soida

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *soi-

suomen soida
karjalan soija
vepsän soitta←
vatjan sõittaa←
viron sõitma←
eteläviron sõitma←
liivin sõitõ←

Levikki ja merkitykset

karjala soija · karjala (šoija) · vatja

Verbi soida esiintyy sellaisenaan suomessa ja karjalassa, päämerkityksenään (esim. kellon tai torven) äänen tuottaminen ja kuuluminen. Karjalan ekspressiivistyneen š-alkuisen variantin šoija ja sen johdoksen šoikoa merkityksiä ovat myös esimerkiksi 'viuhua, heilua, loiskua'. Suomessa verbiä käytetään yleisesti myös lintujen, erityisesti teeren ja metson pariutumis- eli soidinmenoista niihin liittyvän ääntelyn johdosta.

Kausatiivijohdos soittaa merkitsee Suomenlahden pohjoispuolisissa kielissä äänen aiheuttamista, tyypillisesti kellon tai soittimen soittamista. Karjalassa ja lyydissä se voi merkitä myös esimerkiksi suonen tykyttämistä. Soittaa-verbiä käytetään suomen länsimurteissa myös veden suihkuamisesta tai virtaamisesta ja tulen hulmuamisesta. Nopean liikkumisen, juoksemisen, ajamisen, pois ajamisen tms. merkitystä soittaa-verbillä tavataan suomen, inkeroisen ja karjalan murteissa (myös suomen yleiskielessä yhtä soittoa 'yhtä menoa'), ja virossa sõita merkitsee yksinomaisesti 'ajaa, matkustaa'. Vatjassa ja liivissä tätä vastaava verbi kuitenkin merkitsee torumista tai riitelemistä samoin kuin viron johdos sõidelda.

Alkuperä

Soida on uralilainen perintösana, jonka vastineita ovat pohjoissaamen čuodjat 'soida' (vastineineen muissa saamelaiskielissä), johdoksena vuorimarin шакташ ja niittymarin шокташ (: шоктем) 'soittaa, soida, kuulua' sekä obinugrilaiskielten sanat kuten itähantin sö̆j 'ääni, puhe, huhu, tieto' ja länsi- ja pohjoismansin suj 'puhe, ääni, huuto, meteli, sanoma, maine’. Luultavasti näihin kuuluu myös unkarin zaj 'melu, hälinä'.

Juoksemisen, ajamisen ja muun vastaavan liikkeen merkitys on soittaa-johdokselle voinut kehittyä nopeaan liikkeeseen liittyvän suhisevan, vinkuvan yms. äänen perusteella (vrt. "mennä niin että hippulat vinkuu"). Samaten usein ääntä tuottavan suihkuamisen ja hulmuamisen merkityksiin yhdistyy edelleen johdos soitto ~ soittu ~ soihtu 'soihtu, loimu, valojuova, pilvijuova', joka merkitykseltään liittyy toisaalta pitkänomaista muotoa kuvaaviin sanoihin soikea, soikko, soilakka, sojo ym. Suomeen ja karjalaan rajoittuvan levikin perusteella nämä lienevät melko nuoria muodosteita, joiden taustalla voivat olla toiselta puolen suikea, sujua (ja ehkä joltain osin myös soimi ~ seimi '(pitkänomainen) eläinten ruokinta-astia', joka on vanha johdos syödä-verbistä).