Etymologiadata:imsm:istu-

*istu-

Vastineet:

• Suomi: istua
• Karjala: istuo
• Vepsä: ištta
• Vatja: issua
• Pohjoisviro: istuma
• Eteläviro: istma
• Liivi: istõ

mksm. *istu- < kksm. *istu- < vksm. *ïstǝ̑-w- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

istua (Agr; yl.) ’sitzen, sich setzen’, istahtaa, istuskella, istuttaa (Agr), istutus, istuutua, istuin, istukas (Aspegreen 1745), istunto (’asuminen’ RWL 1759, nykymerk. asiak. 1812), istualla, -lle, -lta
~ ink istua; issuttā ’istuttaa’, istuellā, istuisillā ’istuallaan’ | ka istuo, issuttuo, istuutuo | ly ištuda ’istua’, ištu(t)tada ’asettaa istumaan, sijoittaa, panna, istuttaa (kasveja)’ | ve ištta ’istua’, ištutada ’panna istumaan, istuttaa (kasveja)’ | va issua ’istua’, isuttā ’istuttaa (esim. kaalia)’ | vi istuda ’istua, istuutua’, istutada ’istuttaa’, iste (g. istme) ’istuin’ | li istə ’istua’, ištīm, istīm ’istuin, tuoli’ (sm > lpIn ištađ (Ko Kld T) ’istuutua’; lpLu hijhtam, (mon.) N hiiˈtâmâk, In ištameh ’housujen takamukset’)

= md ozams ’istuutua’, E ozado, M ozada ’istualla; rauhallisesti’, E ozavtoms, M ozaftə̑ms ’istuttaa, panna istumaan; rauhoittaa’. — Md sana osoittaa, että sm jne. -tu- on johdin ja alkuperäinen vart. vain is-.

On myös arveltu, että kyseessä olisi ieur lainasana, vrt. ieur *ēs- ’istua’: m-int ā́s-tē, av āste ’istuu’, kr hē̃s-tai id.

Lähdekirjallisuus:

• Ganander 1786 NFL 1 245a (sm ~ vi)
• Ahlqvist 1856 WotGr 125 (+ va)
• Boller 1856 SbAW 22 126 (+ md)
• Ahlqvist 1859 Anteckn 86 (+ ve)
• Ojansuu 1907 KKO 73 (+ ka)
• Äimä 1919 SUST 45 134 (sm > lp)
• Kettunen 1938 LivW 77 (+ li)
• SKES 1955 109 (+ ly)
• Häkkinen 1987 ES 66
• UEW 1988 629
• Koivulehto 1988 UAJ Neue Folge 8 3–4 (< ieur)

[istua Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:istua

Keskustelu

Tähän sanueeseen näyttää pätevän ihan sama, josta oli jo puhetta verbin *ast-u- kohdalla: liivin verbi on a-vartaloinen (1PS istāb jne.) ja siis näköjään arkaaisempi kuin muut vastineet.

Myös konsonanttivartaloista johtoa *is-ta- on ihmetelty kirjallisuudessa ja keskusteluissa: mordvan ozams viittaa pikemmin lähtömuotoon isa-, eli miksi ei **isada-? Mainittakoon, että vastaavaa tapausta *osta- pyöritellessä tuli kuitenkin mieleeni, että Kettusen (1924 Vir.) esittämä selitys a/e-vaihtelusta eräissä johto-opillisissa ryhmissä, eli *a > *ə alun perin kahden dentaalin / alveolaarin välissä, ennustaisi myös tässä ensi vaiheessa *isə-ta-, josta olisi sitten luontevasti päästy sekundäärillä sisäheitolla juuri asuun *ista-. Vanhimmissa *-ta-verbeissä vastaesimerkkejä ei oikeastaan ole: tämä reduktio olisi joka tapauksessa suunnilleen varhaiskantasuomalainen (ehkä jo länsiuralilainen: vastaava vaihtelu *-a- : *-ə-lə- edustuu myös saamessa ja marissa), ja monet verbit kuten *këhtada-, *manada-, *porada- eivät välttämättä ole myöhäiskantasuomea vanhempia. Tuntuisi paremmalta kuin viime kesänä Wienissä spekuloimani rinnakkaisjohdosanalyysi (? *is-a- ~ *is-ta-), etenkin koska myös indoeurooppalaiset rinnakkaisuudet viittavat sanan olleen jo alkujaan verbi. --J. Pystynen (lähetä viesti) 21. helmikuuta 2023 kello 15.14 (EET)