hauta

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *hauta

suomen hauta
karjalan hauta
vepsän haud
vatjan auta
viron haud
eteläviron haud
liivin ōda

Levikki ja merkitykset

suomi · karjala · vatja · viro ja eteläviro · liivi

Hauta on yleisitämerensuomalainen sana. Se merkitsee kaikkialla jonkinlaista kuoppaa. Lähes kaikkialla hauta on vainajan leposija. Liivin sanalle muita merkityksiä ei tunnetakaan. Toisaalta vepsästä tiedetään vain yleismerkitys 'kuoppa'. Muualla itämerensuomessa hauta voi olla myös tervan, sytten tai tiilien polttamiseen taikka juuresten ruuaksi hautomiseen kaivettu maakuoppa, mutta myös luonnon muovaama notkelma, syvänne tai eläinten pesäkolo. Lähes kautta itämerensuomen haudaksi kutsutaan erityisesti syvää paikkaa meren, järven tai joen pohjassa.

Suomenlahden pohjoispuoleisessa itämerensuomessa suomen pohjoismurteita lukuunottamatta hauta merkitsee myös (maakuopassa t. joskus padassa) hauduttamalla valmistettua nauris- tms. ruokaa. Tämä merkitys on varmaankin siirtynyt ruuanlaittopaikan nimestä itse ruuan nimeksi samalla tapaa kuin suomen pata tai laatikko.

Hauta-sanasta on jo kantasuomessa johdettu yleisitämerensuomalainen hautoa.

Alkuperä

Hauta on jo alkujaan voinut tarkoittaa sekä syvännettä luonnossa että tervanpolttoon ja nauristen hautomiseen kaivettua kuoppaa, sillä se on hyvin vanha laina kantagermaanin sanasta *sauþa, jonka skandinaavisilta johdoksilta tavataan samansuuntaisia merkityksiä: muinaisskandinaavin seyðir oli 'keittokuoppa, keittotuli' ja gotlannin murteen såide 'tervahauta'. Sanan jatkajia germaanisissa muinaiskielissä ovat muinaisgotlannin sauþr oli 'kaivo', muinaisenglannin sēaþ 'kuoppa, hauta, kuilu' ja 'kaivo, lähde, lammikko', keskialasaksin sōt 'lähde, kaivo', keskiyläsaksan sōt paitsi 'kuilu' ja 'kaivo' myös 'kiehunta, kiehuva neste, keitto'. Sana on johdettu kumpuamista, poreilemista ja kiehumista merkinneestä verbistä *seuþan-.

Pohjoissaamen suovdi 'kidus, kita' on lainaa saman germaanisen sanan johdoksesta – kidukset ja kita muistuttavat kuilua.