velho

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *vëlho

suomen velho
karjalan velho
vepsän volh
vatjan '
viron võlu
eteläviron võhl
liivin võ’l

Levikki ja merkitykset

Velho vastineineen itämerensuomessa merkitsee noitaa, tietäjää ja parantajaa, vanhassa kirjasuomessa myös naispuolista vaikkakin nykysuomessa yhä useammin vain miestä.

Inkeroisesta, lyydistä ja vatjasta ei sanalle tunneta vastineita, ja vepsänkin harvinainen volh saattaa olla myöhempi erillislaina venäjästä.

Suomen murteissa tavallisia ovat edelleenkehittyneet merkitykset 'leikinlaskija, velmu', 'lavertelija, valehtelija' ja 'heittiö, hulttio’. Eteläviron võhl-sanalla on hyvinkin kielteiset merkitykset: 'paha noita' ja 'kateellinen, häijy (ihminen)'. Liivin võ’l on 'noidan' ohella peräti 'para', lehmästä maitoa tai nukkuvasta verta imevä demoni.

Virossa võlu on enää harvoin 'velho' tai 'noita'; nämä merkitykset on saanut sanan johdos võlur, kun se itse on siirtynyt tarkoittamaan velhon aikaansaannoksia: taikaa, lumousta tai noituutta.

Monissa itämerensuomalaisissa kielissä on vastineet velho-sanasta johdetulle verbille, ja niitten merkityksetkin ovat hyvin samankaltaisia: suomen velhota 'noitua, taikoa', viron võluda 'lumota', liivin võllõ 'noitua, varastaa maitoa lehmiltä'.

Alkuperä

*Vëlho on saatu myöhäiskantasuomeen slaavilaisesta sanasta, josta periytyvät mm. muinaisitäslaavin вълхвъ ja nykyvenäjän волхв 'tietäjä, noita, ennustaja'.