Etymologiadata talk:imsm:ammë⇒

Vartalovokaali

Jälkitavultaan suppeavokaalisen vartalon *ammë- palauttaminen perustunee täysin etäsukukieliin, koska itämerensuomessa ei ole mitään *E-vokalismiin viittaavaa. Myöhäiskantasuomen rekonstruktion tulisi perustua itämerensuomelle, mutta millainen se voisi olla? Suomen -oi-lla näyttää olevan vastine karjalassa. Periaatteessa viron ja eteläviron muodoissakin voisi edustua *-oi, mutta ei vatjassa eikä liivissä.

Suomessa ammuin esiintyy lähinnä Laatokan Karjalassa, mutta muualla itämerensuomessa useimmissa muodoissa on -u(i). Viron ja eteläviron liivin muodot voisivat periaatteessa jatkaa myös yksiköllistä asua *ammun, mutta liivistä siitä odottaisi tulleen **a'm, vrt. sa'm: gen. sa'm 'askel'. Minulle on kuitenkin epäselvää, voiko liivin jälkitavun u jatkaa *ui-diftongia. Ainakin u-vartaloisten verbien menneen ajan muodot ovat tyyppiä kutsiz, uskiz.

Monikon instruktiivia muistuttava *ammuin olisi tältä pohjalta luotettavin rekonstruktio. Yllättävää on kuitenkin, että vaikka päätteettömiäkin asuja löytyy, ne eivät kuitenkaan ole muotoa *ammu, vaan järjestään lyhytkonsonanttisia. Suomessa on Viipurin läänin Pyhäjärveltä muoto amut ja Agricolan asut amu, amut, aamut. Lyydissä ja vepsässä on lyhyt -m- myös päätteellisissä muodoissa. Toisen tavun vokaalin säilyminen liivissäkin saattaa tukea lyhyen alkutavun rekonstruoimista, mutta tästä en ole varma.

Kaikissa viron ja eteläviron muodoissa on (puolipitkä) geminaatta, mutta näin on myös *hama-sanueessa! Hyvin läheisissä merkityksissä on siis suomen hama, eteläviron ja viron itämurteen amma, lähes yleisitämerensuomalainen (ei sm länsimurteissa eikä ehkä liivissä) *ammu(in) sekä vanhan kirjasuomen, Laatokan-Karjalan murteen, lyydin, vepsän ja mahdollisesti liivinkin *amu(t), joista kaksi edellistä on yhdistetty *hama-sanueeksi ja kaksi jälkimmäistä *ammë-sanueeksi. Voisi ehkä ajatella, että vanhimmat muodot ovat *hama ja *ammu, muut niiden sulaumia. (Myös sm, ka ammoin voisi olla sulauma *hamoin + *ammuin.) Tämäkään ei kuitenkaan tuo meitä lähemmäs rekonstruktiota *ammë. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.14 (EET)

Muoto-opillisesti voi kai ihan turvallisesti päätellä muotojen ammoin, ammuin ei vain muistuttavan vaan olevan monikon instruktiiveja; vrt. ajan adverbityyppi aamuin, illoin, päivisin. Tältä kannalta suomen "o-vartaloinen" ammoin näyttäisi tosiaan olevan selitettävissä toteamistasti lähtökohdista: se olisi vartalon *amma säännöllinen monikon instruktiivi ja voitaisiin katsoa juuri *hama-sanueen vaikutukseksi; joko tällaisen perusmuodon kautta, tai sitten kuten ehdotat, adverbin *hamoin kautta. Erityisesti siis ei tarvitse olettaa suomessa myöhään syntyneen aikaisemman perusvartalon *ammë- rinnakkaisjohdosta **ammo, vaan johdos *ammë-w > *ammu voidaan katsoa jo kantasuomalaiseksi. --J. Pystynen (lähetä viesti) 10. tammikuuta 2023 kello 16.35 (EET)

Hyvä, tämä oli siis sittenkin askel lähemmäs *ammë-rekonstruktiota. Ehkä jo varhaiskantasuomeen voisi rekonstruoida johdoksen *ammə̑-w, jolloin keskikantasuomesta alkaen saadaan *ammu? Myöhäiskantasuomeen sitten, ainakin, jos myös liivin muoto rekonstruoidaan *amu-asuun, pitäisi jo rekonstruoida sekä *ammu(in) että *amu. --Sjunttila (keskustelu) 10. tammikuuta 2023 kello 16.55 (EET)