toivoa

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *toivo-

suomen toivoa
karjalan toivuo
vepsän toivotada
vatjan tõivoa
viron tõotama
eteläviron too(vo)tama
liivin tõitõ

Levikki ja merkitykset

Verbillä toivoa on itämerensuomessa moninaisia merkityksiä. Nykysuomessa toivominen on lähinnä hartaasti haluamista ja toivottamista, mutta vanhassa kirjasuomessa samaa sanaa käytettiin myös uskomisesta puhuttaessa, suomen murteissa myös luulemisen ja lupaamisen tai ennustamisen merkityksissä. Kaikki nämä merkitykset on myös toivoa-verbin vastineilla inkeroisessa ja karjalassa. Sekä idempänä lyydissä ja vepsässä että etelässä viron, eteläviron ja liivin kielissä toivoa-verbin ja sen kuratiivijohdoksen toivottaa vastineet merkitsevät kuitenkin ahtaammin vain 'luvata, vannoa, vakuuttaa'.

Verbin nominikorrelaatti (mahdollinen johdos) toivo esiintyy suomen lisäksi karjalassa, jossa sen merkitys on 'lupaus; luulo, usko, luottamus; toivo, toive; taju, tajunta'. Karjalassa on myös suomen johdoksen toive vastine toiveh 'lupa; lupaus'.

Alkuperä

Kantasuomen sanalla on mahdollinen vastine useimmissa saamelaiskielissä, lukuunottamatta kiltinän- ja turjansaamea. Pohjoissaamessa se on doaivut 'toivoa; ajatella, olettaa'. Sitä on kuitenkin vaihtoehtoisesti pidetty lainana itämerensuomesta.

Alkujaan kantasuomen tai länsiuralin sana voi olla lainaa kanta-arjan sanasta *dāiva-, jota muinaisintiassa jatkaa daiva- ’jumalilta tuleva, jumalallinen, taivaallinen tai kohtalosta riippuva’. Jos lainaselitys pitää paikkansa, ovat merkityset 'ennustaa' ja 'luvata, vannoa' luultavasti varhaisia. Kanta-arjasta on kuitenkin vaikeaa löytää yksiselitteistä lähtömuotoa, josta kantasuomen verbi olisi lainattu. Selvempi lainasana saman indoeurooppalaisen juuren johdoksista on taivas.