EVE:kantaa

From Sanat

Etusivutunnus madallettuna.jpg

kantaa

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *kanta-

  • suomen kantaa
  • karjalan kantoa
  • vepsän kantta
  • vatjan kantaa
  • viron kandma
  • eteläviron kandma
  • liivin kandõ

Levikki ja merkitykset

suomi
karjala
vatja
viro
liivi
Kantaa on yleisitämerensuomalainen verbi, jolla on kaikkialla kaksi läheisesti toisiinsa liittyvää perusmerkitystä. Ensinnäkin kantaminen on jonkin esineen kuljettamista kätten tms. varassa irti maasta kohotettuna. Kantajana voi olla paitsi elollinen toimija myös luonnonvoima, kuten tuuli tai vesi. Prototyyppinen kantaminen vaatii voimankäyttöä, mutta ainakin suomessa, vatjassa ja virossa myös vaatteiden ja korujen päällä pitämisestä käytetään kantaa-verbiä; lisäksi suomessa ja virossa nimeäkin voi kantaa.

Toisaalta sama verbi merkitsee liikkumattomista rakenteista puhuttaessa ylhäällä pitämistä tai ehjänä pysymistä, kestämistä (jää kantaa). Tästä 'kestämisestä' on kehittynyt edelleen 'sietämisen' merkitys, joka suomen murteissa on harvinainen, mutta karjalassa yleisempi ja eteläisessä itämerensuomessa erityisen tavallinen. Virossa esimerkiksi taudin tai rangaistuksen voi kantaa. Savolaismurteista ja inkeroisesta on tavattu kantaa-verbillä harvinaisempi merkityksen edelleenkehittymä 'kannattaa, maksaa vaivan'.

Pohjoisessa itämerensuomessa myös ääni, katse tai ammus voi kantaa, jolloin verbi on intransitiivinen: kantamisen kohteena on vain etäisyys.

Lähes kaikkialla itämerensuomessa kantaminen viittaa myös lisääntymiseen: kasvi kantaa hedelmää, nainen lasta ja lehmä vasikkaa; tämä voi viitata paitsi jälkeläisen odottamiseen myös synnyttämiseen. Liivistä tunnetaan kantamiselle myös merkitys 'munia'.

Siellä täällä kantaminen merkitsee myös 'pois viemistä, itsellensä ottamista, varastamista'; ainakin vatjassa ja liivissä on tällaisia merkityksiä. Suomessa taas voi tavarasta tai palvelusta kantaa maksun, mikä lienee verbin uudempaa, kirjakielistä käyttöä. Lisäksi kantaa esiintyy monenlaisissa kiinteissä ilmaisuissa: kantaa kaunaa, kantaa huolta; pää kantaa jne. Tällaiset ilmaisut ovat usein tarttuneet indoeurooppalaisista naapurikielistä.

Alkuperä

Kantaa on uralilainen perintösana. Kantauraliin rekonstruoidaan verbi *kanta-, jonka vastineita ovat pohjoissaamen guoddit (vastineet kaikissa saamen kielissä), ersän кандомс, mokšan kandǝ̂ms, niittymarin кондеш, vuorimarin кандеш 'kantaa', itähantin kantəm- 'kantaa selässä' (vastineet myös muissa hantin kielissä)', pohjoismansin χūnt- 'kantaa selässä' (vastineet myös muissa mansin kielissä) ja tundranenetsin ханась 'kantaa, viedä, kuljettaa pois' (vastineet myös muissa samojedikielissä). Kantauralin *kanta-verbi on vanha kausatiivijohdos, sillä kantauraliin voidaan rekonstruoida myös johtamaton verbivartalo *kanə- 'mennä', jonka jatkajia on säilynyt pelkästään samojedikielissä (esimerkiksi metsäenetsin kańiš 'mennä', tundranenetsin ханӑць 'lähteä'). Kantaverbin ja johdoksen suhde on siis ollut samanlainen kuin suomessa kulkeakuljettaa.