FinnFrameNet:Posture

Sanatista

asettua istua

  • Peruskoululaisten valtakunnallisen matematiikkakilpailun voittanut Artti Salomaa ei tunnustaudu matikkahulluksi, joka istuu illat pitkät kotona uusia kaavoja opiskellen.
  • Ei opettaja enää nykyisin ole diktaattori, joka istuu korkealla kateederilla ja hallitsee, vaan hän voi varsin hyvin istua oppilaan viereen keskustelemaan asioista.
  • Jari Kupiaisen työ- ja yrityskumppanina on vaimo Tuija, joka istuu päivät pitkät nappikoneesta muunnetun pauloituskoneen ääressä.
  • Eräässä vaiheessa miliisit hajoittivat vesisuihkuilla 500 ihmisen joukon, joka istui raitiotiekiskoilla ja huusi Puolan kommunistijohtajien vastaisia iskulauseita.
  • Paikalla oli myös urheilijoita, jotka eivät voittaneet Albertvillessä mitalia, muiden muassa Marja-Liisa Kirvesniemi, joka istui melko lähellä presidenttiä.
  • Sitten hän asettui istumaan purjeen lähettyville voidakseen pitää silmällä merimiestä ja suojella samalla itseään hänen mahdollisia murha-aikeitaan vastaan.
  • Nainen asettui istumaan hieman edemmäksi ja katseli hämillään epämiellyttävää vierastaan.
  • Reed asettui istumaan eräälle korkeista tuoleista tiskin ääressä ja nojasi päätään käsiinsä.
  • Emäntä istui länget kaulassa keinutuolissa sanattomana hämmästyksestä, toinen sanaton oli isäntä.
  • Lehdistötilaisuudessa Räsänen istui selkä hellänä ja mieli teki mahdollisimman nopeasti hierontaan.
  • Sivussa vasemmalla kaksi nuorta istui leukaperät kireinä ja riuhtoi pillillä kokista niin kuumana että roiskui.
  • Surun murtama eollie istui isäntänsä arkun vieressä yhden kokonaisen päivän, eikä sallinut edes sukulaisten lähestyä vainajaa.
  • Saksalaisnuorukainen istui sunnuntaiaamua telttansa edustalla, kun paikalle käveli toinen nuori mies ja käski purkaa leirin.
  • — Halusin kysyä, saisinko istua pöytäänne.
  • Suvaitsetteko, hyvä herra, istua pöytäänne? » »
  • Toisella sivulla oli kuva, jossa kuningas istui valtaistuimella, jonka yläpuolelle vaakunakuvaksi oli piirretty papukaija.
  • Neitsyt istui valtaistuimella ja tämä kuvaustapa ilmensi häntä nimenomaan kirkon personoitumana.
  • Yliruusi tai Perälä istuvat siellä, kussa istuvat nykyisin jotkut maalaisliittolaiset kihot.
  • Nuoret istuvat siellä sohvalla vierekkäin ja ovat hyvin vakavia, niin vakavia, että ihan pelottaa...

asettua maata

  • Tästä merkistä te tunnette hänet: te löydätte kapaloidun lapsen, joka makaa seimessä'. Yhtäkkiä ilmestyi enkelin rinnalle suuri joukko taivaan väkeä, ja he lauloivat ylistystä Jumalalle.
  • Mies, joka makaa liikkumattomana tuossa lattialla, oli Ottanu-I tehtäväkseen kuningattaren ikuisuuteen 'toimittamisen.
  • Vainaja, joka makasi talon edustalla kyljellään, oli lemunnut voimakkaasti alkoholille ja tutkittaessa selvisi, että veren alkoholipitoisuus oli peräti 2,97 promillea.
  • Poliisi sai kello 18.40 ilmoituksen miehestä, joka makasi pahoinpideltynä Puistolan kaupunginosassa Tammikadulla eräässä pihassa.
  • Hän repäisi kamarinoven auki, ja kun hän näki naisen, joka makasi peiton alla vääntyneenä omituiseen asentoon, hänen mieleensä nousi väkisinkin toinen kuva.
  • Metsässä lähellä taloaan hän oli havainnut nuoren naisen, joka makasi päivänvarjon alla tuntikaupalla samassa asennossa.
  • Ja aikamies voi ilman vaaraa asettua makaamaan lehdelle. "
  • hiljaa — Stellan täytyy asettua makaamaan, niin tuskat viinen e kasse! "
  • Talon emäntä, joka makasi sairaana palavassa rakennuksessa, pääsi omin neuvoin ryömimään tulta pakoon rakennuksen ulko-ovelle saakka, josta hänet pelastettiin.
  • Hän repäisi kamarinoven auki, ja kun hän näki naisen, joka makasi peiton alla vääntyneenä omituiseen asentoon, hänen mieleensä nousi väkisinkin toinen kuva.
  • Rouva Karhunen, joka makasi vuoteessaan influenssassa, oli kuullut laukaukset ja juoksi eteiseen, jossa tapasi miehensä makaamassa keskellä veriiammikkoa.
  • Kiiruhdimme tietenkin heti lastenkamariin ja aivan oikein — Esikoinen makasi sängyllään ja voivotteli.

