EVE:kestää

From Sanat

kestää

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *kestä-

  • suomen kestää
  • karjalan kesteä
  • vepsän '
  • vatjan '
  • viron kestma
  • eteläviron kestmä?
  • liivin '

Levikki ja merkitykset

Kestää-verbin eri merkitysvivahteet ovat suorastaan hämmästyttävän samankaltaiset eri puolilla itämerensuomea. Vain vepsästä ja liivistä vastineet puuttuvat (vatjan kestää on lainaa muualta itämerensuomesta). Muualla perusmerkityksiä ovat (rakennelmista ym.) 'pysyä särkymättä, katkeamatta, rikkoutumatta, kannattaa', (tavarasta, ruoasta ym.) 'säilyä vahvana tai käyttökelpoisena pahenematta tai pilaantumatta', (elävästä olennosta tai jäsenestä) 'pysyä lujana, kyetä selviytymään rasituksesta tai sietämään kipua, vaivaa, nälkää, painostusta tms.', (elintarpeista, varoista tms. kuluvasta) 'riittää (johonkin asti)' (ei tunneta etelävirosta) ja (toiminnasta) 'jatkua, viedä tietty määrä aikaa' (ei tunneta lyydistä).

Toisaalta kestää-verbillä on muutama suppeampilevikkinenkin merkitys. Suomen kaakkoismurteissa, inkeroisessa sekä etelä- ja aunuksenkarjalassa kestää on 'pysyä' (esim. kello kestää (= pysyy) ajassa, kestä (= pysy) siellä!), lapsesta puhuttaessa myös 'pysyä aloillaan, rauhallisena'. Viron murteissa kesta tarkoittaa mm. 'ulottua (jonnekin asti)'. Suomea ja Viron rannikon murteita yhdistää merkitys 'kannattaa, hyödyttää', erityisesti ei kestä kiittää -tyyppisissä ilmaisuissa.

Alkuperä

Kestää on saatu balttilaisesta muinaiskielestä kantasuomeen. Sen lähtömuodolla on vastineinaan liettuan kęsti (preesens kenčia) ja lätin ciest (preesens cieš), jotka merkitsevät 'kärsiä, sietää, kestää'. Latvian murteista tavataan myös censt (preesens cenš), jota pidetään kuurilaisperäisenä, koska siinä on säilynyt muualla lätissä ie-diftongiksi muuttunut en-yhtymä. (Eräät tutkijat ovat liittäneet kantasuomen balttilaislainat muinaiskuurin kieleen, mutta yhteys ei ole selvä, sillä mitään kirjallisia jälkiä muinaiskuurista ei ole). Tämän verbin menneen ajan muodossa censa ja johdoksissa on s-äänne, joka viittaa siihen, että verbillä on aiemmin ollut preesens *kensta tai *kensti. Tällaisesta muodosta on kantasuomeen voitu saada *kenstä-, josta sitten on säännöllisesti pudonnut sanansisäinen *-n-.