kaiho

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *kaiho

suomen kaiho
karjalan kaiho
vepsän '
vatjan kaiho
viron kahju
eteläviron kaih
liivin ka’j

Levikki ja merkitykset

Suomessa lähinnä Kymenlaaksossa ja siellä täällä itämurteissa esiintyy kaiho merkityksissä 'kaipaus, ikävä, suru; huoli, pelko; kiukku; kaipaava, surullinen; pelottava'. Sanalla on vastineet muualla itämerensuomessa paitsi lyydissä, vepsässä ja useimmissa suomen länsimurteissa. 'Surun' merkitys sillä on lähes kaikkialla, karjalassa kaiho on sen ohella 'kurja, raukka', inkeroisessa 'valitus', virossa ja etelävirossa 'sääli'. Kaikissa Suomenlahden eteläpuolisissa kielissä sanan tavallisin ja liivissä sen yksinomainen merkitys on kuitenkin 'vahinko, menetys, haitta' (josta paikoin edelleen > 'kato, tuho').

Suomen murteista, lähinnä itämurteista ja Etelä-Pohjanmaalta tunnetaan myös kaiho 'siimes, katve; varjoinen, katveinen; silmän samentuma, kaihi; hämärä, auer'. Kyseessä on toinen (homonyyminen) kaiho, joka liittyy eri alkuperää olevaan kaihi-sanaan.

Alkuperä

Kantasuomen sana on perintöä uralilaisesta kantakielestä. Kantauralin asuksi voidaan rekonstruoida *kajšaw tai *kajšo. Merkityksen rekonstruointi on hankalampaa, mutta alkuperäisenä merkityksenä on voinut olla 'sairaus, tauti', koska tämä merkitys esiintyy useissa etäsukukielissä.

Kaihon vastineita etäsukukielissä ovat ersämordvan кажо 'vastoinkäyminen; painajainen', länsimansin kɔjt- 'olla sairaana' (vastineet myös muissa mansin kielissä), tundranenetsin хедо 'kulkutauti' ja nganasaanin kočǝ 'sairaus' (vastineet myös enetsissä ja selkupissa). Samaan etymologiaan liitetyt komin ki̮ž 'kuolleena syntynyt lapsi' ja udmurtin кыж 'epäpuhtaus; tauti; paha henki' eivät ole äänteellisesti aivan säännöllisiä vastineita, vaan saattavat pikemmin kuulua alkuperältään suomen kitua-verbin yhteyteen.