sumea

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *sumëda

suomen sumea
karjalan sumie
vepsän sumeg←
vatjan sumõttia←
viron sume
eteläviron M/T?
liivin '

Levikki ja merkitykset

karjala sumie · karjala sumu · vatja

Kantasuomen adjektiivin *sumëda vastineiden perusmerkityksiä ovat 'samea; sumuinen, hämärä'. Suomessa tavaan myös merkitykset 'alakuloinen, apea'. Karjalan vastineella sumie on myös merkitys 'kylmäkiskoinen'.

Samaan sanueeseen kuuluvan sanan sumu vastineella on karjalassa myös merkitys 'tihkusade, sumusää'. Samantapainen merkitys on myös lyydin johdoksella sume 'vihma' ja vepsän johdoksella sumeg 'tihkusade, vihma'. Vatjassa esiintyy pelkästään verbi sumõttia 'tihuttaa'.

Alkuperä

Kantasuomen *sumëda on alkujaan johdos. Rinnakkaista johdosta edustavat mm. suomen ja karjalan sumu. Johtamaton perusvartalo *sumi tai sitä varhempi, varhaiskantasuomen *sumǝ̑ on luultavasti lainattu kantagermaanin sanasta *stum-, jonka jatkajia nykyisissä skandinaavisissa kielissä ovat norjan stum-myrk, stumen ’sysimusta’, fäärin stummur ’tukkoinen (nenä), sakea (sumu), sysimusta (yö)’ ja islannin stum ’tomu, huurre, sumu’. Germaanisen lainaoriginaalin valossa kantasuomen sanan varhaisin merkitys lienee ollut 'sumu'.

Pohjoissaamen sanaa sopmu ’sumu’ ja sen vastineita luulajan-, inarin-, koltan- ja kildininsaamessa on usein ajateltu kantasuomen sanan vastineiksi, mutta nykytutkimus on päätynyt pitämään saamen sanuetta varhaisena lainana itämerensuomalaisista kielistä; erityisesti suppea levikki saamessa viittaa lainaan. Toisena sumun vastineena on pidetty mordvalaiskielten ’sumua’ ja ’silmien kirvelyä’ merkitsevää sanaa ersän сув, mokšan suv, mutta äännesuhteiden valossa sitä vastaa pikemminkin kantasuomen *savu.