Etymologiadata:imsm:(v)otta-

*(v)otta-

Vastineet:

Suomi: ottaa
Karjala: ottoa
Vepsä: otta
Vatja: võttaa
Pohjoisviro: võtma
Eteläviro: võtma
Liivi: võttõ

mksm. *(v)otta- < kksm. *wotta- < vksm. *wotta- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

ottaa (Agr; yl.) merk. murt. myös ’tappaa, teurastaa; pyydystää / nehmen; schlachten; jagen’, otto, ote: moneen otteeseen (et. itämurt. Häme Pohjanm), otella ’tapella, telmiä, painia; kiistellä’, otaksua (Jusl 1745; Flor 1702 »On cuin otoxu»), otollinen (Agr), ks. erikseen otus
~ ink ottā ’ottaa’ | ka ottoa ’ottaa (pois), noutaa; vaatia; teurastaa; oppia’, otto, otella ’ottaa käyttöön jksik aikaa; maistella; kuivata; opetella’ | ly ottada ’ottaa; nyhtää (pellavaa); viedä, vaatia (aikaa)’ | ve otta ’ottaa’, otōda ’ottaa usein’ | va ve̮ttā ’ottaa’, ve̮tī ’avain’ | vi võtta ’ottaa, tarttua; käsittää; teurastaa; kyetä’, võtt (g. võtu) ’otto’, võte ’ote’, võti (g. võtme) ’avain’, võtatada ’usuttaa’ | li ve̮ttə ’ottaa’, ve̮t́im ’avain’.

Etäsukukielistä on esitetty epävarmoja vastineita: joko syrj votni̮ ’kerätä, poimia’ | vogE wɛ̮̄t-, I P wāt-, L wat-, wē̮t- id. tai lp vuotˈtet (E U Pi Lu In Ko Kld) ’jäljittää’ (> sm vuottaa id.) | ? syrj ve̮tni̮ ’tavoittaa; ajaa takaa’ || samJr wed́e- ’tarkastaa, ottaa selville’.

Lähdekirjallisuus:

Sjögren 1832 GS 1 564 (sm ~ va)
Ahlqvist 1859 Anteckn 97 (+ ve)
Europaeus 1870 Zahlwörter (+ li)
MUSz 1873–81 563 (+ vi, votj vi̮t, syrj vot; sm ottaa ~ ostaa)
Mustakallio Vir 1883 44 (sm ottaa ~ ka vuottaa, vrt. vi võtma)
T. I. Itkonen 1918 SUSA 32:3 63 (sm vi ~ lp vuotˈtet (> sm vuottaa))
Lehtisalo 1928 SUST 58 135 (sm ~ lp sam)
Uotila 1938 SyrjChr 184 (sm ~ vi votj syrj vog)
Uotila 1939–40 FUF 26 190 (sm ~ vi lp syrj sam)
*Nirvi 1944 Sanankieltoja 155–60, 206–09
FUV 1955 105 (sm ~ ka va vi li syrj vog)
E. Itkonen 1956 UAJ 28 73 (sm ottaa ? ~ syrj vot konsonantiston vuoksi)
SKES 1958 443–44 (+ ly; etäsukukielten vastineet epävarmoja)
Lytkin & Guljajev 1970 KESK 69 (syrj ? ~ lp vuotˈtet)
SKES 1978 1825
Häkkinen 1987 ES 220
UEW 1988 561–62 (? sm ottaa ~ vi võta-, lp vuotˈtet, ? syrj ve̮t-, samJr wed́e < *watta-), 586 (sm ~ vi ?? votj vi̮ti̮-, ? syrj vot-, ? vog wāt < *wotta-)
Sammallahti 1988 UrLang 554 (sm ~ syrj votni̮)
E. Itkonen Vir 1988 328 (sm ottaa ? ~ vog)

[ottaa Álgu-tietokannassa]

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Uralilainen
Lähde, s.	E	Väite	Argumentit
Uotila 1938 SyrjChr: 184		= ud, ko, mns [ks. tarkemmin]
Koivulehto 2009 SUSA: 93–95	-	Vastaan	SaaP vuohttit ja komin votni̮ eivät epäsäännöllisten vokaalivastaavuuksien takia voi olla imsm sanan vastineita. Komin votni̮ voisi olla varhainen itämerensuomalainen lainasana.
Metsäranta 2020: 241–243		Lisätieto	Itämerensuomessa voi olla kyseessä kaksi eri sanuetta eteläisten ja pohjoisten kielten merkityseron sekä äänteellisen yhteensopimattomuuden (v-:n kato) perusteella. Komin votni̮ on muuta alkuperää (johdos < ur *wexə- 'ottaa, tarttua')

Indoeurooppalaisperäinen
Lähde, s.	M	S	E	L	Väite	Argumentit
Koivulehto 2009 SUSA: 93–95					imsm *votta- ← ieur./esigerm. *wondh-éye/o- ’kääntää’ (vrt. gootin wandjan, saksan wenden jne.)	Kun lainaan on lisätty omaperäinen suffiksi -ta, on saatu *vont-ta- (vrt. samantyyppinen kehitys kostaa-verbin lainaselityksessä), joka reaalistuu nasaalin putoamissäännön mukaisesti asuna *votta-. Merkityskehitys 'ottaa' < 'väkivalloin ottaa, riistää': karjala-aunuksen vastineella merkitykset ’ottaa pois, kiinni; riistää, viedä; valloittaa; varastaa’, tämä jo lähellä germaanin merkitystä ’kääntää’. Merkitys säilynyt myös viron johdoksessa võti ’avain (jotain, mitä käännetään)’.