asettua polvi

  • Hänet on pantu polvilleen liian monta kertaa, ja hän haluaa tulla kuulluksi edes kerran.

asettua seisoa

  • Andrew ja Linda, jotka seisoivat erään käytävän kulmauksessa, eivät huomanneet minua lainkaan.
  • Lentoaseman katsojaparvekkeet olivat täynnä ihmisiä, jotka seisoivat hiljaa ja katsoivat miten kone PAA:n DC 7 vietiin hitaasti lentokonesuojaan.
  • He jotka seisoivat poliisinauhan ulkopuolella ja tiesivät silloinkin, mitä olisi pitänyt tehdä, kuka oli syyllinen, miten asiat olisi pitänyt ratkaista jne. He eivät seiso tänäänkään väkivaltatilanteessa, räjähteiden, aseistettujen, ennalta-arvaamattomien tilanteiden keskellä, he esittävät siksi vain arvailuja.
  • Matti ja Maija asettuivat seisomaan kuusen eteen.
  • He asettuivat seisomaan Guisen herttuan pronssikuvan eteen.
  • Kaksintaistelijat asettuivat seisomaan selät vastatusten.
  • Oletteko kuullut juttua vahtisotilaasta, joka seisoi Buckinghamin palatsin edustalla?
  • Odottajien nuorempaa polvea edusti rouva, joka seisoi portaiden vierellä.
  • Sitten hän asettui seisomaan peilin eteen, tarkasteli kasvojaan ja ihmetteli, miten erehdyit liväsli saman näköisethän ja Richard olivat.
  • Kirkossa hän asettui seisomaan korkean pilarin suojaan.
  • Kun karja laskettiin keväällä navetasta laitumelle, talon emäntä seisoi ovenpielessä ja karja kulki hänen haarojensa alta.
  • — Olen, vastasi Salonheimo, joka palttinan kalpeana seisoi ovenpielessä.
  • — Ja silloin seisoo edessäni se äskeinen näytelmän juutalaisukko, herroille kaunaa kantava » aatteen » mies, mutta nyt kuitenkin jo lauhtuneena.
  • Mutta kun poika seisoo edessäni ja katsoo minuun suurilla silmillään — aivan niinkuin Kerttu teki — niin korvapuusti jää antamatta.
  • — Vuodet ovat vierineet ja nyt seisoo edessäni sorja ja solakka 19-vuotias Maj-Len neito.
  • Ne seisoivat vierelläsi silloinkin, kun vihollisen luoti Sinut tavoitti ja punainen, voimakas veresi pulppusi valkeille hangille.
  • Paul Hendrickson seisoi ovenpielessä.
  • Siellä seisoi ovenpielessä hänen hieno koiransa Lucas.
  • Moss seisoi varpaillaan huitoen käsillään ilmaa.
  • Isabel seisoi varpaillaan ja tuijotti meihin vihamielisesti.

istahtaa

  • — Ymmärrän, hyvin ymmärrän, vastasi Hikipää ja istahti tulen ääreen.

