EVE:huima
huima
Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio
Kantasuomen *huima/*hoima
- suomen huima
- karjalan huima
- vepsän '
- vatjan '
- viron uim
- eteläviron hoim
- liivin '
Levikki ja merkitykset
Huima merkitsee karjalassa, lyydissä ja suomen itäisimmissä savolaismurteissa hullua, järjetöntä, hupsua tai lapsellista. Merkitys 'hurja, raisu, villi' esiintyy laajemmin lähinnä itämurteissa sekä vatjassa suomesta lainattuna sanana. Inkeroisessa huima taas on 'nopea, vilkas, tietävä tai taitava'.
Viron yleiskielen uim, murteissa oim ja eteläviron hoim merkitsevät 'huimausta, päihtymystä', adjektiivijohdos uimane, viron läntisimmissä murteissa ja etelävirossa oimane vastaavasti 'uneliasta, tokkuraista'. Verbin huimata merkitys on myös suomessa, inkeroisessa ja karjalassa 'pyörryttää, heikottaa', viron uimata on 'pyörtyä, taintua'.
Alkuperä
Huima ja huimata on ilmeisesti lainattu joko hyvin varhain kantagermaanisesta sanasta *swīman- tai *swiman-, joiden jatkajia ovat muinaisnorjan svími ja svimi 'huimaus, tajuttomuus', tai jostakin myöhäisemmästä skandinaavisesta kielimuodosta sanueesta, johon kuuluvat muun muassa muinaisnorjan hvima 'vitkastella', nykynorjan kvima 'saattaa pois tasapainosta, hermostuttaa, hämmentää' ja ruotsin hvimsa 'olla sekaisin, pyörällä päästään'. Tunnepitoinen sisältö ja äänteellisesti samankaltaiset sanat kuten huikea ja huiskia ovat edesauttaneet merkityksen laajenemista ja muuttumista 'nopean, hurjan' jne. suuntaan. Huima-sanojen ekspressiivisiä muunnelmia ovat esimerkiksi uimertua ja uimistua 'uupua, humaltua', jolla on vastineita vepsässä asti.