valaa

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *vala-

suomen valaa
karjalan valoa
vepsän valada
vatjan valaa
viron valama
eteläviron valama
liivin va’llõ

Levikki ja merkitykset

Verbi valaa ja sen frekventatiivijohdos valella merkitsevät kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä yleisesti nesteen valuttamista, kaatamista, usein myös kastamista, perusverbi erityisesti kovettuvan aineen kaatamista muottiin (valaa metalliesineitä, kynttilöitä, makkaraa). Siellä täällä itämerensuomessa yksipersoonainen valaa tarkoittaa myös ’sataa rankasti’. Ainakin vepsässä, inkeroisessa ja vatjassa valaa on vieläpä ’valehdella’ ja karjalassakin verbillä on tämäntapaista kuvaannollista käyttöä (KKS: itše valoa häi ne valehuksed omah valetud ne paginad on), minkä pohjalta verbiä valehdella on pidetty tämän johdoksena.

Tavallinen on myös automatiivinen verbijohdos valua.

Alkuperä

Valaa-verbillä on tarkka vastine mordvalaiskielissä, ersän валомс, mokšan valə̑ms ’valaa, kastella’. Merkitykseltään ja muodoltaan näitä muistuttaa myös marin verbi, niittymarin велaш, mäkimarin вилӓш (prs. -ем) ’pudottaa; kaataa; valaa’, joka kuitenkin palautuu etuvokaaliseen asuun *wälä-, itämerensuomen ja mordvan sanat taas takavokaaliseen asuun *wala-. On ehdotettu, että nämä kaksi verbiä olisivat erillisiä lainoja jostakin kadonneesta Volgan alueen muinaiskielestä.