istua

  • Sevillan lehdistötilaisuudessa Johnsonin sanoja oli kuulemassa ehkä hänen kaikkein sitkein tukijansa, Gloria-äiti, joka istui läpi tilaisuuden hiljaa takapenkissä.
  • Tapasin tässä päivänä muutamana vanhan herran, joka istui erään koulun käytävällä.
  • Tämän jälkeen 42-vuotias Viktoria ei enää ole ruusuihoinen, kukkaseppelöity 'nuori kuningatar' vaan mustiin puettu synkkä leski, joka istui valtaistuimellaan vielä 40 vuotta.
  • Ainoa koskinen, joka antiikin traditiossa yhdistettiin plataaniin, on filologi ja runoilija Filetas, joka istui erään plataanin alla laulaen rakastetustaan Bittiksestä.
  • Kovilla kilpailussa olivat tietenkin ennen muuta kilpailijat itse, mutta myös yleisö, joka istui trooppisen kuumassa salissa alun viidettä tuntia.
  • Euroopanmatkalla oleva kalifornialainen liikemies, joka istui kannella minua vastapäätä ei kuitenkaan juuri silloin paljoa antanut arvoa luonnonkauneuksille, joita hänen naisseuransa sinisiksi värjättyine tukkineen ihastellen ylisteli.
  • Sitä en ole koskaan katunut, että istuin äitini kuolinvuoteen ääressä ja kerroin satuja.
  • - Minulla oli puoli vuotta sellainen tilanne, että istuin vain sohvan nurkassa, söin keksejä ja katsoin televisiota tajuamatta siitä mitään.
  • Vuokko istui nojatuolissa, ja polvillaan hänen edessään oli Ensio pidellen hänen käsiään omissaan.
  • Strong istui nojatuolissa hiukan kalpeana, mutta muuten hyvissä voimissa.
  • Hän istui nojatuolissaan ja luki kello yhteen saakka.
  • Sen eteen molemmin puolin oli pantu matalia huonekaluja- Seuraavalla viikolla tohtori istui nojatuolissaan ja seurasi ovenraosta eteisessä liikkuvia ihmisiä.
  • Mutta juuri silloin hän tajusi erityisen selvästi, kuinka rauhallista ja viihtyisää oli tänä iltana, kuinka mukavasti hän istui nojatuolissaan ja kuinka jännittävää kirjaa hän nyt sai lukea.
  • Ja täällä on vielä se ihana etu, että ilman muuta pääsee istumaan takapenkille, koska luokan peräseinälle on penkki varattu kuuntelijoita varten.
  • Mies kömpi vaunuun ja Johnny huomasi, että hän erittäin varovaisesti asetti toverinsa istumaan takapenkille.
  • Nelisilmä istui tuolissaan ja pureskeli sormiaan vapisten kuin haavanlehti.
  • Hän siis istui tuolissaan ikkunan ääressä.
  • Stefanus oli rauhallinen, loi katseensa taivaaseen ja näki ihanan näyn: Jumala istui valtaistuimellaan, ja Jeesus Kristus seisoi hänen oikealla puolellaan.
  • Tämän jälkeen 42-vuotias Viktoria ei enää ole ruusuihoinen, kukkaseppelöity 'nuori kuningatar' vaan mustiin puettu synkkä leski, joka istui valtaistuimellaan vielä 40 vuotta.
  • Se näki nuotion leimuavan, Klu-Kutshin keittävän ja Ison Majavan istuvan kyykyssä ja syödä nutustavan raakaa rasvaa.
  • Päällikkö istui kyykyssä hänen edessään ja heidän ympärillään oli joukko nuoria miehiä, joiden muhkeat lihakset kiilsivät kuutamossa.
  • Ensimmäinen apina istui kyykyssä ja piti käsiänsä silmiensä edessä.
  • Se tapasi erään ihmiseläimistä, Ison Majavan, joka istui kyykyssä hommaten jotain oksilla ja kuivalla sammalella, jota oli häiten edessään maassa.
  • Hän istui kyykyssä Valkohampaan edessä ja hyväili sitä — raaputti korvan juuria, siveh pitkin vedoin yli niskan ja hartiaiu, taputteli kevyesti selkärankaa nystyröillään.
  • Päällikkö istui kyykyssä hänen edessään ja heidän ympärillään oli joukko nuoria miehiä, joiden muhkeat lihakset kiilsivät kuutamossa.
  • Ensimmäinen apina istui kyykyssä ja piti käsiänsä silmiensä edessä.

istua kyykky

  • Red istui kyykkyyn pajan seinustalle ja katseli voimakasta Hellbenderiä.
  • Näimme myös kiitmokufvnn, Hän istui kyykkyyn koukistuneena pannun nurkassa ja piti rintansa moukarin iskuille alttiina.
  • Schaefer oli kyykyllään ja odotti.

istuskella

  • Jussila puhui vähän, mieluimmin hän istuskeli syrjäpuolella ja kokeili suksiensakin kanssa yksikseen.

kelliä

  • Ainakin viikko sitten olivat, kun aurinko läkötti täydeltä terältä ja Samikin kelli saunan rapulla ja ihan varmasti halusi sanoa, että kato nyt peijakas, miten tuo Luojan aurinko paistaa niin meille kuin pahoillekin.

