Etymologiadata talk:imsm:ui-

Olisikohan mahdollista pitää alkuperäisenä konsonanttivartalona paitsi *ui-vartaloa, myös rinnakkaisvartaloa *oju-, siis < *ojw-, joka metateesin kautta palautuisi UED:n mainitsemaan vartaloon *owje̮-? (Vrt. laiva ← ge *flawja jne.). Vartalojen *ui- ja *oju- sulaumana selittyisi myös *uju-. --Sjunttila (keskustelu) 23. toukokuuta 2023 kello 19.46 (EEST)

Ujua passivisessa merkityksessä 'ajautua' on minusta varmasti ihan vain johdos ui-vartalosta, mutta mielenkiintoinen ehdotus laajalevikkisen tyypin ujua 'uida' selittämiseksi. Tarvittaisiin tosin metateesin lisäksi vielä muutakin äännekehitystä, suoraanhan se ennustaisi asua **oive-. En ole toisaalta vakuuttunut UED-käsiksen tarjoamasta *wj-rekonstruktiosta, oletetusta *w:stä ei näy olevan mitään suoria todisteita missään (ei voi tietää että *ui- olisi aiemmin ollut **uuj-) — ja lopuksi esittämäsi metateesi-idea vielä tekee tämän selityksen ikävä kyllä itsessään mahdottomaksi. Jos oikein hahmotan, idea rekonstruktiossa näyttäisi olevan hankkiutua kantauralilaisesta *ui-asusta kokonaan eroon. *owjə- kuitenkaan ei voi tuottaa samaan aikaan sekä asuja *uujə- > *ui- (*ow > *uu ennen metateesiä *wj > *jw) että *ojwə- > *oju- (metateesi *wj > *jw ennen kehitystä *ow > *uu).

Jos vielä julkaisemattomista ideoista puhutaan, niin ehkä muistatkin että tarjosin itse Kielitieteen päivillä 2018 ("Liivin kielen äännehistoriallisia arkaismeja") hieman samaa lähestymistapaa mutta eri selitystä. Saame, mordva, permi ja hanti, siis absoluuttinen enemmistö etävastineista, viittaavat yhdessä asuun *ojə- (vaikka kaikkia ei taida olla koskaan yhtä aikaa kommentoitu; UEW parhaiten mainitsee kolme muuta mutta katsoo silti mordvan asun tulevan *u:sta). Liivin muotoon katsoen tämä on kantasuomessakin primääri, ja *ui- olisi minusta riippumattoman äänteenmuutoksen tulosta vasta Suomenlahden murteessa ksm. asusta *oi-. Ummistuminen kai rajoittuisi yksitavuisiin vartaloihin, toinen rinnakkaistapaus kun on *hoi > liivi vȯi viE hoi, mutta vi sm hui. Tuo viron murreasu ojuma ja vanhan eteläviron ojoma näyttäisivät yksinkertaisimmin sitten olevan vanha pitempi johdos *oj-O-, joka sitten olisi säästynyt ummistumiselta. Jos se oli juuri *-o-johdos, se ei kelpaisi edes asun *uju- analogialähteeksi… Toisaalta on tapauksia kuten *koivu > viE kõiv(o-), jotka viittaa siihen että viE -o voi olla myös *-u:n jatkaja, eli myös ehdottamasi *oj-u- voisi silti olla mahdollinen.

Sivuhuom. olisiko nimenomaan *o-u > *o-o? Löytyy myös *kolju > koľo, *roju > rojo, ja ainakin selvät passiivi–refleksiiviverbit kuten *toipu- > toibuma voisivat sitten olla analogisesti palautettuja. Ehkä samoin adjektiivi *ohu-t; ja *joulu, *olut ehkä koko muutosta uudempia lainoja. Mutta muitakin tapauksia on, nopeasti katsoen esim. *kupu > kubo, *risu > riso, *tuju > tujo, *viru-tta- > virotama, ja lisää ehkä löytyisi taivutusvartaloita tarkastamalla. — Hyvin mielenkiintoinen on *satula > sadoľ jossa lainaoriginaali varmistaa että kyseessä tosiaan oli alkuperäinen *u, eikä päinvastainen kehitys muissa kielissä. --J. Pystynen (lähetä viesti) 25. toukokuuta 2023 kello 15.10 (EEST)

En minäkään ole vakuuttunut rekonstruktiosta *owji-, jota ehdotin UED-käsikirjoitukseni alkuosasta Academia.eduun lataamassani versiossa. Oikeastaan kyseessä oli lähinnä spekulaatio, jolla yritin saada edes jonkinlaisen selityksen tämän sanueen poikkeuksellisiin vokaalisuhteisiin, mutta olen sittemmin itsekin tullut siihen tulokseen, ettei kyseinen ratkaisu näytä toimivan.

