FinnFrameNet:Using

Sanatista

hyödyntää

  • Eräs mahdollinen tapa saattaisi olla liuotuslouhinta jota käytetään nykyisin maanalaisia suolaesiintymiä hyödynnettäessä.
  • Aho toivoikin venäläisten ottavan huomioon alueen luonnonvaroja hyödynnettäessä sen, että kansainvälisen hankkeen avulla tuloksia saataisiin aikaan nopeammin ja siten myös venäläiset saisivat kaipaamiaan valuuttatuloja nopeammin.
  • Myös pohjoisen alueen öljyvaroja hyödynnettäessä on syytä olla valppaana korkealla rie-
  • Ulkomaiset sijoittajat hyödyntäisivät investointejaan saaden aikaan palvelujen ja tavaran kysyntää ja sitä kautta myös muun tuotannon kehittymistä Venäjällä.
  • Terminaali sisältää lentokentän tilojen lisäksi yrityksiä, jotka hyödyntäisivät myös valtatie s:n matkustajavirrat.
  • Mies hyödynsi ominaisuuksiaan parhaiten torjunnassa, mutta myös iskijänä horsmavartaloinen Järvinen oli yllättävän tehokas.
  • - Mikkelin kaupunki hyödyntää kävelykatua ja toria kovin vähän.
  • Näin pienyrityksillekin tarjoutuu mahdollisuus hyödyntää osaamistaan ympäristötekniikan markkinoilla.
  • Tällöin hallin tarjoamia palveluja voisivat hyödyntää hiihtäjät ja hiihtokilpailujen katsojat.
  • Tässä kaikessa voidaan hyödyntää tietotekniikkaa ja YTY-ryhmässä olevien yritysten erityisosaamista.
  • Seuran oman kilpailu ja valmennustoiminnan lisäksi karttoja ovat voineet hyödyntää kuntoilijat ja nuoret.

