hurista

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

suomen hurista
karjalan hurissa
vepsän '
vatjan urisa
viron hurisema
eteläviron hurisõma
liivin urīkšõ

Levikki ja merkitykset

Verbi hurista (: hurisee) viittaa erilaisiin suriseviin, hyriseviin, humiseviin, häliseviin yms. ääniin, esimerkiksi tuulen tai tulen huminaan. Lyydissä ja vepsässä verbi viittaa veden kohinaan tai solinaan. Vatjassa ja liivissä sananalkuisen h:n kadottua hurista- ja urista-verbit ovat langenneet yhteen, ja samanasuinen verbi (vatjan urisa, liivin urīkšõ) voi merkitä myös esimerkiksi koiran murisemista. Eri puolilla suomen murteissa huriseminen voi olla myös ihmisen mutisemista, höpöttämistä tai marisemista.

Suomenlahden pohjoispuolisissa kielissä hurista, hurahtaa -verbeillä voidaan myös korostaa toiminnan vaudikkuutta tai tehokkuutta, suomessa etenkin rakenteella (liikkuu, tekee jotakin) niin että hurisee.

Onomatopoieettisilla eli ääntä jäljittelevillä *isE-loppuisilla verbeillä on siellä täällä itämerensuomessa synonyymeinä rinnakkaiset *AidA-loppuiset verbit. Näin myös verbillä (*hurisë- >) hurista: hurisee on rinnakkaisjohdos (*huraida- >) hurata : hurajaa, joka on hurista-muotoa tavallisempi paikoin Etelä-Pohjanmaalla, suomen itämurteiden itäosissa ja itäisemmissä itämerensuomalaisissa kielissä.

Alkuperä

Verbi hurista on muodostettu ääntä jäljittelevästä hur-kannasta saman rakennemallin mukaan kuin esimerkiksi surista ja urista. On mahdollista, että sanueeseen on saatu vaikutusta myös skandinaavisista kielistä: esimerkiksi vanhassa ruotsissa verbi hurra on viitannut suhiseviin tai hyriseviin ääniin, ja nykyruotsissa se esiintyy ilmauksessa (göra något) så det hurrar efter, suomenruotsissa så det hurrar '(tehdä jotakin) vinhaa vauhtia, hippulat vinkuen, niin että hurisee'.