koukistua

  • Hän aikoi tarttua tyttöön, mutta äkkiä tämä koukistui.
  • Gangsteri koukistui, potkaisi ja osui Mikeä vatsaan.

kumartua

  • Poliisimies kumartuneena tarkastelemaan San Franciscon kadulle maanjäristyksen aikana syntynyttä valtavaa murtumaa.
  • — Löysin Jonesin kumartuneena Thorpen ruumiin yli.
  • Kun hän palasi tajuihinsa, seisoi Lindsay kumartuneena hänen ylitseen konjakkilasi kädessään.
  • Hiljensit vauhtia, mutta et pysähtynyt, kun poika kumartui verta vuotavan lemmikkinsä luo.
  • Anna kumartui salamana tavoittamaan kivääriä, mutta Akseli oli nopeampi.
  • Mies kumartui alas ja kulki nelinkontin vaimonsa muodostamasta portista läpi maanrajan sisäpuolelle.
  • Komisario Sarkkinen kumartui katsomaan Järvilehdon ruumista tarkemmin.
  • Hän kumartui kuitenkin aavistuksen verran liikaa ja putosi saman tien lavan reunan yli.
  • Hän pani pienokaisensa puunjuurelle varjoon ja kumartui juuri pesusoikkonsa yli, kun kotkaemo painui jyrkkään syöksyyn.

kyykistellä

  • He kyykistelivät siinä kotvan ja katselivat toisiansa silmiin.
  • Meidän pojat kyykistelivät vielä siellä metsän rinnassa ampumapaikoillaan.

kyykistyä

  • Hän oli kyykistyneenä seinää vasten ikäänkuin olisi etsinyt suojaa sen kovasta, taipumattomasta pinnasta.
  • Yhtäkkiä hän pujahti erään kaksikerroksisen talon varjoon ja silmänräpäystä myöhemmin hän oli kyykistyneenä kellarikerrokseen johtavan oven edessä.
  • Bektoff kohotti ensinnä päätään ja tuijotti hölmistyneenä ensin Calgonyyn ja sitten nukkuvaan kapteeniin, joka oli kyykistyneenä tuhdon päälle kuin kuollut.

kyykkiä

  • Kun hän kyykki siinä maassa, lensi yhtäkkiä kukkien seasta ihmeen suuri ja kaunis perhonen.

kyyristellä

  • Kun sitten keväällä lumen alkaessa sulaa rähmimme ja kyyristelimme yltäpäältä kurassa pihamaalla kaivamassa kanavia, rakentelemassa patoja ja putouksia sekä auttamassa aurinkoa kesänteossa, niin täytyy näin jälkeenpäin myöntää, ettei nimien valinnassa juuri paremmin enää olisi voinut onnistua.
  • Carver ja minä kyyristelimme lähekkäin, ja se työntyi meidän valitsemme, jos niin voi sanoa.
  • Mieli synkkänä kyyristelimme koppimme lattialla arvaillen menneisyyttäkin synkempää tulevaisuutta.

kyyristyä

  • Hän seisoi jäykkänä ja suorana keskellä huonetta kulmakarvat pahaenteisesti rypyssä, ja äiti oli kyyristynyt sohvannurkkaan ja itki.
  • Phyllis oli kyyristynyt Jalmari Terän kainaloon kuin pieni Silkkirotta. »
  • Mies oli kyyristyneenä Minien puun taakse.
  • Pirkko oli kyyristyneenä aivan puutarhan perimmäiseen-nurkkaan suuren viinimarjapensaan taakse.
  • Salaperäinen olento oli kyyristyneenä vastapäisessä nurkassa.
  • ROOMA, 28. 2. ( STT — Reuter ) Neljä kauhistunutta pikku tyttöä kyyristyi erääseen nurkkaan nähdessään isänsä ampuvan poliisin, heidän äitinsä ja sen jälkeen itsensä.
  • Hän kyyristyi penkille vastapäätä Toddia.
  • Hän kyyristyi tarkastamaan erästä laatikkoa ja sitten ilmoitti: — On sentään yksi ja puoli sikaaria... toinen kun valitettavasti on katkennut.
  • Poika kyyristyi polvelle, Vuoren-' söla nosti venäläisen pikakiväärin hänen hartioilleen ja pani sen soittamaan kohti entisiä omistajiaan.
  • Heikki kyyristyi penkin alle, nosti lakkinsa ja sanoi: „ Lakki on kyllä ihan uusi ja kenkäni ovat myöskin uudet.
  • Pelko madame Montonnetia kohtaan oli niin juurtunut häneen, että hän kyyristyi mahdollisimman pieneksi pakokauhuisen tavalla rientääkseen ovenvartijan kopin ohitse.

