Etymologiadata:imsm:ast-u-
*ast-u-
Vastineet:
- Suomi: astua
- Karjala: astuo
- Vepsä: astta
- Vatja: asattaa←
- Pohjoisviro: astuma
- Eteläviro: astma
- Liivi: astõ
mksm. *ast-u- < kksm. *asta- < vksm. *aśka-ta- (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
~ ink astua | ka astuo ’astua, kävellä, kulkea’ | ly astuda | ve astta id. | va asattā ’astua’ | vi astuda ’astua, käydä’ | li astə id.
- Ganander 1786 NFL 1 37a (sm ~ vi)
- Budenz 1869 NyK 7 31 (vi li; ~ askel vastineineen)
- Setälä 1899 SUSA 16:2 4 (~ askel)
- Kettunen 1922 LVeHA 1 63 (+ ve)
- SKES 1955 27 (+ ka ly va)
SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat
| Lähde, s. | M | S | E | L | Väite | Argumentit |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Budenz 1873: s.v. ösvény | + | ⇐ *askV- 'astua' ⇒ sm askel, ers эскелямс, mkš aśkəľams 'astella, kävellä, askeltaa', ma ошкедаш: -ем 'astella, astua, kävellä', ko (восьлавны 'astua, kävellä' ~) воськов 'askel, kulku', mnsP ūsil, L ūšəl 'askel' | ||||
| Setälä 1899 SUSA: 4 | + | Tarkennus: ~ sm askel md ko; kantamuodossa *-ś- | ||||
| SKES 1955: s.v. askel | Tarkennus: todnäk. johdos samasta kannasta kuin askel = md, ma ошкыл 'askel', udm ućkyl 'askel', ko, mns, slk āselnam 'astua yli' | |||||
| UEW 1988: s.v. aśke- | x | Tarkennus: mahd. ⇐ kur *aćkə̮-, josta yhtäältä ⇒ ma ошкедаш ja toisaalta ⇒ sm askel md ma ошкыл pe mns slk | ||||
| Koivulehto 1991: 76 | + | Puolesta | Paralleeleja vartalon konsonanttiyhtymän yksinkertaistumisesta päätteen t-n edellä | |||
| Kulonen 2010: 203 | + | Tarkennus: mksm mahdollisesti kontinuatiivinen u-johdos | ||||
| UED 2020: s.v. aćka-, aćkali- | + | Tarkennus: < ksm *asta- > li astõ ⇐ kur *aćka- ⇒ kma *åšked-; > kmns *ūš > mnsP ūs- 'astua'; samasta kannasta ⇒ kur *aćkalə- | konsonanttivartaloisissa johdoksissa kannan *-Ck > *-C johtimen *-t-n edellä |
EVE:n sana-artikkeli
Keskustelu
Vartalotyyppi
Liivin muoto näkyy olevan muihin ims vastineisiin verrattuna primaari *asta-, muut (pikemmin kontinuatiivinen kuin automatiivis-passiivinen) johdos < *asta-w-, paitsi vatjan asattaa. Voisikohan se palautua kausatiiviseen rinnakkaisjohdokseen *asta-tta-? --Sjunttila (keskustelu) 26. tammikuuta 2023 kello 01.23 (EET)
- No eikös se tosiaan selvästi palaudu tuommoiseen muotoon? Äänteellisesti se kai on kiistatonta, ainoa epäselvä yksityiskohta on kai se, että merkitys ei kuitenkaan ole kausatiivinen. Mutta onhan jokunen muukin -ttA-verbi, jonka merkitys ei kantaverbiin nähden ole kausatiivinen, ainakin ehättää, ennättää sekä murt. piettää (< *piδättä-) 'pitää (kiinni tms.)' tulevat äkkiseltään mieleen.
