FinnFrameNet:Success or failure

Sanatista

epäonnistua

  • Jimmy sanoi painokkaasti: — Jos te hävitätte valmistusohjeen ja minä epäonnistun keisarin pelastamisessa, olen minä silti teidän vallassanne.
  • Harvoinpa minä epäonnistun, hän virkkoi, ja valitsi pihdit.
  • Suomalaiset epäonnistuivat lähes täydellisesti naisten päätösmatkalla.
  • KuPS:n vaikeudet juontavat juurensa viime vuosikymmeneltä, jolloin seuran eräät liiketoiminnat epäonnistuivat.
  • Jugoslavian johtajat epäonnistuivat jälleen tiistaina yrityksessään valita maalle uutta presidenttiä, sillä neljä osavaltiota kieltäytyi ottamasta osaa kahdeksanjäsenisen presidentinneuvoston istuntoon Belgradissa.
  • Tämä suunnitelma epäonnistuisi, jos Itä-Euroopan maat ilmoittaisivat virallisesti tukevansa kommunistista ehdokasta tänä vuonna.
  • Joskus sanotaan, että jos EMU epäonnistuisi esimerkiksi sen johdosta, ettei Ranska saa talouttaan ajoissa riittävän hyvään kuntoon, kuten lontoolainen " The Economist " spekuloi pari viikkoa sitten.
  • Kuitenkaan ei ole uskottava, että parlamentin tuen saamisen jälkeen Tarandin hallituksen lopullinen kokoonpano epäonnistuisi.
  • Suomen varmin mitalitoivo epäonnistui täysin, eikä 31. sija ole hänelle mikään meriitti.
  • Aiemmin huippunopeana lähtijänä tunnettu kanadalainen epäonnistui lähdössä Los Angelesissa myöhään perjantai-iltana juostussa 50 metrin hallikisassa ja jäi toiseksi.
  • Maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Petra Kronberger epäonnistui sunnuntaina pahasti.
  • Valtiolliset ja muutkin vaalit epäonnistuvat usein kehitysmaissa.
  • Haastattelut epäonnistuvat kielivaikeuksien vuoksi, ja Williamsin autokin hajoaa.
  • Pistetiloille suomalaisia eksyy vain, kun harvat mitaliehdokkaat epäonnistuvat mitalijahdissaan.
  • km kassaholvissa on varmasti satojatuhansia — ja ellet sinä onnistu, ei toistonkaan kannata yrittää.

menestyä

  • Kaikkensa antanut Fauner onnistui heittäytymällä saamaan joukkueelleen kaksi sekunnin kymmenystä paremman ajan kuin Ruotsi.
  • Maailmancupissa parhaiten menestyneinä palkittiin naisista Mari Lampinen ja miehistä Jaakko Niemi.
  • Jos eri tarkastajapiirien tuloksia arvostelussamme viimekin vuonna noudattamaamme tapaa seuraten kiinnitämme erikoisesti huomiotamme siihen, miten suuren osuuden kukin piiri on hankkinut vuosiurakastaan. voimme tammikuun tulosten nojalla parhaiten työssään menestyneinä mainita seuraavat 10 piiriä:
  • Englannin Royal Society of Arts'n juhlasalissa, Lontoossa vastaanottivat Oulusta saapuneet suomalaislapset Kaarlo Bäsken ja liris Pernu palkinnot kansainvälisen kuurojen lasten piirustuskilpailun hyvin menestyneinä osanottajina.
  • Toimialavertailussa parhaiten menestyi metsäsektori, mitä vauhditti Metsä-Serlan odotukset ylittänyt kolmannen vuosineljänneksen tulos.
  • MPS:n Asko Partanen menestyi hänkin hyvin Joensuussa pelatussa kansallisessa kilpailussa.

onnistua

  • Se on nykyisinkin paras, sillä varsinkin huonona aikana tarvitsee haudonnan onnistua ja nuorikoiden munia suuria munia.
  • Hän sanoi, että on välttämätöntä, että me onnistumme torjumaan kaikenlaiset toimenpiteet, jotka toteutettuina merkitsisivät joutumista diskriminoidun asemaan markkina-alueillamme.
  • - Olin ennen starttia varma, että tänään me onnistumme.
  • Yksi Narvikista lähteneessä ja Oulun kautta kuljetetussa ryhmässä ollut sotavanki onnistui keskikesällä 1945 karkaamisensa jälkeen piileskelemään kuukauden Pohjois- Savon metsissä.
  • Näissä pyrkimyksissään Kallio onnistui ilmeisen hyvin.
  • Osoittautui, että vaikeissakin tilanteissa Suomen valtionjohto onnistui Petsamon nikkelikysymyksissä ihmeen pitkälle puolustamaan maansa etuja ja viemään suurvaltojenkin puristuksessa tahtonsa suorastaan yllättävällä tavalla läpi.
  • Mikkelin Vauhdin Sami Kähärä onnistui heti ensimmäisissä nyrkkeilyn TUL:n Savon piirin mestaruuskilpailuissaan.

???

  • Ensimmäisen kierroksen jälkeen ylivoimaisesti johtanut Matti Nykänen epäonnistui toisessa hypyssään täydellisesti.
  • Kahdella jälkimmäisellä kierroksella Nikkola epäonnistui ja ponnisti 115.5 sekä 107.5 metriä.
  • Maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Petra Kronberger epäonnistui sunnuntaina pahasti.
  • Jos Gatt-neuvottelijat epäonnistuvat työssään, kansainvälisessä kaupassa suurimpien osapuolten välille uhkaa syntyä kaupallisia selkkauksia, jopa kauppasota.
  • Tomba epäonnistui ja jäi neljänneksi
  • Joukkue epäonnistui totaalisesti pelin jokaisella osa-alueella ja alistui konkaripitoiselle Viestille helposti 0-3 ( 4-15,5-15,6- 15 ).
  • Jo idänretkeä koskevan tutkimuksen uudistajat Arthur Stille ja Carl Bennedich toivat esiin tärkeimmät syyt siihen, miksi karoliiniarmeija epäonnistui Pultavassa: venäläisten miehistöylivoiman, tykistön ja ampumatarvikkeiden puutteen, kenraalimajuri Carl Gustaf Roosin irtoamisen joukkoineen pääarmeijasta hyökkäyksen alkuvaiheessa ja antautumisen, jalkaväen ja ratsuväen puuttuvan yhteistoiminnan sekä lopuksi sen seikan, että kuningas seurasi taistelua haavoittuneena ja johto oli Rehnsköldin käsissä.
  • Valmennusjohdolla on visainen tehtävä viestijoukkueen kasaamisessa, sillä vain Marja- Liisa Kirves niemeä ja Marjut Lukkarista voidaan pitää varmoina, koska hyvä aloittaja Pirkko Määttä epäonnistui perinteisellä vitosella ( 1.003472222222222 ).
  • Suomalaiset epäonnistuivat lähes täydellisesti naisten päätösmatkalla.
  • nimenomaan luottolyöjät epäonnistuivat, sisäpeli ei vapautunut, siitä harmitteli myös pelinjohtaja Niskanen ottelun jälkeen.
  • Mikkeliläinen radio Päämaja selvisi maksuista, kun ne oli koko kiistan ajan otettu yhtiön taseissa huomioon.
FEE 
agent (kuvaus)
circumstances (kuvaus)
containing_event (kuvaus)
degree (kuvaus)
explanation (kuvaus)
frequency (kuvaus)
goal (kuvaus)
means (kuvaus)
particular_iteration (kuvaus)
place (kuvaus)
time (kuvaus)