Muodon *oji- (eli *ojǝ-) palauttaminen kantauraliin on kuitenkin mielestäni kyseenalaista. Saame ja mordva kyllä viittaavat sellaiseen asuun, mutta eivät permin ja hantin muodot näytä olevan siihen palautettavissa. Kehitykselle *o(–i) > perm. u ei käsittääkseni ole rinnakkaistapauksia, vaan ainoastaan vastaesimerkkejä. Hantissa vokaalina on kantahantin *ɔ̄ (johdoksessa *ɔ̄ć-) sekä tämän ablautvariantit *ō ja *ū (muodoissa *ūj- ja *ōjīt- / *ūjīt-). Kantamansin asu on *uj-, ja vokaalisuhde kantahantin *ɔ̄ ~ kantamansin *u esiintyy nimenomaan kantauralin *u:n jatkajana. Yksittäinen poikkeus tähän säännönmukaisuuteen on kantahantin *kɔ̄j 'mies, uros' ~ kantamansin *kuj 'uros' (< kantaural. *koji), mutta tämä ei kuitenkaan näytä sekvenssin *-oji- säännölliseltä jatkajalta obinugrissa.

Huomionarvoista on, että 'uida'-verbin poikkeuksellisille vokaalisuhteille löytyy osittainen paralleeli: kantamarin *ki-e- ~ komin kuj-li̮- ~ kantahantin *kɔ̄j- ~ kantamansin *kuj- 'maata'. Tässä tapauksessa kuitenkin samojedissa (matorissa) näyttää olevan eri vokaali kuin 'uida'-verbissä: matorin kistǝ- 'maata' < kantasamoj. ?*ki̮j-tV-. Jos matorin vokaali voidaan tässä selittää sekundaarikehityksen tulokseksi, niin sitten voitaisiin päätellä verbien 'uida' ja 'maata' olleen riimisanoja kantauralissa, mikä hyvänsä nyt niiden oikea rekonstruktio sitten lieneekään.

Veikkaisin, että ims. johdos *uju- on alkuaan automatiivipassiivi. Voisi ajatella, että ui- ja uju- palautuisivat esikantasuomen verbeihin *ujǝ- 'uida' ja *ujǝ-w- 'uiskennella, ajelehtia vedessä'. Sittemmin kantasanan ja johdoksen ero olisi suuressa osassa itämerensuomea hämärtynyt siten, että automatiivipassiivijohdos olisi semanttisesti laajentunut kattamaan myös kantasanan aktiivisen merkityksen. --Ante Aikio (keskustelu) 25. toukokuuta 2023 kello 23.46 (EEST)

Lisänä vielä edelliseen kommenttiini: ims. kahtalaisuuden *ui- ~ *oj-o/u- rinnastaminen tapaukseen *hoi ~ *hui on kiinnostava ajatus, mutta ei kai kehitystä *oi > *ui silti voi tulkita "Suomenlahden murteessa" säännönmukaiseksi, vaikka se rajattaisiin yksitavuisiin vartaloihin. Muutoshan ei kuitenkaan ole tapahtunut sanoissa *koi 'koi (hyönteinen)', *koi 'sarastus, aamunkoi', *soi- 'soida', *voi 'voi' ja *voi- 'voida'. --Ante Aikio (keskustelu) 25. toukokuuta 2023 kello 23.52 (EEST)

*voi-tyypin kohdalla katson että, koska näissä sääntöjään ei ole alkuperäistä *o:ta vaan kehitys *a > *aa > *oo ja lopuksi *ooj > *oi, tämä ei myöhäiskantasuomeen mennessä välttämättä ollutkaan kehittynyt *oi:ksi asti. Teoriassa voisi olla myös että alkuperäisen *oj:n kehitys oli vienyt jo aiemmin johonkin välimuotoon (*ooj *oj > *oi *ôi tjsp.) Mutta joka tapauksessa ei näy olevan perusteita rekonstruoida noihin samaa asua missään kantasuomen vaiheessa. --J. Pystynen (lähetä viesti) 26. toukokuuta 2023 kello 17.34 (EEST)

Jos oppositio sekvenssien *-ōj- ja *-oj- välillä ei olisi kantasuomessa vielä ollutkaan kadonnut, niin kai sitten saman täytyisi koskea myös oppoitioita *-ūj- : *-uj-, *-āj- : *-aj-, *-ǟj- : *-äj-, *-ēj- : *-ej-, *-ȫj- : *-öj- sekä *-ǖj- : *-üj-. Tällaisista oppositioista ei kai silti ole itämerensuomessa jälkeäkään, ja olisi kai melko liioiteltua olettaa sellaisia vain siksi, että saataisiin jonkinlainen selitys epäsäännölliselle vokaalivastaavuudelle kahdessa sanavartalossa. Sitä paitsi selitys ei silloinkaan näyttäisi edes toimivan, koska ainakaan sanaan *soi- 'soida' (< ural. *ćoji-) ei voi rekonstruoida kehitystä *a > *ā > *ō; miksi siinä ei sitten tavata odotettua kehitystä *oi > *ui "Suomenlahden murteen" jatkajissa? --Ante Aikio (keskustelu) 27. toukokuuta 2023 kello 01.59 (EEST)

Ja vielä lisäyksenä edelliseen: ei kehityksen *a > *ā > *ō olettaminen näyttäisi mahdolliselta myöskään sanassa *koi 'aamunkoi, sarastus' (< ural. *koji). Mansin vastineen (kantamansin *kuj) vokaali ei tähän sovi; vrt. kantamansin riimisanoihin *suj 'ääni yms.' (< ural. *ćoji) ja *kuj 'uros' (< ural. *koji). --Ante Aikio (keskustelu) 27. toukokuuta 2023 kello 02.15 (EEST)