Etymologiadata:imsm:ammë→

From Sanat

*ammë→

Vastineet:

mksm. *ammë→ < kksm. *ammë- < vksm. *ammǝ̑ (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

ammoin (JuslP; etup. itämurt.), paik. myös ammon, ammu(i)n, amuinaikoja sitten; saati; toki / vor langer Zeit; geschweige (denn)’, ammoti, (KarjKann) amutsaati(kka)’, (Agr) amu, -t, aamutkauan sitten’, johd. ammoinenentinen, ikivanha, muinainen’, murt. ammo(i)nka(an), ammon(n)ikkaensinkään, saatikka
~ ink āmuinammoin(en)’ | ka ammoin, ammuinmuinoin, ennen vanhaan, kauan sitten’, ammuineammoinen, entinen, ikivanha’ | ly amu, ammu(i)kauan sitten’, am(m)uińeammoinen, vanha’ | ve amu, ammuammoin, (jo) kauan sitten’, amūńe, amoineammoinen’, amuštudavanheta’ | va ammuaikāammoin’, ammuinammoinen’ | vi ammu(gi), ammustammoin, kauan sitten; lainkaan; erittäinkin’, ammuneammoinen, vanha’ | li amū, -st(ə), -stəzkauan sitten’.
Näiden yhteydessä toisinaan mainitut etäsukukielten sanat eivät ilmeisesti kuulu tähän ja lienevät keskenäänkin eri alkuperää.
Lähdekirjallisuus:
  • Ahlqvist 1859 Anteckn 80 (sm ~ ve)
  • J. Krohn 1872 Suomi 2:10 136 (+ ka vi)
  • Anderson 1893 Wandl 164 (+ li)
  • Hakulinen 1933 StF 1:2 195 (+ ka; ? ~ aamu)
  • Tunkelo 1946 VeKÄH 790–91 (+ ly)
  • SKES 1955 18
  • TESz 2 1970 1063
  • MSzFE 1978 495 (s.v. ó)

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Uralilainen
Lähde, s. M S E L Väite Argumentit
Budenz 1873: 831 + = saaP оamis 'vanha', ers умок 'kauan sitten', unk ó 'vanha, muinainen'
Aikio 2015 SUSA: 51 + Puolesta Ims sanan voi liittää tähän yhteyteen rekonstruoimalla toiseen tavuun suppean vokaalin; matorin -umu ei ole sana eikä kuulu tähän
UED 2020: s.v. *ammi x Tarkennus: ksm ⇐ *ammə = saaE åemie, U å̀bmee, ååmès, Pi ååpmie, L oames, P oamis, I uámis 'vanha (asioista)', Ko vuä´mes , Ki вуэмесь, T vi̮em̜es̜ 'vanha' (< ksaa *oamēs : *oamāse̮-: *oamē), ers умок 'ammoin' (< kmd *umək), умонь 'muinainen, vanha' (< kmd *uməń), unk ó id., avul 'vanheta, kulua, jäädä ajastaan', NenT ŋawᵊna, ŋawᵊxǝna 'aiemmin, ennen; kauan sitten, muinoin', ŋawᵊxiᵊ 'vanha, muinainen' (< ksam *åmǝ̑kǝ̑jǝ̑) *-ə:n ims muotojen taustalla osoittaa saa ja md vastineiden vokalismi; oma ei kuulu tähän; [unk vastineiden suhteesta]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:ammoin

Keskustelu

Vartalovokaali

Jälkitavultaan suppeavokaalisen vartalon *ammë- palauttaminen perustunee täysin etäsukukieliin, koska itämerensuomessa ei ole mitään *E-vokalismiin viittaavaa. Myöhäiskantasuomen rekonstruktion tulisi perustua itämerensuomelle, mutta millainen se voisi olla? Suomen -oi-lla näyttää olevan vastine karjalassa. Periaatteessa viron ja eteläviron muodoissakin voisi edustua *-oi, mutta ei vatjassa eikä liivissä.

Suomessa ammuin esiintyy lähinnä Laatokan Karjalassa, mutta muualla itämerensuomessa useimmissa muodoissa on -u(i). Viron ja eteläviron liivin muodot voisivat periaatteessa jatkaa myös yksiköllistä asua *ammun, mutta liivistä siitä odottaisi tulleen **a'm, vrt. sa'm: gen. sa'm 'askel'. Minulle on kuitenkin epäselvää, voiko liivin jälkitavun u jatkaa *ui-diftongia. Ainakin u-vartaloisten verbien menneen ajan muodot ovat tyyppiä kutsiz, uskiz.

Monikon instruktiivia muistuttava *ammuin olisi tältä pohjalta luotettavin rekonstruktio. Yllättävää on kuitenkin, että vaikka päätteettömiäkin asuja löytyy, ne eivät kuitenkaan ole muotoa *ammu, vaan järjestään lyhytkonsonanttisia. Suomessa on Viipurin läänin Pyhäjärveltä muoto amut ja Agricolan asut amu, amut, aamut. Lyydissä ja vepsässä on lyhyt -m- myös päätteellisissä muodoissa. Toisen tavun vokaalin säilyminen liivissäkin saattaa tukea lyhyen alkutavun rekonstruoimista, mutta tästä en ole varma.

Kaikissa viron ja eteläviron muodoissa on (puolipitkä) geminaatta, mutta näin on myös *hama-sanueessa! Hyvin läheisissä merkityksissä on siis suomen hama, eteläviron ja viron itämurteen amma, lähes yleisitämerensuomalainen (ei sm länsimurteissa eikä ehkä liivissä) *ammu(in) sekä vanhan kirjasuomen, Laatokan-Karjalan murteen, lyydin, vepsän ja mahdollisesti liivinkin *amu(t), joista kaksi edellistä on yhdistetty *hama-sanueeksi ja kaksi jälkimmäistä *ammë-sanueeksi. Voisi ehkä ajatella, että vanhimmat muodot ovat *hama ja *ammu, muut niiden sulaumia. (Myös sm, ka ammoin voisi olla sulauma *hamoin + *ammuin.) Tämäkään ei kuitenkaan tuo meitä lähemmäs rekonstruktiota *ammë. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.14 (EET)

Muoto-opillisesti voi kai ihan turvallisesti päätellä muotojen ammoin, ammuin ei vain muistuttavan vaan olevan monikon instruktiiveja; vrt. ajan adverbityyppi aamuin, illoin, päivisin. Tältä kannalta suomen "o-vartaloinen" ammoin näyttäisi tosiaan olevan selitettävissä toteamistasti lähtökohdista: se olisi vartalon *amma säännöllinen monikon instruktiivi ja voitaisiin katsoa juuri *hama-sanueen vaikutukseksi; joko tällaisen perusmuodon kautta, tai sitten kuten ehdotat, adverbin *hamoin kautta. Erityisesti siis ei tarvitse olettaa suomessa myöhään syntyneen aikaisemman perusvartalon *ammë- rinnakkaisjohdosta **ammo, vaan johdos *ammë-w > *ammu voidaan katsoa jo kantasuomalaiseksi. --J. Pystynen (lähetä viesti) 10. tammikuuta 2023 kello 16.35 (EET)
Hyvä, tämä oli siis sittenkin askel lähemmäs *ammë-rekonstruktiota. Ehkä jo varhaiskantasuomeen voisi rekonstruoida johdoksen *ammə̑-w, jolloin keskikantasuomesta alkaen saadaan *ammu? Myöhäiskantasuomeen sitten, ainakin, jos myös liivin muoto rekonstruoidaan *amu-asuun, pitäisi jo rekonstruoida sekä *ammu(in) että *amu. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.55 (EET)