EVE:ihminen

From Sanat

Etusivutunnus madallettuna.jpg

ihminen

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *inhi-minen

  • suomen ihminen
  • karjalan imehnine
  • vepsän inehmoi
  • vatjan inehmiin
  • viron inimene
  • eteläviron inemine
  • liivin S imi

Levikki ja merkitykset

vanha kirjasuomi
suomi
karjala
vatja
viro
Sanan perusmerkitys 'ihminen' on sama kautta itämerensuomen. Sillä on kuitenkin käyttöä myös suppeammissa, eri tavoin rajatuissa merkityksissä. Suomen ja karjalan murteissa ihminen merkitsee usein naista, suomen murteissa vierasta, tuntematonta ihmistä, ja suomen ja viron murteissa joskus yhtäältä työntekijää, palkollista, toisaalta täyskasvuista ihmistä täysissä voimissaan.

Alkuperä

Suomen ihmisellä on itämerensuomalaisissa kielissä huomattavan monimuotoisia vastineita, suomen murteissa esimerkiksi

imeinen, iniminen, aikaisemmin mm. ihmeno, imehno, imeno, inehmo, inehminen, imehinen, vanhassa kirjakielessä ihmisen ohella mm. inhiminen, inheminen, inihminen.

Sanan alkuperäisimmästä muodosta ja syntytaustasta ei ole päästy täyteen selvyyteen.

Lähtöasuna on pidetty vanhassa kirjasuomessa esiintynyttä muotoa inhiminen (tästä on johdettu adjektiivi inhimillinen), jonka inhi-ainesta on oletettu samaksi kuin mordvalaiskielten 'vierasta' tarkoittava ersän инже, mokšan ińǯi. Näille rekonstruoitua kantamuotoa *inši on arveltu lainaksi indoeurooppalaisen kantakielen *ǵn̥h1-sanajuuresta, jota edustaa sanskritin jā́ḥ 'jälkeläinen'; juuren teemavokaalilla laajennettua muotoa *ǵn̥h1-e/o- taas jatkaa muinaisskandinaavin kon-r 'poika; ylhäinen mies'

ja y-johdosta *ǵn̥h1-ye/o- (> kantagermaanin *kunja; ks. kunnia >) muinaisskandinaavin kyn 'perhe, laji, sukupuoli'

(vrt. ruotsin kön 'sukupuoli') ja muinaisenglannin cynn > englannin kin 'suku'.

Vokaalivastaavuus suomen i ~ mordvan i ei kuitenkaan ole säännöllinen ainakaan, jos sille ei rekonstruoi lähtömuodoksi *jenši (*inši ei siis sovi). Indoeurooppalaiseen lainaetymologiaan tämän rekonstruktion voisi vielä sovittaa, mutta lainaselityksen uskottavuutta vähentää se, että *š ei tyypillisesti esiinny näin vanhaan kerrostumaan palautettavissa sanoissa eikä indoeurooppalaisen "laryngaalin" (tässä h1) lainavastineena.

Toisaalta esimerkiksi karjalan inehmo ja suomen savolaismurteiden im(m)einen viittaavat pikemmin lähtömuotoihin tyyppiä *inehm(inen) ~ *imeh(n)inen. Ne on esitetty osittain sekaantuneina johdoksina, joiden pohjana olisi toisaalta imeh ~ ihme (= pohjoissaamen amas 'outo, vieras'), toisaalta ilma (ilmi) -sanan johdos ilminen, joka tarkoittaa ihmistä osassa suomen kaakkoismurteita ja inkeroisessa. Tällä johdoksella on säännöllinen vastine saamessa, pohjoissaamen almmaš 'ihmispolo', epäsäännöllisenä ehkä myös olmmoš 'ihminen'. Alkumerkitys on voinut olla 'todellinen, ilmielävä ihminen', verrattuna esimerkiksi taruolentoihin tai vainajien henkiin.