Etymologiadata talk:imsm:rauha²

Pitkään on keskusteltu siitä germaanisesta juuresta, jota nykyään edustaa saksan Ruhe ja ruotsin ro ja joka merkityksensä puolesta sopisi mainiosti lainaoriginaaliksi. On vaan pidetty selvänä, että se ei millään voi selittää kantasuomessa esiintyvää h-äännettä.

Tämän ratkaisisi uuden substituutiosäännön olettaminen, joka myös voi ratkaista ksm *lauha etymologian. Etymologia edellyttää myös originaaliksi kgm ē-asteen, jota edustaa keskialasaksan rāwe f. ja mys. rāwa f.
Ylläoleva kommentti Johan Schalinilta

Sanaryhmä lauha, rauha, niuha näyttää etymologisena kokonaisuutena lupaavalta, mutta substituutiosäännön fonologia kaivannee lisää pohdintaa. En itse oikeastaan usko kehityksen *w > *v myöhäiskantasuomalaisuuteen ainakaan täydessä mitassa, sillä monestakin suomen murteesta on todettu myös edustusta [w] etenkin takavokaalisessa ympäristössä ja myös mm. sellaiset murrekehitykset kuten *rasva > rasua tuntuvat edellyttävän lähtökohdaksi pikemmin asua *raswa.

Itse olen artikkelin luettuani pohtinut, olisiko taustalla itämerensuomen sisäinen metateesi asuista *lawah, *rawah ja miksei myös *niwah — eräänlainen aikaisempi versio länsisuomen metateesityypistä *veneh > venhe tai pohjoissuomen metateesityypistä taivahan > taivha(a)n. Ainakin *hlāwaz >> lauha myös sisältää germaanisen sibilantin, joka hieman uudemmissa lainoissa on voinut edustua myös *h:na.

Toki nykyään itämerensuomessa ei tunneta lainkaan vartaloita muotoa -ah, mutta arvelen että sellaisiakin luultavasti on ollut jokin kourallinen, ja ne ovat vain kaikkialla analogisesti sulautuneet tyyppiin -as : -aha- (tai sporadisesti esim. tyyppiin -eh). Selvänoloinen todiste on minusta ainakin adjektiivin armas kausatiivi armahtaa, siinä missä odottaisi **armastaa. Momentaanisten -ahta-verbien vaikutuksesta tuskin on kyse.

Mielenkiintoinen johdos on muuten myös lauhtua, joka ei näytä kantasanaan lauha nähden säännölliseltä (odottaisi lauheta, löytyy parista murteesta, tai **lauhahtua); paremmin se tulisi asusta kuten esim. *lave-ht-u- tai ehkä myös *lavah-t-u-. Toisaalta toki jo lauh-ea, lauh-ka, lauh-kea ovat voineet toimia analogiana joiden perusteella on eristetty konsonanttivartalo lauh-. --J. Pystynen (lähetä viesti) 26. marraskuuta 2022 kello 21.15 (EET)

Suhteelle lauha : lauhtua voidaan muuten mainita rinnakkaistapauksiksi vepsään saakka ulottuvat köyhä : köyhtyä ja laiha : laihtua, joilla ei vaikuta olevan muita konsonanttivartaloisia johdoskorrelaatteja. --Juha Kuokkala (keskustelu) 28. marraskuuta 2022 kello 19.05 (EET)