FinnFrameNet:Preventing
Appearance
ehkäistä
- Katastrofiapu ei auta ehkäisemään tällaista kehitystä missään, sanoo Kristiina Kumpula.
- Tiedon lisääntyminen auttaa ihmisiä ehkäisemään ennalta sairauksia.
ehkäisy
- Ohjelmassa perehdytään kirurgian dosentti Markku Järvisen opastuksella mm. lihasreväntymiin, niiden hoitoon ja ehkäisyyn.
- Ruotsin hallitus ehdottaa kuuden miljardin kruunun määrärahaa ( 3,9 mrd mk ) työttömyyden ehkäisyyn.
- Työsuojelua on suunnattava vaarojen ja haittojen ehkäisyyn sekä työyhteisöjen kehittämiseen.
estää
- Lasit estävät muun muassa ulkoa tulevan pölyn, noen ja savun sisäänpääsyn.
- Muutamat aineet estävät jossain määrin aikaista jäätymistä.
voida välttää
- Presidentti Mauno Koivisto pitää edelleen mahdollisena, että sota Persianlahdella voidaan välttää.
- Ikäviä ientulehduksia voidaan välttää harjaamalla hampaat ja puhdistamalla hammasvälit.
- Viikon ankarien ponnistuksien jälkeen oli suurin vaara vältetty ja tehtaat pelastetut.
- Pian oli tulen valta rajoitettu ja vaara vältetty.
???
- Näin on lailla estetty diktatuurin syntyminen.
- Jutussa oli väitetty, että suomalaisen työehtosopimuksen soveltaminen Saudi-Arabiassa olisi estynyt siitä syystä, että Saudi-Arabian laki absoluuttisin säännöksin kieltäisi muunlaiset työntekoa koskevat sopimukset kuin suoraan työnantajan ja työntekijän väliset.
- Järjestön mukaan kiivaana jatkuvat taistelut estävät avustustoimet.
- Tiiviit perustusrakenteet estävät radonin suoran leviämisen maaperästä sisätiloihin.
- USA on myös lähettänyt Kuwaitiin armeijan pataljoonan estämään rajaloukkaukset, kertoi Valkoisen talon tiedottaja Marlin Fitzwater.
- - Jo tietoisuus pykälän olemassaolosta voisi ehkäistä häirintää, uskoo tasa-arvovaltuutetun toimistossa työskentelevä Varsa.
- Kultainen suojuskudos estää räjähdykset poistamalla renkaan sisäisen kuumuuden.
- Ja jos päätän lähteä Englannista esimerkiksi huomenna, niin en halua, että pankki estää sen kieltäytyessään luovuttamasta minulle rahojani.
- Toiveena oli, että lakiehdotuksen käsittely Korkeimmassa Neuvostostossa olisi tapahtunut vuonna 1989, mutta useiden poliittisten ja taloudellisten asiain ruuhka esti sen.
- Yli sata Gorbatshov-säätiön työntekijää yritti torstaiaamuna päästä työpaikalleen, mutta kolmisenkymmentä poliisia esti aikeen, kertoi säätiön edustaja Vladimir Poljakov.
- Tuolloin maan armeija tukahdutti demokratiaa vaatineiden opiskelijoiden mielenosoituksen Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukiolla.
- Keskus tukahdutti pyrkimykset kuitenkin nopeasti vedoten valtion ulkomaankauppamonopoliin.
- Toiseen kysymykseen, mihin toimenpiteisiin hallitus on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä estääkseen jatkumasta rikollisen kiihoituksen ja sen seuraukset, vastaan hallituksen tulevan käyttämään kaikkia lain sille tarjoamia keinoja tällaisten ilmiöiden estämiseksi.
- STK vaatii myös avainryhmien lakkojen rajoittamista ja oikeutta keskeyttää palkanmaksun silloin, kun ulkopuolinen lakko estää työt yrityksessä.
- 29. 8. Kaikki länsimaiset naiset ja lapset saavat luvan poistua Irakista, mutta byrokratia estää matkustamisen.
- Torstain vesisade ei estä hiihtämistä viikonloppuna Mikkelissä.
- Suojeluohjelma ei estä rakennuslupaa
- Alunperin ampumaradalle haettiin paikkaa kellarikerroksesta, mutta ilmanvaihtopulmat estivät aikeen.