emä

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *emä

suomen emä
karjalan emä
vepsän emä
vatjan emä
viron ema
eteläviron imä
liivin jemā

Levikki ja merkitykset

vanha kirjasuomi · suomi · karjala · vatja · viro · liivi

Emä on suomessa 'äiti', mutta koko murrealueella vain eläimistä puhuttaessa. Ihmisistä on emää käytetty sävyltään neutraalina lähinnä kaakkoismurteissa sekä siellä täällä savolaisissa ja eteläpohjalaisissa murteissa, lounaismurteissa ei ollenkaan ja muualla vain negatiivisissa yhteyksissä. Karjalassakaan ei emää juuri käytetä puhuttelusanana eikä omasta äidistä puhuttaessa, vaikka se periaatteessa neutraali ilmaisu onkin. Vepsässä emä ei ole äiti lainkaan, vaan 'naaras'; tämä merkitys sanalla on perusmerkityksensä ohella myös lyydissä ja karjalassa sekä vatjan, viron ja liivin murteissa, ei kuitenkaan suomessa. Sen sijaan kaikkialla Suomenlahden eteläpuolen kielissä emä-sanan vastineita käytetään neutraalisti ja positiivisestikin sekä ihmisen äidin että eläimen emän/emon nimityksenä.

Emä on laajentunut tarkoittamaan monenmoisten rakennelmien, laitteiden ja vaatteiden pääosaa, runkoa, alapuolita tms., esimerkiksi veneen köliä tai pohjapuuta taikka reen emäpuuta niin suomen ja karjalan kuin viron ja liivinkin murteissa. Suomen itämurteissa ja eteläkarjalassa emä on myös taipumaton adjektiivi merkityksessä 'iso, melkoinen, valtava' (synonyymejä aika, aimo, koko).

Alkuperä

Kuten monet muut sukulaissuhteita kuvaavat sanat, myös emä on peräisin uralilaisesta kantakielestä. Se voidaan palauttaa kantauralin asuun *emä, ja sen vastineita ovat unkarin eme 'emakko, naarassika' sekä tundranenetsin небя 'äiti' (vastineet myös muissa samojedikielissä) ja saamelaiskielten johdokset kuten luulajansaamen iemē 'tavallisesti; alun perin; vanhastaan'.