Etymologiadata:imsm:hurma

From Sanat

*hurma

Vastineet:

mksm. *hurma (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

hurma (SAchrenius 1766; nyk. etup. vain kirjak.) ’tenho, huuma, ihastus, kiihko; (vanh.) ajatuskyky, taju / Zauber, Reiz, überschwang; Geisteskraft’, hurmeet (JuslP) ’aistimet’, yhd. hurmahenki, -pää, johd. hurmio (Jusl 1745; paik. KPPohjanm Satak) ’kiihko, mielenhäiriö, sekavuus, yltiöpäisyys, mielettömyys, tainnostila’, hurmos (et. EPohjanm): olla hurmoksissahuumeessa, tainnoksissa, pyörryksissä’, hurmata (laajalti murt.), hurmaantua
~ ink hurmaheŋkialituiseen kiukutteleva, riitelevä ihminen’ | ka hurmatatainnuttaa’, hurmehtuomennä horroksiin, pyörtyä, torkahtaa’ | li ūrmatəhuumata, tainnuttaa’.
Lähdekirjallisuus:
  • Kettunen 1938 LivW 461 (sm ~ vi urm ’veri(haava)’ ~ li ūrmatə, ūrma ’pyörre, virta’)
  • Toivonen 1943 KV 22 149–61 (+ ka; hurma → hurme, ~ hurvio)
  • Nirvi 1944 Sanankieltoja 251
  • SKES 1955 90

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Etymologiadata:imsm:hurma/th

EVE:n sana-artikkeli

EVE:hurma

Keskustelu

Muoto-opillinen huomio: Setälä on isossa astevaihteluartikkelissaan (FUFA 12: 4) katsonut kansanrunouden termin hurus 'naispuolinen verenhenki' olevan saman sanueen toisinto, jossa *m > v "heikkona asteena" ja normaali *vu > u. Nykytiedon mukaanhan mitään m:n astevaihtelua ei ole, mutta sen sijaan tämä näyttäisi (samoin kuin aika monissa muissa vastaavissa tapauksissa) viittaavan rinnakkaisiin johdoksiin: hur-ma, *hur-va. Kanta *hur- varmaankin olisi verbi joka voisi olla tarkoittanut esim. 'vuodattaa verta'. Tämä itse asiassa näyttää taas hieman verbin *surë- jonkinlaiselta variantilta.

Myös hurmaan merkityksessä 'tenho' voisi sopia sama muoto-opillinen analyysi: vrt. hurahtaa 'innostua, hurmaantua'. Sen sijaan minusta ei ole mitenkään itsestään selvää, ovatko nämä alkujaan sama sana vaiko ainoastaan homonyymejä. --J. Pystynen (lähetä viesti) 5. heinäkuuta 2022 kello 14.22 (EEST)