- Johdoksesta astua (? < *ać[k]-ta-w-) taas tulee mieleen, että jonkinlainen rakenteellis-semanttinen paralleeli sille voisi olla istua (? < *is-ta-w-), mikäli se tosiaan on johdettu kantavartalosta *isa- (> mdE M oza- 'istua') - joka niinikään siis olisi konsonanttivartaloinen johdos *A-vartalosta! Mutta saattaahan olla niinkin, että ims. *istu- 'istua' ei olekaan mordvan verbiin (suorassa) etymologisessa yhteydessä. --Ante Aikio (keskustelu) 26. tammikuuta 2023 kello 13.12 (EET)
- Jos (myöhäiskantasuomea edeltävän ajan) konsonanttivartaloiset johdokset *A-vartaloista hyväksytään etymologioina, niin en näe mitään estettä lukea istua-verbiä samaan joukkoon, kun semanttinen yhteys on noin suoraviivainen. Molemmassa tapauksessa on yleiseen verbiin yhdistynyt samanlainen motiiviltansa hämärtynyt -tu-, joka ei näytä modifioineen kantasanan merkitystä mitenkään. Kummassakin verbissä on liivissä -ta- (astāb, istāb). Kyllä nämä jonkinlaisena parina näyttävät kehittyneen. --Sjunttila (keskustelu) 26. tammikuuta 2023 kello 19.09 (EET)
Jos toimitus on yksituumaisesti sitä mieltä, että liivin muoto edustaa muiden itämerensuomalaisten kielten sanojen kantamuotoa, niin minusta tämä sivu pitäisi siirtää hakusanalle *asta- ja merkitä YSuS-vastineluettelossa muitten kuin liivin sanat johdoksiksi. Vaihtoehtoisia tulkintoja olisivat, (1) että liivin ja vatjan toisen tavun -a- olisi jotain toissijaista alkuperää (mitä minun on vaikea kylmiltäni uskoa), tai (2) että *-tu- olisi tässä sanassa historiallisesti yksiosainen johdin (kenties < *-tə̮w-, mutta ei < *-ta-w-) ja molemmat johdokset palautuisivat rinnakkain vksm *aćk(a)-vartaloon. Jälkimmäisessä tapauksessa meidän pitäisi tehdä kaksi YSuS-sivua, *asta- ja *astu-. Mutta yksinkertaisinta on kai olettaa johdoksen kantamuodoksi itämerensuomesta todennettu sana. LISÄYS: Yllämainitun pohjalta pitäisi hakusanaa *istu- käsitellä samalla tavoin. --Sjunttila (keskustelu) 26. tammikuuta 2023 kello 18.48 (EET)
- Kas, *asta- näyttää tosiaan aika selvältä jos vain huomaa liivin verbin taivutustyypin, infinitiivistähän sitä harmi kyllä ei näe.
- Voisin lisätä että *a-vartalon aiempaan olemassaoloon tuntuu viittaavan myös frekventatiivi ast-ele-. Primääriksi jääneillä *u-verbeillä tällaisia yleensä ei ole, vrt. *manku-, *liuku-, *kirku-, *vinku-, *kuccu- jne. Frekventatiiveja sinänsä saattaa nykyään ollakin mutta tulevat pikemmin eri tyyppiä: mankuilla, liukuilla jne.; tai sitten *a-vartalo on kadonnut vasta hyvin hiljattain (Petrin juhlakirja-artikkelissani huomautin nykysuomen esimerkistä ihast-u- ~ ihast-ele- ← murt. ihasta-). — Aivan yksi muu tapaus kyllä silti on *puhu- : puhella. --J. Pystynen (lähetä viesti) 28. tammikuuta 2023 kello 16.47 (EET)
- Joo, ensisijainen rekonstruktio *asta- vaikuttaaa minustakin perustellulta. --Juha Kuokkala (keskustelu) 29. tammikuuta 2023 kello 03.02 (EET)
asti
Tämä keskustelu sai minut pohtimaan partikkelia asti. Olin aina pitänyt jotenkin itsestään selvänä, että se kuuluu astua-sanueeseen ja on alkuaan siis merkinnyt suunnilleen 'astuen' tjs. Yllätyin hieman siitä että SSA ei tämmöistä selitystä edes mainitsekaan, vaikka sen on sana-artikkelin lähteiden mukaan esittänyt Mägiste 1959 (en tosin ole tätä lähdettä lukenut). Kai selitys on oikea, vaikka morfologinen rakenne onkin vähän hämärä; en oikein tiedä mikä morfeemi tuo *-(t)tik on, mutta onhan vastaavia muodosteita jokunen muukin, ilmeisesti ainakin saada > saati (josta edelleen > saatikka ~ saakka), vaieta > vaiti (< *vaigëttik, vrt. vepsän vaikti), perätä ? > peräti. Jos tämmöinen selitys asti-partikkelille hyväksytään, niin sitten herää kysymys kummasta verbivartalosta se on alkuaan muodostettu: *asta- vai *astu-? Ensimmäinen vaihtoehto tuntuisi siksi luontevammalta, kun U-vartaloisista verbeistä kai ei ole todettu konsonanttivartaloisia muotoja. --Ante Aikio (keskustelu) 27. tammikuuta 2023 kello 00.55 (EET)