FinnFrameNet:Use firearm

From Sanat

ampua

  • Lopulta vartija oli sysätty ulos autosta, ja toinen ryöstäjä oli ampunut häntä käteen.
  • Presidentti oli ampunut vesilintuja, mutta suurriistan pyynti ei kuulunut ohjelmaan. • Presidentti Kekkonen matkusti Neuvostoliittoon 25. elokuuta.
  • Kauhajoen keskustasta myöhään keskiviikkoiltana kyydin ottanut nuori mies pyysi taksinkuljettajaa ajamaan Karijoella sivutielle, jossa hän ampui kuljettajaa useita kertoja pistoolilla.
  • Käytännössä KalPa ratkaisi voittonsa heti kolmannen erän alussa, kun Jari Hämäläinen ampui lujaa alakulmaan numeroiksi 3-1. Erä ehti vanheta vain reilu minuutti.
  • Myös kolmanneksi sijoittunut Norjan Frode Löberg ampui virheettömästi.
  • Johnsonin tavoin hän ampui joskus myös reilusti yli.
  • Neuvostosotilaat ampuivat Liettuassa
  • Lokakuussa kaartilaiset ampuivat jälleen mielenosoittajia.
  • " Liettualaiset ampuivat ensin "
  • Silminnäkijöiden mukaan sotilaat avasivat tulen kohden mielenosoittajia, muna Turkin viranomaisten mukaan sotilaat ampuivat ilmaan varoituslaukauksia.

laukaista

  • Kärjessä Ari Tegelberg laukaisi pari kertaa terävästi, mutta oli muuten lähes näkymätön.
  • Teemu Selänne laukaisi ohi ja Keijo Säilynoja lämäsi kenenkään estämättä päädvstä ponnahtaneen kiekon Ari-Pekka Siekkisen selän taakse ajassa 7.28. Maali tiukensi jyväskyläläisten puristusta mailasta, myönsi valmentaja Hannu Aravirta.
  • Aseen hän laukaisi todennäköisemmin sekavuustilassa, arvioi puolustus.

laukaisu

  • Viimeisellä pystyammuntapaikalla hän hidasti ampumarytmiään, ja samalla laukaisu hidastui: laukaisu myöhästyi ja aseen piippu ehti ylittää oikean suunnan ennen kuin luoti kiihdytti matkaan.

???

  • Tällöin Juvonen oli ampunut Lonkaa pistoolilla vatsaan.
  • Jugoslavian laivasto on myös tulittanut tykein useita kroatialaisia rannikkokaupunkeja.
  • Poliisin tutkimuksissa varmistui, että Aburto oli laukaissut surmaaseen.
  • Paksu-Parran oma mies oli laukaissut aseensa sutta kohti, mutta luoti osuikin sutta kahlehtivaan ketjuun, jeka katkesi samassa silmänräpäyksessä, kun susi ponnistautui uuteen riuhtaisuun.
  • Kun v. 1745 muuan ranskalainen ja englantilainen sotajoukko oli vastakkain, kehoittivat englantilaiset ranskalaisia laukaisemaan kanuunansa ensin.
  • Tilanne pysyi hetkestä toiseen samanlaisena, kunnes tapahtui yllättävä käänne, joka pakoitti Raen laukaisemaan pistoolinsa Loosin päätä kohden.
FEE 
FEEM 
agent (info)
body_part (info)
depictive (info)
firearm (info)
goal (info)
iterations (info)
manner (info)
particular_iteration (info)
path (info)
place (info)
time (info)