FinnFrameNet:Cause to amalgamate

Sanatista

fuusioida

  • Kangasniemen kunta fuusioi omistamansa vuokrahuoneistot yhteen yhtiöön.
  • Jos osakeyhtiö fuusioi toisen osakeyhtiön tai osuuskunta sulauttaa itseensä toisen osuuskunnan, mutta aputoiminimeä halutaan käyttää näissä yhteyksissä, on sanat osakeyhtiö tai osuuskunta poistettava aputoiminimestä 105

liittää

  • suutta, koululaitos on liittänyt näyttämötaiteen jossakin muodossa opetusohjelmaansa jne.
  • Myös suunnittelemiinsa kursseihin hän on liittänyt markkinoinnin Eurooppaan.
  • Harkitsemattomien ostojen seurauksena suomalaisyrityksillä on ollut valtava työ liittää rönsyt konsernikokonaisuuteen.
  • Julistuksen mukaan Englanti suostuu siihen, että " Irlannin saaren " väestö itse päättää, haluaako se liittää Pohjois-Irlannin Irlantiin.

sekoittaa

  • Kaikkia ulkomaalaustöitä suorittaessanne muistakaa, että samalla, kun maalaatte rakennuksenne, aitan, pärekaton ym. siistin ja hauskan näköisiksi, voitte antaa niille myöskin kestokäsittelyn sekoittamalla maalinne Enson Mäntyöljyvernissaan.
  • Kotona voidaan valmistaa hyvä kivennäisaineseos sekoittamalla saman verran rehufosfaattia ja ruokintakalkkia.

sekoittaa toinen

  • En milloinkaan sekoita toisiinsa työtä ja huvittelua!

sulauttaa

  • suuren kasvun aiheutuneen monesta eri syystä, kuten vilkkaan rakennustuotannon mahdollistaneesta säätilasta, inflaatiosta ja fuusiosta, jolla tamperelainen Cellit Oy sulautettiin Paraisten yhtiöön
  • Niistä muodostettiin 9. 12. 1946 Vihtavuori Oy-niminen tytäryhtiö, joka sulautettiin 5. 12. 1950 pääyhtiöön.
  • 8. heinäkuuta koneenrakennusteollisuuden ja moottoriteollisuuden ministerit vapautettiin tehtävistään ja ministeriöt sulautettiin yhteen.
  • Uuden ajattelun myötä tunnusmerkistönmukaisuuden muodollinen kategoria sulautetaan yhteen rikoslain ulkopuolisen oikeudenvastaisuuden kategorian kanssa uudeksi systeemitasoksi, rikosoikeudelle ominaiseksi vääryydeksi ( strafrechtsspezifisches Unrecht ).
  • Suurkäräjien enemmistö päätti, että norjalaiset maatilat sulautetaan yhteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
  • Viittaamalla pienviljelijäväestön menttaliteettiin on lausuttu arvelu, että sanotun väestön harrastus järjestötoimintaan laimenee, jos sen omat järjestöt sulautetaan yhteen muutakin maatalousneuvontaa harjoittavan yleisjärjestön kanssa.

