EVE:ava
ava
Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio
Kantasuomen *ava
- suomen ava
- karjalan avara←
- vepsän avar←
- vatjan avaro←
- viron ava
- eteläviron avvaŕ←
- liivin ovār←
Levikki ja merkitykset
Suomen ava (awa) tunnetaan vain vuonna 1745 painetusta Daniel Jusleniuksen sanakirjasta Suomalaisen sana-lugun coetus, joka antaa sille merkityksen 'avara'. Viron vastine ava 'paljas, avoin' on kirjattu ylös parista pohjoisviron kaakkoisen rajan pitäjästä.
Paljon yleisempiä ovat ava-sanan johdoksilta vaikuttavat adjektiivi avara ja verbi avata.
Avara tunnetaan kaikilta suomen murrealueilta Vermlannin metsäsuomea lukuun ottamatta, inkeroisesta, vienankarjalasta, vepsästä, vatjasta, koillis- ja rannikkovirosta, itävirosta, Viron saarilta, kaikilta eteläviron päämurrealueilta sekä liivistä. Kaikkialla vepsää lukuunottamatta tätä adjektiivia käytetään vaatteista, esineistä tai rakennuksista puhuttaessa merkityksessä 'väljä, tilava', suomen murteissa, etelävirossa ja liivissä myös merkityksessä 'mukava'; lisäksi liivissä on ilmaus ovār uks 'ovi raollaan'. Suomessa, karjalassa ja liivissä avara sopii myös ulkotiloista kuten järvistä, merenselistä tai niityistä puhuttaessa sanojen aava, aukea tai avoin synonyymiksi, ja Viron pohjoisrannikon murteestakin tunnetaan avara vesi 'avovesi'. Siellä täällä suomen murteissa avara vesi toisaalta merkitsee runsasta vettä. Tätä lähelle tulee avar-adjektiivin etelävirosta tavattu merkitys 'kukkurallaan'. Abstrahoituneita merkityksiä ovat 'antelias, aulis' eräissä hämäläis- ja savolaismurteissa sekä 'rehellinen, avoin' liivissä. Vepsän vastine tunnetaan vain itkuvirsistä, joissa sen merkitys on hämärä ja vaikeasti tulkittavissa.
Avata on käytössä kaikkialla pohjoisessa itämerensuomessa, suomen pohjoismurteissa kuitenkin harvinainen. Suomenlahden eteläpuolelta se tunnetaan vatjasta, viron pohjoisrannikon murteesta ja länsimurteesta sekä liivistä. Merkitys on kaikkialla sama 'tehdä avoimeksi, päästää auki', oli sitten kysymys suljetusta ovesta tai portista, solmituista naruista tai köysistä, napitetuista vaatteista, jäätyneestä järvenpinnasta, lumen peittämästä tiestä tai muusta jollakin tavalla suljetusta paikasta. Yleinen on myös abstraktimpi merkitys 'ottaa, saattaa tai vihkiä käyttöön, julistaa alkaneeksi'. Tällä transitiivisella verbillä on erityisesti suomen lounaismurteissa myös intransiivista käyttöä merkityksissä 'aueta, avautua; puhjeta', erittäinkin paiseista, mutta myös kukista puhuttaessa.
Alkuperä
Suomen ja viron ava saattaa olla ikivanha uralilainen sana, jonka suoria vastineita ovat komin вом ja udmurtin ым 'suu', unkarin aj 'notko, ura' (ja sen johdos ajak 'huuli'), pohjoishantin uŋ ja itä- ja etelähantin oŋ 'jokisuu' sekä tundranenetsin ńaʔ ja nganasanin ŋaŋ 'suu'; näiden yhteyteen voi kuulua myös marin аҥ '(paikan, esineen) suu, aukko; (astian) kaula; sisään-, uloskäynti'. Tällöin ava polveutuu kantauralin substantiivista ('suu, aukko'?) ja verbi avata on johdettu siitä jossain kantasuomen vaiheessa. Avara on joka tapauksessa johdos jommasta kummasta sanasta.
Toisaalta mainitut samojedikielten muodot sopisivat paremmin kantauralin rekonstruktioon *aŋə̮, joka kävisi myös muiden verrattujen uralilaisten sanojen lähtömuodoksi, mutta suomeen ja viroon odottaisi siitä muotoa **avi, jollaista ei ole mistään tavattu. Kenties ava onkin takaperojohdos avata-verbistä – mutta joka tapauksessa vuosisatoja vanha, koska se on tavattu virosta alueilta, joista itse verbi on sittemmin kadonnut.
Avata on nykysuomessa niin sanottu supistumaverbi, eli sen preesenstaivutuksessa päätettä edeltää pitkä vokaali (avaan). Historiallisesti avata kuuluu kuitenkin *-AidA-verbeihin, mikä suomessa näkyy eräiden murteiden ja vanhan kirjakielen preesenstaivutuksesta (avajan < *avaidan). *-AidA-verbit ovat syntyneet kantasuomessa, joten avata ei sellaisenansa voi vastata etäsukukielten verbejä. Se on kuitenkin voitu johtaa (jos ei ava-adjektiivista, niin) uralilaisesta *aŋa-verbistä, jota jatkavat pohjoismansin āŋ̥k̥- 'avata; riisua' (vastineineen muissakin mansin kielissä), pohjoishantin eŋk- 'avata; riisua' (vastineineen muissakin hantin kielissä), johdoksina myös ersän анксема ja mokšan ańćəma 'avanto' sekä tundranenetsin ńaŋər- 'avata' ja selkupin ńaŋi̮ 'alasti'.
Kantauralin substantiivi *aŋa / *aŋə̮ ja verbi *aŋa- liittynevät toisiinsa jonkin muinaisen johdossuhteen kautta.