Etymologiadata:imsm:rauku-

*rauku-

Vastineet:

• Suomi: raukua
• Karjala: raukuo
• Vepsä:
• Vatja:
• Pohjoisviro:
• Eteläviro: ŕaugma
• Liivi:

mksm. *rauku- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

raukua (Gan 1787; murt. harv.) ’valittaa; pyytää, mankua / jammern, klagen; betteln, quengeln’, raukuttaa (paik. itämurt. ja ymp.) ’valittaa, ruikuttaa; jankuttaa, pyytää’, raukuilla (Gan; paik. PSm Savo) id.
~ ka raukuo ’naukua; uikuttaa; kurnia’, raukuttoa ’pyydellä, mankua’ | ? vi murt. raugata ’huutaa (pöllö)’, raukleda ’metelöidä’, E raugu(-) ’mouruta’

? = lpN ruowˈgât (E U Pi Lu In Ko Kld) ’roukua; kurnuttaa’. Onomat. (ja siten mahd. toisistaan erillisiäkin) sanoja; vrt. räykyttää ja raukka¹. — Lp > sm roukua (Peräp Länsip) ’röhkiä, äännellä (poro)’, kun taas lpN rawˈkât (E U Pi Lu In Ko) ’vaatia, pyytää; herättää’ ? < ims raukku-.

Lähdekirjallisuus:

• VW 3 1888 102 (sm ~ lp ruowˈgât), 104, 165 (vrt. rukka, raukka, lp rawˈkât)
• Wiklund 1896 SUST 10 132
• Collinder 1932 Urgerm 1 139 (raukua ’valittaa’ ~ raukka ’surkea’)
• Tampere 1938 VanaK 3 392 (+ vi murt. rauge- ’haukkua’)
• T. I. Itkonen 1960 SUSA 62:3 67 (sm roukua < lp)
• SKES 1962 748 (+ ka, vi raukleda; lp rawˈkât ? < sm t. ka)
• SKES 1969 849 (s.v. roukua)
• Koponen 1998 SUST 230 162

[raukua Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:raukua