jänne

Vastineet ja kantasuomen rekonstruktio

Kantasuomen *jändek

suomen jänsi
karjalan jänne(h)←
vepsän jände
vatjan jännissää←
viron '
eteläviron '
liivin '

Levikki ja merkitykset

Jänteellä on vastineet suomessa, karjalassa ja vepsässä. Sen perusmerkityksenä on 'päistään johonkin esineeseen pingotettu punos, naru, lanka tms.', erityisesti 'jousen tai jännesahan jänne' ja 'soittimen kieli'. Suomessa jänne on myös 'kapea, luja sidekudosmuodostuma, jolla lihas kiinnittyy luuhun', mutta tämä voi olla yleiskieltä varten luotu merkitys. Eri asia on kansankielessä tavallinen kielijänne, suuhun kuviteltu jänne, joka uskomuksen mukaan tai kuvaannollisesti estää puhumisen.

Vatjastakin, jossa jännettä ei tunneta, on kirjattu muoto jänsitšeeli 'kankeakielinen'. Tässä jänsi- voisi periaatteessa olla *ek-johdokselta näyttävän jänteen kantasana *jänsi (myöhäiskantasuomen *jänci), mutta toisaalta vatjan jänsi- voi olla takaperojohdos verbistä jännissää 'jännittää', joka tällöin olisi johdettu jänteen kadonneesta vastineesta. Myös inkeroisesta tavataan johdosverbi jännittää, vaikka jänteen vastine puuttuu.

Jänteen merkitys ei murteissa ole tarkkarajainen. Suomen itämurteissa ja karjalassa sillä on tarkoitettu myös jännesahaa kokonaisuutena, suomen puolella jopa jännesahan ja jousen kaariosaa. Muita merkityksiä ovat suomen murteissa myös mm. 'halki lyödyn pölkyn tms. puolikkaita yhdistävä riiste, sälö, kiinnike; puun syy' ja 'koskessa virtaavassa vedessä oleva selänne, vuolain kohta, vuolle' ja karjalassa '(iskusta syntynyt) juova, viiru t. painuma ihossa'.

Alkuperä

Kantasuomen *jändek on ikivanha sana ja palautunee kantauralin asuun *jäntǝŋ(ǝ). Vastineita ovat niittymarin йыдаҥ, vuorimarin йӹдӓҥ, pohjoismansin jāntew (vastineet myös muissa mansin kielissä), itähantin jö̆ntəγ 'jousenjänne' (vastineineen muissakin hantin kielissä) ja unkarin ideg 'hermo' (jonka vanhentuneita merkityksiä ovat myös 'jänne, jousen jänne; naru') sekä tundranenetsin ен 'jousen jänne' vastineineen useimmissa samojedikielissä, joissa ei kuitenkaan ole merkkiä aiemmasta ŋ(ə)-loppuisuudesta. Uralilainen ŋ-loppuinen (tai kolmitavuinen?) sana voi olla ikivanha johdos, mutta sen kantasanaa ei tunneta, ellei sitten vatjan jänsi- osoittaudu sen säilymäksi.