta; 9 taiteen-, tieteen- t. elinkeinon ala; 10 suunta; lv saka puunhaara, joenhaara; mon. sakas luokki; länget

⇐ kie *ḱok-eh₂-

~ (EDBIL, AlEW: katoasteisesta taivutusvartalosta kie *ḱok-h₂-o- >) mslI соха́ ym. sl tukihaarukka, tukipuu; sahrat; mia śā́khā oksa, haara

Weske 1890: 168, Būga 1908a: 30–1 ja Ojansuu 1921a: 6 esittävät kukin ilm. itsenäisesti ← lt šakà. Kalima 1936a: 93 epäilee ims s:n merkityksen ’irtonainen t. hakattu oksa’ voivan palautua ba s:n merkitykseen ’haara’. Nieminen 1940: 378 huomauttaa ba s:n merkitsevän ’oksaa’. Junttila 2017: 142 pitää -k-ta epäodotuksenmukaisena (p.o. ‑kk‑).

2. ← baP *žaga ~ *žagå < kba *źaga(s) ~ *źaga^h > lt žãgas 1 heinäseiväs, heinä-, olki- t. viljakeko; 2 kuv. suuri määrä; 3 riukujen päälle nostettava katos heinälle ym.; 4 halkopino; 5 heinäpieles; keko; 6 katon tukipuu; 7 9 jykevä keppi t. karahka; 8 aita puista ja oksista; ? → lv žagas mon. irtolehdet; lehvä, lehtevä oksa, vihta

⇒ lt žãgaras → lv žagars, hakara

⇐ kie *ǵog^h- ⇒ ru murt. kage kanto, no murt. kagi matala pensas

⇒ ru kägla keila, mys kegil paalu, seiväs = oss zægæl naula (AlEWs.v. žagaras, ИЭСОЯ s.v. zægæl, SAOB s.v. kägla)

? ~ e-asteinen kie *ǵeg^h- ⇒ kba *źęga^h > lv zega ihmiskeho, ruumis, vartalo

Thomsen 1890: 244 esittää epäillen ← ba ~ lv žagas. Mägiste 1928: 19–20 pitää alkuperäisimpänä muotoa *haka, Nieminen 1934: 24–5 levinneempää muotoa *hako.

Mägisten mukaan merkitys ’untuvapilvi’ juontuu ilmaisusta tuulehaga, jolla pieniä nopeasti liikkuvia pilviä tuulen suuntaa tarkkaillessa verrataan tuulen liikuttamiin puun oksiin. IMSK II 71–2 mukaan ksm merkitys on ollut ’oksa’, josta lähtien kaikki nykymerkitykset ovat selitettävissä; Länsi-Suomea idempänä kirveen koskemattomissa metsissä ”järeimpien tuulen murtamien oksien ja suurempien puiden tukahduttamien ja sortamien runkojen kokoero on ollut vähäinen eikä ole estänyt oksaa primaaristi tarkoittaneen haon täsmentymistä yleisesti maatuvaa, vettyvää tuulenmurtoa merkitseväksi”.

Junttila 2017: 139 liittää lähtömuodon yhteyteen lv s:n zega, jolloin sekä ’oksa’ että ’runko’ voidaan selittää ba lainan lähtömerkityksiksi.

Muut selitykset

1. T. Itkonen 1974: 31 ehdottaa, että sm hako ~ haku voisi liittyä sm sanaan havu labiaalivokaalin aiheuttaman sporadisen k ~ v -vaihtelun kautta, vrt. sm tyvi ⇒ tykö- ja syvä ⇒ vi sügav.

2. Koponen 1999: 216 esittää kantamuodoksi v:ä ksm *hakëdak, vrt. etenkin S ageda ’pelotella kaloja verkkoon’, V hakõq ’pelotella (susia pakosalle, lasta pahanteosta); kieltää, moittia (lasta)’, (⇒) L ageleda ’kiistellä; nujakoida’, I L T agur, R hagur ’naara’.

Päätelmät

Lähtömuotona ei voi olla havu, sillä sekä *hako että havu ulottuvat vepsään ja liiviin, joissa -k-n heikko aste on ksm:sta saakka säilynyt klusiilina.

