iha

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *iha

suomen iha
karjalan ihala←
vepsän ihastuda←
vatjan ihala←
viron iha
eteläviron ?
liivin '

Levikki ja merkitykset

Johtamaton iha tavataan harvinaisena vain suomen Inkerin murteista sekä pohjois- ja etelävirosta. Suomessa iha on 'halu, toive', virossa ja etelävirossa 'himo'. Sanan johdokset ovat laajalevikkisempiä, esimerkiksi paikoin suomen eteläisissä murteissa, inkeroisessa, karjalassa ja vatjassa käytetty ihala 'hyvänluontoinen, hyvännäköinen, kaunis, ihana, rakas; myöhäinen' ja jokseenkin samanmerkityksinen, nähtävästi alkuaan länsisuomesta inkeroisen ja karjalan murteita myöten levinnyt ihana. Koko pohjoiseen itämerensuomeen ja vatjaan on levinnyt johdos ihastua merkityksissä 'ilahtua' ja 'mieltyä, viehättyä'; karjalassa ihastuo on myös 'virkistyä' ja vatjassa 'himoita'.

Alkuperä

Sanalla iha ei ole vastineita etäsukukielissä. Itämerensuomen sana on silti luultavasti arjalaisperäinen: kahtakin eri lainaselitystä on esitetty, ja äänteelliseltä kannalta kumpikin on mahdollinen. Toisen selityksen mukaan sanue tulee arjalaisesta verbistä *(H)isćā-, josta periytyy muinaisindoarjan icchāti 'haluaa, toivoo', toisen mukaan lähtömuotona on ollut kanta-arjan tai kantairanin *(H)iš, jota jatkaa tässä merkityksessä avestan īš 'elinvoima'. On pidetty mahdollisena myös, että itämerensuomen sanue iha alun perin koostuisi kahdesta toisistaan erillisestä sanueesta, mutta siihen kuuluvien johdosten äännesuhteet tai merkitykset eivät edellytä kahta eri lähtöä, vaan selittyvät yhdestäkin kannasta.