Etymologiadata:imsm:puhka-

*puhka-

Vastineet:

• Suomi: puhkaa
• Karjala: puhkoa
• Vepsä: puhkaita
• Vatja: puhkaa
• Pohjoisviro: puhkama
• Eteläviro: puhkama
• Liivi: pū’gõ

mksm. *puhka- < kksm. *puška- < vksm. *puša-ka- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

puhkaa (kansanr. 1700-l., ChrLencqv 1782; eri tahoilla murt.) ’puuskuttaa / schnaufen, keuchen’, puhkua (joks. yl.), puhkia, puhahtaa, puhku ’puhina, puuskutus; kerta, rupeama (yhtä puhkua; eri tahoilla murt.)’
~ ink puhata (prs. puhkān) ’levätä’, puhkā ’puhkaa’, puhku: üht puhkū ’yhtä mittaa’ | ka puhkoa ’puhkua, ähkyä, puhista, tuhista, rutista; posautella; huoata’, puhkata ’puhkua, puhista; tuhauttaa; molskauttaa; tuprauttaa’ | ve puhkaita ’tuprauttaa’, puhkutada ’puhkua, tupruttaa’ | va (Kukk) puhata (prs. puhkāb), (Tsv) puhkā (prs. puhkab) ’levätä’ | vi puhata (prs. puhkan) ’levätä, levähtää’, puhe (g. puhke) ’lepo’, puhk (g. puhu) ’kerta, rupeama, tapaus; (Wied) henkäys, puhallus’, puhkida ’puhista, puhkua, ähkyä, puuskuttaa’ | li pūʾgə ’puhaltaa’, pūʾktə ’turvottaa’.

Onomat. sanoja, samaa kantaa kuin puhua ja puhaltaa (ks. näitä); saman kannan johdosta voi edustaa myös syrj puški̮ni̮ ’puhaltaa (palkeella; savukiehkuroita piipusta); huoata; tuulla’. Vrt. myös puhjeta.

Lähdekirjallisuus:

• Ganander 1787 NFL 2 409 (sm ~ vi)
• MUSz 1873–81 540–41 (rinnastuksia etäsukukieliin)
• Setälä 1890–91 ÄH 280–81 (+ li; ~ puhua)
• Äimä 1919 SUST 45 124 (~ puhaltaa)
• Kettunen 1958 NyK 60 75 (onomat., vrt. interj. puh)
• SKES 1962 625–26 (+ ka ly ve va (Tsv); onomat., vrt. myös syrj poški̮ni̮, puški̮ni̮ ’puhkua, läähättää’)
• Lytkin & Guljajev 1970 KESK 43, 234

[puhkaa Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:puhkaa