Etymologiadata:imsm:koskë-
*koskë-
Vastineet:
mksm. *koskë- < kksm. *koskë- < vksm. *koskǝ̑- (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
koskea (Ljungo 1609; yl. muualla paitsi lounmurt. ja paik. EPohjanm hämmurt.) ’berühren; schmerzen; betreffen, angehen’, koskettaa
~ ink koskia ’kajota jhk’ | ka koskie, koskettoa | ly koskeda ’kajota, koskea, sattua’, koskettada ’koskettaa’ | ve koskta (prs. koskeb) ’koskea; piestä, pahoinpidellä’, kosketada ’koskettaa, kajota; pistää (käärme)’, kośkitada ’piestä, hakata’
~ ink koskia ’kajota jhk’ | ka koskie, koskettoa | ly koskeda ’kajota, koskea, sattua’, koskettada ’koskettaa’ | ve koskta (prs. koskeb) ’koskea; piestä, pahoinpidellä’, kosketada ’koskettaa, kajota; pistää (käärme)’, kośkitada ’piestä, hakata’
= lpN guosˈkât (Lu In Ko Kld T) ’koskea, koskettaa’, N guoskâtit (In Ko) ’koskettaa’ | ? syrj kosni̮ (pi̮žje̮n) ’koskettaa, satuttaa pohjaan (vene)’. On epävarmaa, kuuluuko tähän lpPi guösˈŋât ’koskea, koskettaa’, Lu kuos´ŋat ’liikuttaa’, Pi guosŋâtit ’käsitellä kovakouraisesti’, Lu kuosŋatit ’lyödä kepillä’.
Lähdekirjallisuus:
- Ahlqvist 1859 Anteckn 90 (sm ~ ve)
- Budenz 1879 BB 4 237 (+ lp guosˈkât)
- Wiklund 1912 MO 5 122 (+ lp guosˈkât ~ kuos´ŋat)
- SKES 1958 222 (+ ka ly ? lp kuos´ŋat, ? tšer kuškem ’kirnuta’, syrj)
- T. Itkonen 1980 CQuiIFU 3 228 (+ ink)
- Häkkinen 1987 ES 117
- UEW 1988 673 (?? tšer ?? syrj)
SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat
EVE:n sana-artikkeli
Keskustelu
SaP guoskat-verbin vastineisiin aivan varmasti kuuluvat luulajansaamesta eteläsaameen tavattavat *sŋ-yhtymälliset muodot, vaikka SSA tätä syyttä epäileekin (eteläsaamessa on goesngedh 'tarttua verkkoon (kaloista)' ja goesngehtidh 'piiskata, kurittaa'; SSA ei tästä kielestä mainitse vastineita). Osassa saamen kieliä on tapahtunut muutos *sŋ > *sk (samoin kuin *sn > *st, jne.). Saamen osalta mahdollinen on vain rekonstruktio *kosŋi- mutta ei *koski-, ja tämä tekee rinnastuksen itämerensuomeen ongelmalliseksi; Sammallahti ("The Saami Languages: an introduction", s. 197, 200) rekonstruoi tosiaankin muodon *kosŋi- ja siis ilmeisesti olettaa kantasuomessa muutosta *sŋ > *sk, vaikka ei itämerensuomen muotoja erikseen kommentoikaan. Tämmöinen muutos olisi kuitenkin outo, kun kuitenkin toisaalta *ŋs > *ws (sanassa jousi) ja ilmeisesti myös *sn > *hn (esim. inessiivin *mi-snä > mihnä, sekä ?*aćnas > ?*asnas > ahnas). Periaattessahan kai voisi ajatella myös lainaa saamesta suomeen (sellaisesta saamen varieteetista, jossa *sŋ > *sk), mutta verbin e-vartalo ei kyllä tue oletusta myöhäisehköstä lainasta.
