imeä

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *ime-

suomen imeä
karjalan imie
vepsän imeda
vatjan imiä
viron imema
eteläviron imemä
liivin i’mmõ

Levikki ja merkitykset

vanha kirjasuomi · suomi · karjala · vatja · viro ja eteläviro · liivi

Verbi imeä tunnetaan koko itämerensuomessa ja merkitsee kaikkialla alipaineen avulla sisään vetämistä. Prototyyppisintä imemistä on juoda nestettä suuonteloon syntyvän alipaineen avulla, niin kuin lapsi imee äidin rintaa. Eri puolilla kielialuetta imemisen sivumerkityksiksi on kirjattu 'kiinnittyä johonkin pintaan alipaineen avulla', 'nostaa alipaineen avulla ylös' ja 'imeytyä' (neste huokoiseen aineeseen). Kuvailevaa käyttöä tai sellaisesta syntyneitä sivumerkityksiä on imeä-verbillä hyvin vähän.

Alkuperä

Imeä on ikivanha uralilainen verbi, jonka merkitys ei ole vuosituhansien kuluessa juuri muuttunut. Vastineina sillä on vanhan unkarin emik 'imeä', itä- ja etelähantin em- 'imeä' sekä tundranenetsissä säilynyt johdos ŋəḿa- 'imettää'. Kantauralin verbivartaloksi rekonstruoidaan *imə-.

Kantauralin verbillä oli myös äänteellinen variantti *ńimə-, jonka perillisiä ovat ń-alkuiset imemistä merkitsevät sanat saamessa (esim. pohjoissaamen njammat), perminkomissa (нимавны) sekä useissa samojedikielissä kuten tundranenetsissä (ńimńe-). Syytä kahden variantin olemassaoloon tai niiden alkuperäistä keskinäistä suhdetta ei tunneta.