koira

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *koira

suomen koira
karjalan koira
vepsän koir
vatjan koira
viron koer
eteläviron koir
liivin kuoir-?

Levikki ja merkitykset

Perusmerkitys 'koira (Canis familiaris)' tavataan useimmissa itämerensuomalaisissa kielissä (suomi, karjala, vepsä, vatja, viro): etelävirossa tässä merkityksessä esiintyy kuitenkin tässä merkityksessä kuitenkin toinen uralilaisperäinen sana, *peni. Etelävirossa sanalla koir on merkitys 'pahankurinen, häijy ihminen'. Liivissä kantasuomen sana *koira on säilynyt vain ilmaisussa kuoir-ūnda ma’ggə 'nukkua koiranunta'.

Virossa esiintyvät myös merkitykset 'kelmi, kujeilija'. Pahansuopaan ihmiseen viittaavia merkityksiä tavataan myös suomen ja karjalan murteissa.

Sanasta esiintyy myös monia johdoksia, kuten suomen koiras 'uros; hedekukka', viron koeras 'hedehamppu'.

Alkuperä

Kantasuomen sana palautuu säännöllisesti kantauralin sanaan *kojǝ̑ra. Sanan tarkkoja vastineita etäsukukielissä ovat komin кыр 'uroskoira', pohjoismansin χār 'urosporo, ori, uros' (vastineet muissa mansin kielissä), pohjoishantin χar 'urosporo, ori, uros' (vastineet muissa hantin kielissä), unkarin here 'kives' ja samojedikielten sanat kuten tundranenetsin хора 'uros, urosporo' (vastineet muissa samojedikielissä). Kantauralin sanan merkitykseksi voidaan etäsukukielten sanojen perusteella rekonstruoida 'uros': kantasuomen sana on siis tarkoittanut ensin 'uroskoiraa' ja sitten vakiintunut tavalliseksi koiran nimitykseksi. Vanha merkitys näkyy vielä johdoksessa koiras.

Kantauralin *kojǝ̑ra on alkujaan johdos. Perusvartalo on *kojǝ̑, joka esiintyi kantauralissa myös itsenäisenä sanana: sen jatkajia ovat mm. pohjoismansin χuj ja pohjoishantin χoj 'mies'. Saman vartalon muita johdoksia on ainakin *kojǝ̑ma, josta on peräisin mm. unkarin hím 'uros'.