käyttää

  • ( 3 Mooses 23: 43 ) Kun palmunoksat on mainittu erityisesti lehtimajanjuhlan yhteydessä, niin se osoittaa, että niitä käytettiin esittämään kuvaannollisesti jotain suurempaa asiaa, minkä piti tapahtua tulevaisuudessa.
  • Tällaisia koruliinoja sanottiin » tapeeteiksi » ja niitä käytettiin koristamaan myös seiniä ja vuoteita..
  • » Minkälaisen reseptin mukaan sinä käytät korviketta? » kysyi vanhempi veli eräänä päivänä.
  • Leena haukkasi piirakkaa, veti kenkiä jalkaan, julleli ja puuteroi kasvojaan jn pöl- Tylli punaisen villapuseronsa valkeaksi. ^ Minkä vuoksi sinä käytät puuteria, kun
  • REHTORI: Miksi sinä käytät silmälaseja.
  • <9 Me luemme ja kuulemme paljon öljystä, joka saa liikemiehet mielettömästi keinottelemaan ja joka tuo rikkautta, mutta tämä on kertomus öljystä, jota naiset muinaisina aikoina käyttivät säilyttämään ja korostamaan kauneuttaan ja jonka käyttöön nykyaikainen kosmetiikka yhä enemmän palaa.
  • He käyttivät saippuata paitsi pesemiseen myöskin lääkeaineena » ulkonaisesti » sekä hiusten » kaunistuskeinona ».
  • Kaikesta huolimatta voidaan silti sanoa, että ruotsalaiset lentäjät käyttivät olemassa olevia lentokoneita parhaalla tavalla.
  • Toiseksi Treuhand ei myy maata keinottelijoille, vaan vaatii maanostajiltakin vakuudet siitä, että nämä käyttävät ostamansa maan rakentamiseen.
  • Lämpökameroita käytetään paikantamaan eloonjääneitä ruumiinlämmön perusteella.
  • Keinotekoisia kirkkaita väriaineita käytetään lisäämään tuotteen houkuttelevuutta.
  • Rattijuopumukseen syyllistyneet nuoret käyttävät alkoholia säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa.
  • Risto Salon mielestä on parempi, että ihmiset käyttävät keräyspaikkoja vielä toistaiseksi, koska jotkut paristot sisältävät yhä ongelmajätteitä.
  • Me käytimme puukkoja.
  • Niinpä mekin käytimme naapuria hyväksemme samoinkuin hekin meitä.
  • Se käyttää valistusta tai pakkokeinoja. "
  • Minä puhuin Mannerheimin osuudesta salaliittoon, kun taas Vares käyttää lausetta omiin tarkoituksiinsa vatvoessaan " aloitetulkinnan " ( ahtaassa merkityksessä ) indisioita loputtomiin.
  • Jos jonkinverran tunnemme elämän suurta tarkoitusperää — mitä tuntemista kuolemanjälkeisen elämän tutkiminen varmasti auttaa saavuttamaan — silloin voimme kaiken kääntää hyväksemme; jokainen kokemus, kaikki, mitä teemme, ajattelemme tai puhumme, voidaan ja se pitäisi käyttää edistämään elämän suurta suunnitelmaa, jossa kullakin ihmisellä on osansa esitettävänä ja jonka täyttämiseen hän voi omana osuutenaan antaa omalaatuisen yksilöllisen osansa, jota ei kukaan muu voi antaa.
  • Tumman kankaan peittämää taiteverhoa pitäisi käyttää estämään avoimen ikkunan läpi tunkevaa valoa pääsemästä huoneeseen.
  • Koko viime vuoden ajan kaupunki käytti tilapäisluottoa laskujen maksamiseen.
  • Kaupunginhallitus käytti etuosto-oikeutta tontin kaupassa siirtääkseen sen jälkeen tontin kilpailevalle yrittäjälle.
  • Työtehoseuran haastattelututkimuksen mukaan yli 90 % käytti autoa tai vaunua jatkuvasti keväällä, kesällä ja syksyllä.
  • Sitä käytetään raamattutunteja pitäessä.
  • Jotta Ninan mesimäärä tasoittuisi ju maaperä tulisi lämpimänimälsi käytetään ojitusta, jolloin liika mesi johtuu pois ja lämmin ilma moi tunkeutua ennen meden täyttämiin huotosiin.
  • — Minä lähetin pojan sinun luoksesi keväällä, kun olin ensin itse rouva rakennusmestarilta kuullut, millaista juonta hän oli käyttänyt päästäkseen sinusta.
  • » Oli siis selvää, että suomalainen puolue oli käyttänyt keppihervosenaan yleisön kristillistä harrastusta _ a. tässä kauniissa tehtävässä olin ollut mukana vaikuttamassa », ja 10-pettaa: » -Meidän voimamme on Herran nimessä, joka on tehnyt taivaan
  • Pääasia on, että on olemassa jokin sana, jota voidaan käyttää merkitsemään ko. oikeusseuraamusten ryhmää.
  • Öljynä voidaan käyttää siivilöityä vanhaa moottoriöljyä.
  • Niitä voidaan käyttää ehkäisemään silmien rasittumista esim. ajettaessa autolla tai työskenneltäessä tarkkuutta vaativissa tehtävissä kuten näyttöpäätteellä.
  • Mainitulla sivulla tekijä viittaa myös temppeliprostitutioon; odotin tapaavani maininnan myös leskien polttamisesta, mitä lähetyssaarnaajat tunnetusti ovat käyttäneet propagandaklisheenään.
  • Lukemattomia ovat kertomukset niistä keinoista, joita miehet ovat käyttäneet kiertääkseen tuon lakisäännöksen.
  • Juutalaiset käyttivät pellavata yleisesti.
  • Samana yönä miehet tunkeutuivat myöskin kauppias O. J. Väisäsen perillisten liikkeen dynamiittivarastoon anastaen dynamiittia, jota sitten käyttivät räjäytellessään kassakaappeja Kuopion läänin puolella.
  • Hän väitti, että hirviä aikaisemmin oli käytetty kuljettamaan postia pohjoisissa maakunnissa.
