haalea

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *haljas

suomen ha(a)lea←
karjalan halie←
vepsän '
vatjan aĺĺaz
viron haljas
eteläviron haĺas
liivin ǭļaz

Levikki ja merkitykset

viron hale · viron haljas · suomi · karjala · vatja · liivi

Itämerensuomessa on kaksi erillistä ha(a)lea-adjektiivia, joista laajemman levikki ulottuu kummankin puolen Suomenlahden. Pohjoisen puolen länsipäässä se puuttuu suomen lounaismurteista, itäpäässä lyydistä ja vepsästä. Etelässä sen levikki kattaa viron länsipuolen keskimurteita myöten sekä eteläviron Mulkin murteet. Tällä adjektiivilla on yleisesti merkitykset 'vaalea, haalistunut, kalvakka, kelmeä; vaaleansininen', mutta aunuksenkarjalasta tavataan yksinomaan ja eteläkarjalasta rinnakkaisena merkitys 'kirkas'. Tämä merkitys sanalla esiintyy myös vanhassa kirjasuomessa Ericus Justanderilla 1654: Hopeess halees hohtavaisen, joka merkinnee ’kirkkaassa, kiiltävässä hopeassa hohtavan’. Osassa savolaismurteita haalea voi olla myös 'laimea, väljähtynyt (juoma t. keitto)'. Tämän adjektiivin vartalossa on pitkä aa suomen murteissa ja inkeroisessa, mutta muualla lyhyt a.

Suppeampilevikkinen ha(a)lea ulottuu hämäläismurteista varsinaiskarjalaan ja inkeroiseen, ja merkitys sillä on 'ei kuuma eikä kylmä'. Tästä adjektiivista tavataan sekä lyhyt- että pitkävokaalista muotoa hämäläis- ja eteläpohjalaismurteista, idempänä siinä on aina pitkä a. Kummankin ha(a)lean muodot menevät siis ristiin niin, että osassa suomen länsimurteita lämpötila-adjektiivi on lyhytvokaalinen ja väriadjektiivi pitkävokaalinen, idempänä suomen murteissa kummatkin ovat pitkävokaalisia, kun taas karjalassa lämpötila–adjektiivi on pitkävokaalinen ja väriadjektiivi lyhytvokaalinen.

'Alakuloista', 'lempeätä' ja 'herkkää' tarkoittava murresana halea on eri lähtöä.

Alkuperä

Sekä väri- että lämpötila-adjektiivi ovat suffiksinvaihdon kautta syntyneitä muunnoksia (johdoskorrelaatteja) kantasuomen adjektiivista *haljas, joka on säilynyt vain Suomenlahden eteläpuolella merkityksissä 'vihreä', (viljasta tai muista kasvien syötävistä osista puhuttaessa) 'raaka' ja 'kirkas, kiiltävä'.

Kantasuomen *haljas on puolestaan balttilainen laina lähtömuodosta, jota liettuassa vastaa žalias 'viherä; vehreä; hieno, kaunis; tuore; kelmeä (kasvoista); kostea; raaka; kirkas (liemestä)' ja lätissä zaļš 'vihreä; tuore; raaka; terve, voimakas, vahva' sekä muinaispreussissa saligan 'vihreä'. Sanat ovat johdoksia samasta kantaindoeurooppalaisesta juuresta, josta tulevat myös esimerkiksi sappea merkitsevät avestan zāra-, antiikin kreikan χóλος sekä muinaisskandinaavin gall, ruotsin galla, saksan Galle, englannin gall ym.

Laajalevikkisempi väriadjektiivi on ilmeisesti vanhempi muunnos, ja sen alkuperäismerkityksiin on kuulunut ainakin 'kirkas, kiiltävä', luultavasti myös 'kalvakka', mikäli tämä periytyi suoraan balttilaiselta lähtömuodolta (liettuassa ainakin 'kelmeä'). 'Kirkkaan' merkitys on voinut kadota karjalan ulkopuolelta siksi, että halea 'alakuloinen', haalea 'ei kuuma eikä kylmä' sekä äänteellisesti läheinen vaalea ovat heikentäneet sitä ja tukeneet 'kalpeuden' merkityskomponenttia. Suomen vaalea lienee myös pidentänyt sanan vokaalin.

Nuorempi ha(a)lea 'ei kuuma eikä kylmä' on varmaan syntynyt suomen alueella ja levinnyt sieltä karjalaan. Sen motivaationa on saattanut olla jäähtymisen suhde värin haalistumiseen ja liemen laimenemiseen. Taustalla on ehkä vaikuttanut myös halean merkitys 'alakuloinen'.