yhdistää

  • Hän yhdisti toisiinsa äänikerrat Rohrflöte 8' sekä Scharf 4 — 6 kert. ja Cimbel 3 kert.
  • Enver Hoxha yhdisti albanialaiset yhden aatteen taakse kansakunnaksi.
  • Korttinäyttelyn toinen kokoaja Reijo Tiusanen yhdisti työn ja harrastuksen; löi erikoisleimaa yli kaksituhatta kappaletta tiistaina.
  • Kun Eysenck yhdisti vuosituhansia perinteisen astrologian jaon ja itse käyttämänsä ihmisluonteitten tyyppijaon, saadaan seuraavat jakautumat ja ominaisuudet:
  • Yhteistyöosapuolet yhdistävät tiedotuslehtensä ja julkaisevat tulevaisuudessa yhteistä Savon Talous -lehteä.
  • Me olemme kutsuneet apuun veljet meren takaa, me olemme yhdistäneet päämäärämmeyhdeksi, huimaavan korkeaksi ihannenäyksi.
  • Zhuk kehottaakin savolaisia yhdistämään voimiaan ja keräämään Investointeja Karjalan markkinoille on mentävä nyt, jos ne aiotaan vallata.
  • Jos ja kun lopullinen sopimus tulevaisuudessa ratifioidaan, tulevat asianomaiset kuusi maata yhdistämään puolustusjoukkonsa yhden ainoan pääesikunnan alaisiksi, ja täten saa myös Saksa ts. Länsi- Saksan liittotasavalta ensi kerran 1945 tapahtuneen antautumisen jälkeen oikeuden muodostaa sotilaallisia joukkoja, mutta ei luoda itsenäistä armeijaa eikä omaa pääesikuntaa.
  • Lemminkäinen yhdistää rakennusryhmänsä ja tytäryhtiönsä WPL-Systemsin toiminnot Rakennus Oy Lemminkäiseksi.
  • Korsholma yhdistää musiikkijuhlansa Uumajan kansainvälisten kamarimusiikkijuhlien kanssa.
  • - Muutamassa vuodessa, kun kunnat ovat yhdistäneet toimintoja, tästä on tullut yhtenäinen talousalue, päätoimittaja-toimitusjohtaja Kari Vepsäläinen sanoo.
  • Kun opetusministeriössä on yhteinen nuoriso- ja liikuntaosasto ja kun peruskunnat ovat yhdistäneet lautakuntiaan, olisi erikoista, että vain lääninhallituksessa ne olisivat erillään, pohtii Piri.
  • Työskennelkäämme yhdistääksemme työn ja kulttuurin yhdeksi käsitteeksi.
  • Halumme oli saada lapset yhteiseen joulujuhlaan yhdessä juhliaksemme Jeesuksen syntymäjuhlaa ja yhdistääksemme sillä tavalla myös lapsia toisiinsa.
  • Myös se mahdollisuus olisi jo aluejakokysymyksessä otettava huomioon, että lääninhallinto ja maakuntaitsehallinto joskus saatetaan ainakin joiltakin osiltaan yhdistää toisiinsa.
  • Tällä mikrobilla on lisäksi sellainen ominaisuus, että se yhdistää geeninsä ihmisen geeneihin.
  • Mutta koska sota on yhdistänyt kansamme yhdeksi kokonaisuudeksi isänmaamme eteen niin uskallamme toivoa, että tämä sota on kyennyt poistamaan ne mielipide eroavaisuudet myöskin ja lähentänyt työtätekevien yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
  • Ohjelma yhdistää faktaa ja fiktiota.
  • Art Paimensaari yhdistää luonnon ja abstraktisuuden
  • 8 ) w. 1896 Rolsteinin ja ruhtinas Uhtomstm tekemä sopimus Kiinan kanssa siitä, että Venäjä saa luwan rakentaa rautatien pobjois Mandshurian poilli yhdistääkseen Siperian ja Ussurin rautatielinjat _ toisiinsa. raiotetaan niin, että rautatien omistus' ja löyttöoiltus siirlyy
  • Pelko Suhumin kukistumisesta ajoi Gamsahurdian tukijat yhdistämään voimansa entisten vihollistensa kanssa.
  • Lauantaina alkanut Hanget soi- viikko Mikkelissä on hyvä esimerkki siitä, miten voidaan yhdistää kulttuuri ja urheilu yhdeksi näyttäväksi tapahtumaksi.
  • Jalkapallon 2. divisioonassa vielä viime kaudella pelannut LauTP luopuu sarjapaikastaan ja yhdistää voimansa toisen lappeenrantalaisen seuran LaPan kanssa.

???

  • Näin myös Kuopiossa keskikoulua vastaava yläalkeiskoulu ja korkeampaa opetusta antava lukio sulatettiin yhteen.
FEE 
agent (kuvaus)
cause (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
items (kuvaus)
means (kuvaus)
part_1 (kuvaus)
part_2 (kuvaus)
parts (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
reason (kuvaus)
result (kuvaus)
time (kuvaus)
whole (kuvaus)