Ksm *hake̮dak ’noutaa, hankkia, hakea, etsiä’ (← kge *sakan, ^LägLoS) sopii merkityksen M ’metsästä kerättävä pienpuu’ lähtökohdaksi. Tämän yhteyden hämärryttyä ovat M:stä voineet kehittyä muut vain vi uk alueella tavattavat merkitykset NOP. Vain näihin merkityksiin liittyy asu *haka, mikä tukee sen erillistä alkuperää. Muodon kannalta johdosta ⇐ *hake̮dak parempi selitys on erillinen laina ← kge *sakō , jos tämä on merkinnyt paitsi ’riitaa’ (hagastadak), myös ’haettavaa tavaraa’. Joka tapauksessa *haka on äänteellisesti sekoittunut s:aan *hako kaikkialla manterella ja myös sen merkityksen muovautumisessa näkyy *hako-sanueen vaikutus.

Laajempilevikkinen *hako ei palaudu muotoon *haka. Merkitykset AB (= *hapu A) lienevät vanhimmat, sillä ne tavataan kielialueen reunoilta etelästä (li) ja pohjoisesta (Lo–Sa) sekä vsm:sta. Toisaalta ne voivat selittyä myös *hapu-sanueen vaikutuksena aiemmin yleisesti ’oksaa’ merkinneeseen sanaan.

D ’maatunut puu’ lienee HJ:n lähtökohta. DEFG taas voivat palautua merkitykseen ’oksa’ laajentuman ’maastossa kulkua hidastava puuaines’ kautta; C ’risu’ saattaa olla tämän kehityksen väliaste. Oletetun merkityksenmuutoksen tulee olla varsin vanha, sillä merkitys D on levinnyt laajalle imsP:ssa (Sa–ve), eikä yleismerkitys ’oksa’ ole säilynyt missään. B ’havunoksa’ ei sovi lähtökohdaksi. Sama koskee merkityksen M alkuperää, oli siihen sekoittunut toislähtöinen (← ge) aines tai ei, eiväthän havunoksat kelpaa lehdeksiksi tai polttopuiksi.

Kba *śaka^h lienee merkinnyt ’oksaa, haaraa’, kun taas lainanlähteen vastineeksi äänteellisesti sopivamman lt s:n žagas lähtömerkitykseksi palautuu ’seiväs’ (josta > ’heinäseiväs’ > ’heinäkatos; halkopino’, ^AlEW). Edellinen siis tulee semanttisesti lähemmäs, mutta toisaalta jälkimmäisen ie juuren *ǵog^h- alkumerkitykseksi voi yllä esitettyjen vastineitten nojalla rekonstruoida ’oksan’, josta sk taholla > ’risu’ > ’kulkua hidastava puuaines, pensas, kanto tms.’ ~ ^hako DEF. Kun myös sen lt johdoksella žãgaras on merkitykset ’vitsa’ ja ’pienet risut sytykkeinä’ = *hako M, ja lv žagas merkitsee ’lehvää, lehtevää oksaa, vihtaa’, on todennäköistä, että merkitys ’oksa’ oli myös kba *źag-kantaisella sanalla.

Kaikki ims. merkitykset voidaan siis johtaa ’oksasta’: jo ksm:ssa > B > A ja idässä > C > DEFG ja D > HJ; etelässä ’oksa’ > M > NOP, s:n *haka vaikutuksesta, jos tämä on ← ge. Toisaalta jo lähtökielessä ’oksasta’ on voinut kehittyä yleisemmin ’kulkua hidastava puuaines’ DEF. Myös ’neulasen’ A motivaationa saattaa periaatteessa olla myös deminutiivinen ’pikku seiväs, neula, piikki’, jota lähelle tulee osseetin ’naula’.

*hako ← ba *žaga ~ *žagå; *haka ? ← ge.

Murteet merkitysten levikkikartalla

Lo	Hä	Ep	Kp	Pe	Sa	Kk	Vie	Ek	Au	ly	ve
						ink
	S	L	K	I	R	va
	li		M	T	V