Toinenkin äänteellinen outous tässä verbissä vielä on: kuinkahan tulisi selittää länsimurteiden (lähinnä lounais- ja hämäläismurteiden) asu kosea? --Ante Aikio (keskustelu) 16. marraskuuta 2022 kello 00.48 (EET)
- Lounais- ja hämäläismurteiden variantista (?) kosea (SMS) ja kosettaa (SMS) voisi ehkä paremman selityksen puutteessa ajatella, että se olisi lainaa karjalais-kaakkoishämäläiseltä sk : s -astevaihtelualueelta, missä siis koskea on säännöllisesti (koskea ~) kosta : kosen (SMS) ja kosettaa (SMS). kosta-infinitiivimuodon levikki ulottuu jonkin verran pohjoishämäläistenkin murteiden puolelle. Kovin tyypillistä tuollainen länteen leviäminen ei toki liene. Mielenkiintoista on kuitenkin, että koskea-verbi ei esiinny lainkaan Agricolalla tai muussa varhaisimmassa kirjasuomessa. Pohjoispohjalaista Ljungo Tuomaanpoikaa lukuunottamatta vanhimmissa kirjasuomen esiintymissä vaikuttaa olevan s-variantti (VKS):
- Biblia 1642: »widzan pitä kyllä sattuman ja coseman»
- Laurentius Petri Aboicus 1644: »[Niihin] cuin muita kirowat – – aina idze heihijn enämin cose, cuin muihin»
- (sama:) »ei se [myrkky] heihijn cosnut [!], sillä he olit idzens hywin siunannet»
- Henricus Florinus 1702 (Sananlascut): »Cowa caickijn cose»
- --Juha Kuokkala (keskustelu) 16. marraskuuta 2022 kello 02.24 (EET)
- Sekä vanhan kirjasuomen että SMS:n tietojen perusteella näyttäisi minusta siltä, että kosta (vai onko inf. tosiaan jossain attestoitu olevan kosea?) ja koskea ovat olleet kaksi eri verbiä, joista edellinen merkitsee 'sattua, tehdä kipeää', jälkimmäinen merkitsee 'koskettaa'. Nyttemmin koskea on sitten saanut molempien tehtävät. Yhteenlankeaminen voisi yhä olla, mutta ei täydy olla, lähtöjään kaakkoishämäläinen. Välittävänä yhteytenä voisi heikkoasteisten muotojen lisäksi olla myös 1. infinitiivi, jossa samalla alueella esiintyy myös käske- : kästä ja laske- : lasta. Ei ihan mahdotonta että nämä toisaalta olisivat jo vanhoja kantasuomalaisia konsonanttivartaloita, vastaavaa tyyppiä kuin vanhan kirjasuomen letä < *le(n)t-täk 'lentää' tai lätä < *lä(k)t-täk 'lähteä', jolloin infinitiivi ja vastaava muodot olisivat voineet välittää verbien *kose-, *koske- sekaantumista jo aiemmin (ja näin saataisiin helpommin koske- 'sattua' myös kauemmas itämerensuomeen). --J. Pystynen (lähetä viesti) 16. marraskuuta 2022 kello 22.48 (EET)
- Ainakin SMS:n tietojen perusteellahan verbillä kosta (hakusananahan on kosea, vaikka ehkä se ei ole aito infinitiivimuoto) näyttää olevan lähinnä merkitys 'vaikuttaa (kielteisesti), rasittaa'. Vaikka murretietojen synkronisen kuvauksen kannalta kyseessä onkin ehkä kaksi verbiä, etymologisesti en lähtisi niitä erottelemaan ilman painavampia perusteita. Semmoinen abstrakti merkitys kuin 'vaikuttaa' on kai aina sekundaaristi syntynyt jostain konkreettisemmasta merkityksestä, ja lähtökohdaksi sopisi hyvin verbi koskea jolla on tuokin merkitys muiden konkreettisempien ohessa. Joten siinä mielessä olisikin järkevä selitys, että verbi kosta = kosea 'vaikuttaa, jne.' olisi lainaa astevaihtelullisesta kaakkoishämäläis-karjalaisesta muodosta kosta : (ei) kose (: koskee), kuten Juha yllä ehdotti.
- Mitä infinitiivimuotoihin tulee, niin olettaisin tyypin kosta, lästä ja lasta nimenomaan olevankin kantasuomalaisia arkaismeja. Morfeemirajaa edeltävän k:n kato kontekstissa C_t näyttää olevan peräti kantauraliin palautuva konsonanttivartaloita koskeva morfofonologinen sääntö. Sama koskee nasaalin katoa muodossa letä 'lentää'. Sen sijaan lätä 'lähteä' näyttää minusta myöhemmältä analogiselta muodolta, koska ainakin lukusanojen partitiivimuodot yhtä ja kahta (< *ük(t)-tä, *kak(t)-ta) viittaavat siihen, että konsonanttivartaloisissa muodoissa yhdistelmästä *kt + *t pitäisi tulla *kt > ht. --Ante Aikio (keskustelu) 17. marraskuuta 2022 kello 09.45 (EET)
- Etymologisesti edelleen saattaisivatkin olla yhteydessä, mutta mahdollisesti suhde onkin johto-opillinen: koske- = *kos-ke̮- ← *kose̮-, fennougristisessa kirjallisuudessa periaatteessa tunnettu (on Budenzin, Györken, Lehtisalon, jne. yleiskatsauksissa) mutta minusta jokseenkin aliarvostettu johdostyyppi. Esim. SKRK ja JLKH eivät kumpikaan käsittele tätä johdinta ollenkaan. (Jälkimmäinen sentään kyllä edelleenjohdosta *-ās-ke̮-, alkuosa ilmeisesti = adjektiivipääte *-(ē)s.)