Kommentteja ja sanueen/sanueiden etymologioinnissa mahdollisesti huomioonotettavia seikkoja:
  • Verbi hurahtaa merkityksessä 'intoutua, höpsähtää' on selvästikin alun perin onomatopoeettisen verbin metaforista käyttöä (SMS:n yleisin merkitysryhmä: 'nopeasta tapahtumasta t. toiminnasta; sen synnyttämästä suhahtavasta, kurahtavasta tms. äänestä'), vrt. kilahtaa, kajahtaa 'seota' ym. Vrt. myös hurista/hurajaa 3. 'mutista, höpöttää' ~ horista 'houria, höpsiä'; moittia; hurista, korista'. Onomat. hurista-sanue on yleisitämerensuomalainen, mutta jotain vaikutusta saattaa olla skandinaavisuunnalta, vrt. ruotsin hurra 'surra, brumma, susa', erit. ilmauksissa »(göra ngt) så det hurrar efter det l. efter, stundom om det, äv. (i Finl.) enbart så det hurrar» (SAOB, FO).
  • Pohjois-Karjalan seudulla esiintyy vielä semanttisesti kahdenlaisia hura-sanoja: 1) vepsään ulottuva hura 'vasen', –rajakarj. 'paha mieli', (monin paikoin itämurt. ja Pohjanm) pilalle, vikaan, harhaan t. sekaisin menneestä: jk (t. jku) on ”huralla”, jk (t. jku) menee ”huralle” tms.; 2) hurailla, hureksia 'ajatella, uumoilla, ihmetellä'; aavistelusta, uumoilusta, aikomuksesta: ”jkn on hura (jstak)”, jklla ”hura harppaa (pyörii, pyörähtää, juoksee)” = äly, järki leikkaa. Vähän laajemmalti Savon suuntaan hurpa (~ urpa) 'järki, ymmärrys; uskallus' (et. kielt. yhteydessä), läh. PohK–P hurvaton 'ymmärtämätön, avuton, lapsellinen', hurvelo 'haihatteleva, ymmärtämätön t. tuhlaavainen ihminen'. Näihin liittyy taas hurvitella 'tuhlailla; hummailla' (itä- ja pohjoismurt., PohE SatP), hurvio (Jusl 1745) 'mieletön, hullu; tuhlari', (Lönnr) 'sekapäisyys' ja hurve 'ymmärryksen turtuminen, unitila' (SSA; lähde?). Nämä ovat jo osin identtisiä hurmio ym. -sanojen merkitysten kanssa.
  • Hurma-sanueen merkitykset ovat myös läheisiä vanhastaan vain suomessa esiintyneeseen sanaan hurja 'raju, hillitön, raivokas; (läh. Savo Verml) mieletön, höperö' ja SSA:n samassa artikkelissa mainitsemiin karjalan huri 'hullu, hassahtanut, tyhmä’, huripäivälline (~ ly huripäiväińe) 'järjetön, hullu', hureksie 'hassutella, hourailla, valehdella', hureutuo 'tulla hulluksi, villiytyä, innostua liiaksi' sekä viron hurjutada 'pelotella, soimata, sättiä'.
  • Muistutettakoon vielä äänteellisesti läheisistä huuma- ja huima-sanueista. huumata merkityksessä 'saattaa lumouksiin t. tainnoksiin' esiintyy karkeasti ottaen samoilla murrealueilla kuin hurmata (tosin huumehtia, huumeksissa ym. taas toisaalla, lounais- ja hämäläismurteissa). huima taas ulottuu levikiltään eteläviroon (ja huimata koillis- ja itäviroon), ja sillä on parikin mahdollista germaanista lainalähdettä.
  • Monenlaista äänteellistä ja semanttista perheyhtäläisyyttä hurma-sanueen ympärillä siis pyörii, ja vähän hankalalta näyttää äkkiseltään rekonstruoida kehityksen lähtökohtia ja prosesseja. hur-ma, hur-va- voisivat olla paitsi rinnakkaisjohdoksia myös suffiksinvaihdon tai m ~ v -vaihtelun tulosta. Toisaalta myös hur-ja-sanassa on suffiksiksi hahmotettava elementti. Ihan näillä näytöillä vielä tuntuisi kyllä uskaliaalta lähteä rekonstruoimaan Juhon ehdottamaa (ei-onomatopoeettista) ?hurë- verbivartaloa 'vuodattaa verta tms.', mutta erilaisia lisätodisteita ja -ehdotuksia tämän sanaryppään selvittelyyn sopii toki edelleen esittää.
--Juha Kuokkala (keskustelu) 7. heinäkuuta 2022 kello 05.59 (EEST)
Toki mitään verbivartaloa esittäisin vain 'veri'-merkitysten taustalle, näillä kun ei oikein tunnu olevan hyvää semanttista yhtymäkohtaa muihin. Aina olisi mahdollista keksiä jotain aasinsiltaa tyyppiä 'hurina' > *'huriseva vesi' > 'virtaava vesi' > *'virtaava veri' > 'veri', mutta pelkkä liivin ? 'virta' ei minusta ole mikään vakuuttava todiste tällaisesta. Vie'r ūrma ~ vie'd ūrma tuntuu päin vastoin yritykseltä erottaa kahta homonyymiä, samaan tapaan kuin vaikka lehmihaka ~ oven haka. Muuten myös hura-sanoista tuntuisi, että itäinen 'huono asia' -sanue hyvin voisi olla eri lähtöä kuin deskriptiivinen 'huimaus tms.': sille lähin vertauskohta näyttäisi olevan samoin 'vasenta, huonoa ym.' merkitsevä *kura²; jopa samanlaisena adverbina kuralla.
Ehdotukseni 'tenho'-merkityskenttään kyllä juuri on tästä hurista-pesueesta laajemmin, josta hurahtaa siis vain esimerkkinä. Aivan välittömästi ei tule mieleen täsmällisiä rinnakkaistapauksia joissa olisi -ma-johdoksia jostain deskriptiivijuuresta, mutta ainakinhan sellaisia suffiksinvaihtotyyppisiä johdoksia kuten kut-ka löytyy helpolla. Hurjasta puheen ollen taas -ja-johdokseksi on tarjottu ainakin tapausta rutja 'revontuli' ≈ 'rutisija'. --J. Pystynen (lähetä viesti) 7. heinäkuuta 2022 kello 13.35 (EEST)
Luonnostelin nyt EVE:hurma-sivulle seuraavanlaisen onomatopoeettiseen vartaloon perustuvan kehityskulun: 1) hur(ista)hurma 'kohina' > 'kohinaa aiheuttava liike, esim. virtaus', 2) veren hurma 'veren vuoto, virtaus' ⇒ hurme 'vuotava veri', 3) hurma 'pyörre' ⇒ hurmata 'pyörryttää' (> 'tenhota'). Viittaukset äänteellisesti ja semanttisesti samankaltaisiin sanoihin rajoitin nyt olennaisimpiin, samoin paralleelitapauksia ym. perusteluja kirjoitin auki suht säästeliäästi, jottei artikkelista tulisi hirveä romaani. Jos tuntuu tarpeelliselta selittää laveammin, niin niinkin voi tehdä. Tai esittää vaihtoehtoisia selityksiä, jos niikseen tulee. 'Virta(us)'-merkityksen vanhuuden puolesta kuitenkin puhuu minusta se, että Lönnrotin sanakirja esittää tällaisen suomestakin. --Juha Kuokkala (keskustelu) 8. heinäkuuta 2022 kello 03.16 (EEST)
Hurista/huraita-verbistä näkyy muuten virtaavan veden lisäksi löytyvän myös vereen liittyvä esimerkki karjalasta: veri hurižou pagenou kaglaz iškehyy. (Nek-Riip). --Juha Kuokkala (keskustelu) 8. heinäkuuta 2022 kello 04.02 (EEST)