  • Siellä niitä oli käytetty lämmittämään vettä pienessä höyrykattilassa.
  • Hän käytti lääkitessaän ainoastaan voiteita jotka hän itse vai mistl joilla hän paranteli lhmipiä kuin myös eläimiä.
  • Aivan ilmeisesti hän käytti haikailematta ulkopolitiikkaa omien sisäpoliittisten asemiensa vahvistamiseen.
  • Koska luottolaitoksen omia varoja voidaan käyttää kattamaan tappioita, ne ovat tärkeä mittari viranomaisten valvontatarkoituksille.
  • Gobineaulaiset ja tämän vuosisadan rotuteoriat osoittavat selvästi, miten rotu-konseptiota voidaan käyttää palvelemaan erilaisia poliittisia päämääriä, koska sen tieteellisessä määrittelyssä on horjuvuutta ja tilaa spekulaatioille.
  • Omalle karjalleni olen käyttänyt Terkiä peruskivennäisenä viiden vuoden ajan, ja tiineyshäiriöt ov&t olleet käytännöllisesti katsoen tuntemattomia... "
  • Seura on käyttänyt säästelemättä varojaan vaatteiden hankkimiseksi siirtoväelle, lähinnä lapsille, reserviläisten rintamapaketteihin y.m. Iltaisin kerääntyi Kuntaan " anksilaisia " ja ahkerasti käsistä valmistui monta lämmintä vaatekappaletta.
  • Esiliina, jota me täällä » kanta-Suomessa » — niinkuin Kaarina opettaja sanoo, käytämme suojaamaan pukuamme, oli siellä pikemminkin juhlakoristus kuin arkivaate.
  • Kemian tutkimuksia ja kemiallisen tekniikan saavutuksia käytämme yhtämittaa jokapäiväisessä elämässäkin hyväksemme, vaikka usein huomaamattamme.
  • Jauhoina me käytämme kuorineen jauhettua vehnää, jota pannaan myös hiivaleipään.
  • On muistettava aina, että jos on mahdollisuus käytetään kaivo- tai lähdevettä.
  • Jumalan tarkoitus oli, että sinä käyttäisit huuliasi ja kieltäsi palvelemaan Häntä.
  • Minä toivon että sinä käyttäisit vaikutusvaltaasi tämän hankkeen perille saattamiseksi. "
  • Muutetuissa tieliikennelain 4 a §:n 3 momentissa todettiin nimenomaisesti vain, että velvollisuus käyttää suojakypärää ei koskenut moottoripolkupyörän kuljettajaa.
  • Mahdolliset terveysriskit esimerkiksi sairaaloissa näyttävät selvitysten mukaan olevan torjuttavissa varsin yksinkertaisin keinoin, esimerkiksi siten, että viruksen kantaja käyttää kumihansikkaita.
  • Minä käytän sitä juuston leikkaamiseen.
  • Nicaraguan sandinistohallinnon ja intiaanien välit eivät olleet järin hyvät alunpitäenkään ja presidentti Ronald Reagan käytti miskitoja esimerkkinä siitä, miten häikäilemättömästi " kommunismi polkee ihmisoikeuksia " juurikaan muistamatta oman hallituksensa toimia Yhdysvaltain alueen alkuperäisväestöä kohtaan.
  • Kaikista vastanneista yli 90 prosenttia käytti vaunua tai autoa keväällä, kesällä ja syksyllä jatkuvasti.
  • Apunaan sukeltajat käyttävät kaikuluotaimia, sondeja ja vedenalaisia videokameroita.
  • Koivusta tehdään terveysjuomaa ja mtk:laiset käyttävät maitoa viskin lantrinkina.
  • Jf Kiinnitämme suurinta huomiota hyviin iM aina kankaisiin ja moitteettomaan työhön Käytämme jouhikangaskovikkeita.
  • Hänen mukaansa Irakin armeija oli käyttänyt tankkeja kansannousun tukahduttamiseksi.
  • Mies oli käyttänyt kaverinsa pankkikorttia Juvalla, Mikkelissä ja Varkaudessa yli 11 000 markan edestä.
  • " Minä käytän Mäntysuopaa kaikkeen puhdistamiseen.
  • Minä käytän sitä juuston leikkaamiseen.
  • Euroopan ihmisoikeussopimuksen 60 artikla torjuu nimenomaan ajatuksen, että ihmisoikeussopimusta voitaisiin käyttää heikentämään kansallisen lainsäädännön yksilön oikeuksille antamaa parempaa suojaa.
  • Taloudellisia keinoja voidaan käyttää ohjaamaan energiankulutusta sekä ympäristöä vähemmän rasittavan teknologian kehitystyötä ja käyttöä.
  • — Nythän sinä voit käyttää väreilyteoriaasi hyväksesi ja kadota seinän lävitse, kun talonmies tulee!
  • Sinä voit käyttää höyrysilinteriä ja kaasusilinteriä, eri valsseja ja osaat laittaa korkokukkasia ja muita kuvioita silkille.

käyttö

  • Vuoden 1981 presidentinvaaleissa oli sodan muisto jo yleisesti käytössä vaalikamppailun aseena.

soveltaa

  • Ulkomaalaiset ovat soveltaneet mallia omassa kotimaassaan.
  • Lisättäköön vielä, että nämä samaiset tutkijat ovat soveltaneet tietojansa käytäntöönkin ja tällä alalla epäilemättä; suureksi yleishyödyksi.

???

  • Nieminenkään ei tyydy sosiologin tapaan kysymään, mikä on ollut perusoikeuksien merkitys modernin yhteiskunnan sukupuolijakojen rakenteistumisessa tai miten naiset ovat käyttäneet legaalistrategioita, vaan hän rakentaa ohjelmaa naisille Oa muille sorretuille ).
  • paikkakunnat, joissa neuvostojoukot ovat käyttäneet voimakeinoja, tai uhanneet voimatoimilla
FEE 
agent (kuvaus)
circumstances (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
duration (kuvaus)
explanation (kuvaus)
frequency (kuvaus)
instrument (kuvaus)
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
role (kuvaus)
time (kuvaus)