vanko

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *vanko

suomen vanko
karjalan '
vepsän '
vatjan '
viron vang
eteläviron vang
liivin '

Levikki ja merkitykset

Suomessa lähinnä hämäläismurteinen vanko merkitsee pitkään puuvarteen kiinnitettyä metallista koukkua, jollaisia on käytetty esimerkiksi kaskenvierrossa, katiskojen ja liotettujen pellavien nostossa järvestä sekä korentona veden kantamiseen. Lounaismurteinen rinnakkaisjohdos vanki taas on koukkupäinen aisa tai jokin muu pitkä kiinnityspuu. Eteläviron vastine vang on kumpaakin yleisempi ja tarkoittaa sankaa tai kädensijaa, kahvaa.

Tähän usein yhdistetystä 'joenmutkaa' tarkoittavasta eteläviron sanasta ks. alempaa.

Alkuperä

Vangon etäsukukielisiä vastineita ovat komin ja udmurtin вуг 'kädensija, sanka'. Sanat palautuvat kantauralin asuun *waŋka tai *waŋkaw. Uralilainen sana on saatu kanta-arjan adjektiivista *wanka- 'käyrä', josta on peräisin muinaisintian vaṅka- 'käyrä'.

Eteläviron (yli kielirajan vain pariin pitäjään pohjoisviron puolelle levinnyt) vang merkityksessä 'joenmutka' ja Salatsin liivin vaŋga 'puroniitty' ovat luultavasti toista alkuperää. Ne on periaatteessa voitu saada jo kantasuomeen kantagermaanin sanasta *wangaz, jonka jatkajia ovat esimerkiksi muinaisislannin vangr 'kenttä, niitty' ja muinaisruotsin vanger 'kenttä, alue'. Luultavampaa on kuitenkin, että sana on lainattu myöhemmin eteläisimpään itämerensuomeen näitten germaanisten sanojen itäbalttilaisesta vastineesta: vanhassa kirjaliettuassa on vangà 'pelto' ja lätissä sitä vastaa deminutiivijohdos odzīte 'puro; soinen paikka metsässä'. Sanan on täytynyt lainautua ennen latvian äänteenmuutosta *an > *o [uo].