EVE:n sana-artikkeli

EVE:ottaa

Keskustelu

Tämä indoeurooppalainen lainaetymologia on mielestäni sikäli hieman epäilyttävä, että se sisältää aika monta yksityiskohtaa (*n:n kato, verbijohdin, merkityksenkehitys), jotka jäävät vähän hypoteettiselle tasolle. Ei siis mahdoton lainaselitys, mutta sitä on vaikea todistaa vääräksi, mikä on aina hieman ongelmallista. Rupesin myös miettimään, onko lainalähteenä pakko olla kantaindoeuroopan tasoa vastaava esigermaaninen muoto, kun tunnetusti myös germaanilainoissa on itämerensuomen *o usein *a:n substituutiona: mikään muuhan tässä sanassa ei vaadi noin varhaista lainalähdettä kuin vokaali. --Sampsa Holopainen (keskustelu) 16. helmikuuta 2021 kello 00.50 (EET)

Pitäisin itse luultavana, että tässä lienee kaksi eri sanuetta: eteläinen *vëtta- 'kääntää' ja pohjoinen *otta- 'ottaa'. Koivulehdon lainaetymologia muista hypoteettisuuksistaan huolimatta voisi edelleen sopia edelliseen, erityisesti jos se onkin aiemmasta asusta *vetta- eikä *votta-, mikä on luultavaa ainakin liivin asun nojalla (täällä *o > õ ei ole säännöllinen muutoin kuin diftongissa *ou > õu). Myös Niklaksen uusi selitys aiemmin esitetylle komin vastineelle (Metsäranta 2020: 242, jossa samaa mieltä myös siitä että võtma ≠ ottaa) on mielestäni hyvä. Ottaa-verbille tämän jälkeen paras jäljelle jäävä selitys tuntuisi olevan esitetty rinnastus mansiin. Olen kyllä pohtinut myös mahdollisuutta että sanue olisi sekundääristi lainattu etelästä pohjoiseen ja tässä yhteydessä *vëtta- olisi jostain syystä substituoitu asuun *otta-, mutta jälleen merkitysero jäisi ongelmaksi. --J. Pystynen (lähetä viesti) 16. helmikuuta 2021 kello 14.47 (EET)

Hyviä pointteja. Olinkin unohtanut Niklaksen käsitelleen tätä; rupesin jo yhdessä vaiheessa keräämään itämerensuomea koskevia huomioita Niklaksen väitöskirjasta juuri tätä sanakirjaa varten, mutta homma on edelleen kesken, mikä kostautuu juuri nyt.

Tarkoitatko siis Koivulehdon etymologiaa kannattaessasi, että *vetta- olisi tosiaan lainaa esigermaanista (siis tässä tapauksessa varmaan *e-asteesta *wendh-, josta kantagermaanin *windan- 'to wind', Kroonen 2013: 587)? --Sampsa Holopainen (keskustelu) 17. helmikuuta 2021 kello 00.03 (EET)

Tosiaan kai alkuperäistä *e-asteesta eli suunnilleen samanikäinen kuin esim. *rëngas (sivumennen en muuten hahmota miksi *eN > *iN tarvitsisi ajoittaa kantagermaaniin eikä vasta luoteisgermaaniin, kun gootissa joka tapauksessa on *e > i yleensä). Myöhemmässä germaanissa on umlautien jälkeen tietysti *o-asteenkin edustajissa e-vokaaleita (wenden, vända), mutta tällainen tuskin enää ehtisi mukaan muutoksiin *ntt > *tt ja *e-a > *ë-a. --J. Pystynen (lähetä viesti) 17. helmikuuta 2021 kello 00.16 (EET)

Joo, rupesin miettimään itsekin, että Koivulehdon esigermaani (siis tällaisessa äänneasultaan kantaindoeurooppaa vastaavassa merkityksessä) ei olisi välttämätön, vaan juuri rengas-tyypin lainojen "varhainen kantagermaani" (tai esigermaani, miten sitä nyt haluaa kutsua) riittäisi (siis nyt ottamatta kantaa mainitsemaasi *eN > *iN -muutoksen ajoittamiseen). Merkitys 'kääntää' löytyy sekä e-asteisen verbin että kausatiivijohdoksen *wandjan- vastineista, joten sikälikin tämä *wend-tyyppinen lähtömuoto kelpaisi. --Sampsa Holopainen (keskustelu) 17. helmikuuta 2021 kello 00.24 (EET)

eN > iN on vaikea ajoittaa koska tytärkielet sekoittavat /e/ ja /i/ myös myöhemmin, siinä määrin että on jopa yritetty selittää hyvin varhaista allofoniaa: https://www.degruyter.com/document/doi/10.1515/9783111604763-017/pdf

Pohjoisgermaanissa nämä pysyvät joka tapaukssessa yllättävä hyvin erillään ja olen käyttänyt aika paljon paukkuja selittääkseni kaikissa umlautkirjoituksissani vuoden 2017 jälkeen että ne eivät olleet langennet yhteen edes tautosyllaabisen nasaalin edellä, koska riippuen alkuperästään *-en- reagoi eri tavalla kuin -i- seuraavan tavun takavokaaliseen pyöristävään laukaisijavokaaliin. Uskoisin että *-eN- > -iN- rekonstruoiminen aikaan ennen kgm:ia perustuu vain metodologiseen ajatukseen siitä, että kontrastin rekonstruoiminen edellyttää positiivista evidenssiä. Sen olen mielestäni ensimmäistä kertaa tarjonnut väitöksessäni. Kts myös sivu 13 Schalin 2021: Nordic umlaut, contrastive features and stratal phonology. In Nordlyd 45.1,selected papers from the fifth Fonologi i Norden Meeting, edited by Islam Youssef andMiguel Vázquez-Larruscaín, p. 7–37. https://septentrio.uit.no/index.php/nordlyd/article/view/6249 (Johan Schalinin kommentti 26.11.2022)