Etymologiadata:imsm:kaiku-

*kaiku-

Vastineet:

• Suomi: kaikua
• Karjala: kaikuo
• Vepsä:
• Vatja:
• Pohjoisviro: kaikuma
• Eteläviro:
• Liivi:

mksm. *kaiku- < kksm. *kajku- < vksm. *kajkǝ̑-w- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

kaikua (AAchrenius 1728; yl.), kaikkua (1706; paik. VarsSm Satak Ink), kaikkaa, kaijua ’heijastua (ääni) / widerhallen’, kaiku, kaiuttaa
~ ink kaikua | ka kaikuo, kaiku | vi kaikuda ’kaikua, kajahdella, raikua’, kaik (g. kaigu, uud., ? < sm), kaige, kaihe ’kaiku, raikuva ääni’

? = mdE kajgems, M kajgəms ’soida, helkähtää, kaikua’, E myös gajńems ’kaikua’, M kajgi ’kuuluva, heläjävä’. Vrt. kajata ja kajastaa. — Onomat.-sävyisiä sanoja, joiden etym. yhteenkuuluvuus on epävarmaa. Samantapaisia on muuallakin, mm. lpE gajgedh, g´äjged ’sää, jolla ääni kantaa kauas’, R (LÖ) kaigetet ’kaikua, soida; ääntää’, N skaiˈget ’synnyttää kova ääni, joka kaikuen kuuluu kauas’.

Lähdekirjallisuus:

• Lindström Suomi 1852 31 (sm kajata ~ md gajńems)
• Ahlqvist 1861 MMdGr 154 (sm kaiku ~ md kaigi)
• VW 1 1874 8 (+ lpR)
• Paasonen 1909 MdChr 71
• Wichmann 1923–24 FUFA 16 39 (sm kajata, kaikua ~ md kajgems, tšer kajam ’näkyä’)
• Rytkönen 1940 tm 69–70
• SKES 1955 141 (+ vi)
• UEW 1988 643

[kaikua Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:kaikua