- Saamen suunnalla olen toisinaan hieman epäillyt myös, voivatko jotkin *-ŋe̮-loppuiset verbit olla nekin alkujaan jollain tavalla johdosperäisiä. Mielenkiintoinen pari on ainakin *ve̮ne̮- 'venyä' ~ *ve̮ŋe̮- 'venytellä, venyttäytyä'. Vielä vaatisi kuitenkin paljon tutkittavaa ennen kuin tällä tavalla voisi selittää suhdetta *koske̮- ~ *kōsŋe̮-.
- Infinitiiveissä tyyppiä kästä lähinnä arveluttaa levikki: ainoastaan juuri sk : s -alueella ja sen liepeillä, mutta tietääkseni ei esim. vanhassa kirjasuomessa. — Itse olen kehitellyt eri näkemystä siitä, miten partitiivit yhtä ja kahta selitetään, tästä oli muistaakseni jo alustavasti juttua pää-keskustelusessiossani viime alkuvuonna, mutta en nyt rupea tähän tunkemaan mitään blogikirjoitusta aiheesta. --J. Pystynen (lähetä viesti) 17. marraskuuta 2022 kello 18.16 (EET)
- Saamen verbille *ve̮ŋe̮- tulee mieleeni kyllä myös ihan toinen lähestymistapa, josta vähän juttua nyt tietueessa *vöö. --J. Pystynen (lähetä viesti) 17. marraskuuta 2022 kello 19.35 (EET)
- Sekä vanhan kirjasuomen että SMS:n tietojen perusteella näyttäisi minusta siltä, että kosta (vai onko inf. tosiaan jossain attestoitu olevan kosea?) ja koskea ovat olleet kaksi eri verbiä, joista edellinen merkitsee 'sattua, tehdä kipeää', jälkimmäinen merkitsee 'koskettaa'. Nyttemmin koskea on sitten saanut molempien tehtävät. Yhteenlankeaminen voisi yhä olla, mutta ei täydy olla, lähtöjään kaakkoishämäläinen. Välittävänä yhteytenä voisi heikkoasteisten muotojen lisäksi olla myös 1. infinitiivi, jossa samalla alueella esiintyy myös käske- : kästä ja laske- : lasta. Ei ihan mahdotonta että nämä toisaalta olisivat jo vanhoja kantasuomalaisia konsonanttivartaloita, vastaavaa tyyppiä kuin vanhan kirjasuomen letä < *le(n)t-täk 'lentää' tai lätä < *lä(k)t-täk 'lähteä', jolloin infinitiivi ja vastaava muodot olisivat voineet välittää verbien *kose-, *koske- sekaantumista jo aiemmin (ja näin saataisiin helpommin koske- 'sattua' myös kauemmas itämerensuomeen). --J. Pystynen (lähetä viesti) 16. marraskuuta 2022 kello 22.48 (EET)
- En tiedä onko ylempänä mainittua lähteä-verbin infinitiiviä lätä tavattu muualta kuin vatjasta; sen sijaan suomen murteissa esiintyy usealla taholla odotuksenmukainen konsonanttivartaloinen infinitiivi lähtä (SMS, kartta).
- Muuten jos *kos(e̮)-vartalo semmoisenaan olisi vanha, niin herää jatkokysymys, ovatko tähän jossain etymologisessa suhteessa
- 1. imsm. *kosta-
- 2. viron kosuda 'voimistua, toipua' (EMS).
- Jälkimmäistä vastaa läheisesti merkitykseltään sm ka kostua 'tervehtyä, voimistua, lihoa' ~ li kuostõ 'parantua' , joka on vanhastaan selitetty samaksi kuin kostua ~ kostea ? ⇐ kostaa (ainakin 'kosteuteen' liittyvät merkitykset tuntuvat tässä sanapesyeessä irrallisilta, ehkä kasi, kastua -sanueen vaikutusta). EES taas yhdistää viron kosuda-verbin suomen adverbiin kosolti ja vepsän verbiin kožuda 'soveltua, sopia; olla sovussa; muistuttaa', joka taitaa suhusibilantin takia vähän huonosti sopia tähän joukkoon. --Juha Kuokkala (keskustelu) 18. marraskuuta 2022 kello 01.59 (EET)