EVE:huuma

From Sanat

Etusivutunnus madallettuna.jpg

huuma

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *huuma

  • suomen huuma(-ta)
  • karjalan '
  • vepsän '
  • vatjan '
  • viron huum
  • eteläviron '
  • liivin ūm

Levikki ja merkitykset

suomihuuma
suomi(huumata1)
suomi(huumata2)
suomi(huumata3)
vatja
liivi
Suomen yleiskielen sana huuma 'hurmostila' ei näytä vanhastaan esiintyneen murteissa, vaan on nähtävästi yleiskieleen muodostettu takaperoisjohdos verbistä huumata. Verbi puolestaan on tunnettu monin paikoin etenkin Pohjanmaan ja Keski-Suomen murteissa, ja sen merkityksiä ovat 'tehdä puolittain tajuttomaksi', 'lumota' tai 'huimata'.

Tähän merkityskimppuun liittyviä, jo Gananderin sanakirjassa (1786) mainittuja murteissa esiintyviä johdoksia ovat esimerkiksi huumakehtaa 'kulkea höperönä, huimauksen vallassa' ja huume 'huumaus- tai tainnostila; hoppu'. Jälkimmäinen on sittemmin otettu yleiskielessä käyttöön merkityksessä 'huumausaine'. Tainnostilaan liittyy myös vatjan Luuditsan kylästä tallennettu adjektiivi uumõtoo 'tajuton'.

Suomen murteissa verbi huumata on toisaalta tunnettu myös merkityksessä 'suhista, kohista' Etelä-Pohjanmaalla ja Länsipohjassa sekä merkityksessä 'hohkaa (kuumaa tai kylmää)' Turun ylämaalla ja Satakunnassa. Jälkimmäiseen liittyy viron Hiidenmaan murteen huum 'kuumuus; heikko hohde' ja laajemmin saarimurteissa ja koillisrannikolla esiintyvä huumama 'huokua, uhota (lämmintä tai kylmää)'. Liivin kielessä ūm on 'aamunsarastus'.

Alkuperä

Itämerensuomen huuma-kantaisten sanojen taustalla näyttää olevan monenlaisia aineksia. Liivissä säilynyt aamun sarastusta merkitsevä *huuma selittyy jo kantasuomeen omaksutuksi lainaksi kantaskandinaavin sanasta *hūma, jonka välitön jatkaja on muinaisnorjan húm 'sarastus, hämärä'. Aamunkajon merkityksen pohjalta ovat edelleen kehittyneet viron ja suomen murteiden hohdetta, hohkamista ja kuumuutta merkitsevät huuma-sanat. Kuumuuden ja myös kajastamisen merkityssävyyn on osaltaan voinut vaikuttaa äänteellisesti läheinen kuuma-sanue (esim. viron kuumama 'olla kuuma, kuumottaa', vanh. 'kajastaa').

Kohisemista merkitsevä huumata-verbi on ekspressiiviselle sananjohdolle ominaisen vokaalinpidennyksen sisältävä johdos samanmerkityksisistä ääntä jäljittelevistä humista, humata (: humajaa) -verbeistä. Hurmostilaan yms. liittyvä huumata-verbi taas on luultavasti alkuaan tämän laajentunutta käyttöä, jossa innokas toiminta on noussut etualalle ja äänen merkitys jäänyt sivuun (vastaavasti kuin toisissakin humata-verbin muunnoksissa humuta ja hummata).

Huimauksen ja tainnostilan merkityssävyt ovat ilmeisesti tarttuneet äänteellisesti samankaltaisesta huimata-verbistä, 'lumoamisen' merkitys puolestaan hurmata-verbistä.