haastaa

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

suomen haastaa
karjalan hoastoa
vepsän '
vatjan '
viron haasta-
eteläviron aasta-
liivin '

Levikki ja merkitykset

Haastaa-verbi vastineineen on kirjattu kaikilta suomen, inkeroisen ja karjalan murrealueilta, mutta niitten ulkopuolella vain Hiidenmaan virosta sekä Leivun etelävirosta (kielisaarelta Pohjois-Latviassa).

Suomen itämurteissa, inkeroisessa ja karjalassa haastamisella on neutraali puhumisen, sanomisen, kertomisen ja juttelemisen merkitys, jota ei kuitenkaan tavata muualta.

Eräissä läntisemmissä murteissa haastaminen on yhtäältä jonkun vaatimista tai komentamista johonkin, toisaalta myös yllyttämistä, riidan haastamista. 'Vaatien kutsumisen' merkitykseen liittyy myös suomen yleiskielen oikeuteen haastaminen, joka murteissakin tunnetaan laajemmin.

Viron Hiidenmaan murteessa haastamisella on erikoinen kaksoismerkitys: se on yhtäältä 'suostutella, maanitella', mutta toisaalta 'varoittaa'. Juuri 'varoittamisen' merkitys verbillä on myös Leivussa.

Jo vanhassa kirjasuomessa haastaa-verbiä on käytetty niin puhumisen, vaatien kutsumisen kuin oikeuteen vaatimisenkin merkityksissä, mutta niitten ohella myös kieltämisen, uhkaamisen, uhmaamisen ja kerskumisen, mahtailemisen merkityksissä, joita myöhemmästä kielestä ei tunneta.

Aunuksen karjalassa hoastoa merkitsee myös (tulen) kytemistä ja hehkumista.

Alkuperä

Kytemistä ja hehkumista merkitsevä karjalan hoastoa on varmaankin onomatopoieettinen, tulen ääntä mukaileva verbi. On ajateltu tulen ääntä merkitsevän sanan voineen levitä myös äänekkään, kiivaan puhumisen, uhmaamisen ja kieltämisen merkityksiin. Karjalan verbin takana on luultavasti kuitenkin *hoo- eikä *haa-alkuinen kanta, siis sama kuin suomen verbeillä huokua ja huoata: Vermlannin savolaismurteesta on tavattu huokuo 'hehkua'. Niinpä se lienee toista alkuperää kuin muut haastaa-sanat.

'Riidan haastaminen' ja 'käräjille haastaminen' näyttävät olevan hyvin vanhoja haastaa-verbin käyttöyhteyksiä, sillä verbin voi selittää johdoksena aiemmasta sanasta *haka, joka on tarkoittanut 'riitaa' ja 'käräjäasiaa' aivan kuten ruotsin sak. Ruotsin sana jatkaa kantagermaanin muotoa *sakō, joka on lainautunut jo keskikantasuomeen ennen sen *š > h-muutosta muodossa *šaka. Laina on siis varsin vanha.

Suomen haka 'koukku(mainen laite)' on myöhempi laina ruotsin sanasta hake 'haka' ja vailla vastineita virossa. Varmaankin suomen vastahakainen ja verbi hakailla 'panna vastaan, riidellä' ovat johdoksia aiemmasta *haka-sanasta, kuten myös viron agane 'riitaisa', vaikka suomen sanat ovatkin sittemmin puhujien mielissä yhdistyneet myöhempään hakaan – etelävirossa taas haagõlõmma 'haastaa riitaa' on saanut pitkän vokaalinsa saksalaislainalta haaḱ 'haka'.

Haastaa-verbille on ehdotettu myös yhteyttä liettuan verbiin žosti ( preesens žosta) 'lausua, sanoa; syyttää, soimata, haukkua; päättää, ilmaista päätös'. Liettuan sana kuitenkin vaikuttaa myöhäiseltä johdokselta eikä sillä ole vastineita muissa indoeurooppalaisissa kielissä. Sen samankuuloisuus itämerensuomen sanan kanssa lienee siis sattumaa.