Etymologiadata:imsm:peni

*peni

Vastineet:

• Suomi: peni
• Karjala: penikkä⇐
• Vepsä:
• Vatja: peni
• Pohjoisviro: peni
• Eteläviro: pini
• Liivi: pi’ņ

mksm. *peni < kksm. *penej < vksm. *penä-j (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

peni (Renv 1826, Kal; kansanr.) ’koira; koiran (kutsuma)nimenä (paik. murt.) / Hund; Name für einen Hund’, penikka (Agr) ’koiranpentu, eläimen poikanen; lapsi, kakara’, penikoida, pena (PKarj PSavo ja ymp.) ’kakara; eläimen poikanen’, penakka (PKarj PSavo) ’lapsi, kakara’, penes (PSm), penska (yl. et. I- ja PSm) id.; ks. erikseen peninkulma, pentu
~ ink penikka ’koiranpentu’ | ka penikkä ’pentu, penikka’, peniköijä ’saada pentuja’ | va penikka ’koiranpentu’ | vi murt. peni, pini ’koira’ | li piʾń ’koira’, piʾńki ’koiranpentu’

= lp bǣnâ | mdE pińe, M pińä ’koira’ | tšerL pi, I pij id., L pəńeγə, I pińeγə ’penikka’ | votj puni̮, pi̮ni̮ ’koira’ | syrj pon, pun id.

Lähdekirjallisuus:

• Scheffer 1673 Lapponia 179 (sm ~ lp)
• Ganander 1787 NFL 2 356 (sm ~ vi)
• Sjögren 1828 GS 1 238 (+ syrj)
• Castrén 1845 EGTsch 68 (+ tšer)
• Lindström Suomi 1852 71 (+ md votj)
• Ahlqvist 1856 WotGr 144 (+ va)
• Wiedemann 1859 MélR 3 690 (+ li)
• Ahlqvist 1866 Suomi 2:6 80–81
• Budenz 1867 NyK 6 456 (+ unk fene ’villi’; kirosana)
• MUSz 1873–81 512–13
• Vámbéry 1882 MagyEr 643 (unk ei tähän)
• Paasonen 1917 Beiträge 96–97
• Melich 1920 MNy 16 121–24 (unk ei tähän)
• *Ruoppila 1947 Kotiel 2 62–70 (+ ka), 96–97
• Nirvi 1952 Suomi 106:1 35–36
• E. Itkonen 1953–54 FUF 31 177 (ei unk)
• SKES 1962 517–18 (?? unk)
• MSzFE 1967 200 (?? unk)
• TESz 1 1967 883–84 (unk ei sgr)
• E. Itkonen 1968 SKK 501
• UEW 1988 371 (sm vi lp md tšer votj syrj ?? unk)
• Sammallahti 1988 UrLang 553 (sm-perm)
• EWUng 1993 377–78 (unk ei sgr)

[peni Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:peni

Keskustelu

Merkityssuhde koiraan

Yleislähteissä tai missään muissakaan valitettavan harvoin pohditaan, mikä oli *penin ja *koiran merkityssuhde kantasuomessa. Kun edellinen kuitenkin tulee 'koiraasta' ja ainakin vastine komissa tosiaan tarkoittaa 'koiraskoiraa', hyvin luontevaa olisi että sama päti myös jossain kantasuomen vaiheessa. Mutta seuraako tästä, että tulisi myös olettaa *peni = 'narttukoira'? Vastineista ei mitään tällaista suoraan näy. Minusta löytyy kuitenkin kaksikin argumenttia, jotka voisivat tällaista tukea:

• Johdos penikka. Tämä ehkä ei ole pelkkä paljas diminutiivi tyyppiä *vasa ~ vasikka, vaan voisi ilmentää assosiatiivista suhdetta kantasanaansa. Siinä missä esim. kannikka on pikemmin "kannasta tuleva" kuin koko "kanta", mansikka on "mannV(i)sta tuleva", penikka voisi periaatteessa olla myös "penistä tuleva" eli "narttukoiran kantama". Selittäisi senkin, miksi johdos on juuri tästä sanasta, ei koirasta.
• Itse *j-johdos. Itämerensuomen varsinaiset *j-johdokset ovat yleensä olemassa kantasanansa rinnalla ja saavat aikaan jonkin merkityksen eriytymän, esim. lakki ← lakka. Tässä kumpikaan ei päde. Tuli mieleeni, voisiko kyseessä olla eri konstruktio. Etenkin obinugrilaisissa kielissä monenlaisten eläinten nimiä muodostetaan yhdyssanana 'nainen'-termien avulla, esim. pohjoismansin ōŋχ-tēp-nē 'pähkinähakki', oikeastaan "tervaasyövä nainen", ūrin-ēkʷa 'varis', oikeastaan "varis-akka"; itämansin såwrəp-ēkʷə 'sammakko', oikeastaan "sammakko-akka", śåpər-nē 'karhu', oikeastaan "Śåpər-suvun nainen". Konstruktio lienee jo vanha. Kun kantauralin parhaiten rekonstruoitavissa oleva 'nainen'-sanan muunnelmista on *näjə, voisi *penäj ollakin paitsi *j-johdos, myös haplologia asusta *penä-näj(ə) 'koiranaaras'.

Kummankaan näistä ei tarvitse päteä enää myöhäiskantasuomeen mennessä, mutta ainakin siinä vaiheessa, jossa *koira vielä merkitsi 'koiraskoiraa', olisi *penäj siis voinut minusta hyvin merkitä 'narttua'. --J. Pystynen (lähetä viesti) 2. syyskuuta 2026 kello 13.42 (EEST)