kävellä kumara

  • Kulkija koetti kävellä kumarassa saadakseen hartiansa näyttämään vähemmän leveillä.
  • Mutta selässään hän kantoi suuren suurta säkkiä, joka oli niin painava, että ukon täytyi kävellä kumarassa.

loikoilla

  • puolestaan hyökätä, Wihdoin Liimatainen limmaötuu, tekee taasen otteen ja Rännäri loikoilee matolla potijan puoli tantereessa.

lojua

  • Scipo, joka lojui lattialla kasvot Kinkaidiin päin, yritti elehtiä naamallaan ja tehdä kiivaasti merkkejä.
  • " Mitä sinä teet Vappuna? ", kysyi Sisar Vanhaltapojalta, joka lojui boxissaan Nort State suussa ja dekkari kädessä.
  • Mies, joka lojuu tuolla veneen pohjalla, oli komisario Masart.
  • Isäukko lojui sohvalla ja sisareni Liisi kaunisteli itseään lähteäkseen omille teilleen.
  • Irmeli lojui sohvalla lukien jotakin kirjaa.
  • Teuvo lojui sohvalla niin pökertyneenä, ettei tiennyt mistään mitään.

löhöillä

  • Pihanurmikolla löhöili tyytyväisennäköistä väkeä paitoja vailla.

löhötä

  • - Oman puolison kanssa voisi lähteä vaikka saareen, löhötä ilkosillaan jossain niemen nokassa, olla ihan hiljaa ja katsella vettä, pilviä ja kuunnella tuulta.

makoilla

  • Teppo lähestyi läähättäen Urmelia, joka makasi rähmällään kumpareen takana kyyryssä kuin sikapossu.
  • Homman voi hoitaa siistinä sisätyönä parkettilattialla makoillen, kun ohjastaa valeperspektiivin avukseen.
  • Nyt kertoili hän elämyksiään erittäin realistisesti hartaalle kuulijakunnalle, ja erittäinkin, että kirjailija Breschko-Breschkovskij saisi aiheita romaanejansa varten, joita hän jatkuvasti sepitteli, makoillen sängyssä sikaari suussaan, jonkun hyväntahtoisen toverin toimiessa kirjurina.

nojata

  • Rouva oli lopettanut palttoonsa pyyhkimisen ja nojaten tiskiin melkein kuiskasi:

olla käpertyä

  • Juuri kun on käpertynyt lempituoliinsa ja painanut silmänsä kiinni, kuuluu ääni: " Sisko, tuu pyyhkimään! "
  • Talviuntaan nukkuvaa pähkinähiirtä, joka on käpertynyt pieneksi kovaksi kääröksi, voi vieriteliä lattialla sen silti heräämättä sikeästä unestaan.
  • Vieraita nähdessään ne käpertyvät häkkinsä sivupöydälle kuin vaivihkaa lepäilemään, mutta tasainen matala ja möreä murina pitää kuitenkin tulijat tehokkaasti loitolla.

painautua

  • Lattia täynnä tanssivia pareja, jotka painautuivat toisiaan vastaan, toiset välinpitämättöminä, toiset kiihkosta ja onnesta hurmaantuneina säihkyvin silmin.
  • Säikähtyneinä jatkoivat pienokaiset matkaansa, väristen vilusta, sillä yhä läpitunkevampana hujelsi pohjoistuuli jäätäen pieniä mierolaisia, jotka painautuivat lähemmäksi toisiaan lämmittääkseen toinen toistaan.
  • Antaakseen tilaa Merril painautui vaunun seinää vasten kantajan ja tulisilmäisen pikku miehen kulkiessa hänen ohitseen tnatkakapineineen.
  • Onnesta pakahtuen Raija painautui hänen syliinsä ja he lähtivät yhdessä kahville.

polvistua

  • Muuan lähetyssaarnaaja Uudessa Seelannissa huomasi kerran kääntymykseen tulleiden alkuasukasten joukossa miehen, joka oli polvistunut ehtoollispöytään, äkkiä nousevan liikutuksen valtaamana ja kiiruhtavan takaisin penkkiinsä.
  • Ensimmäisellä kerralla hän oli polvistunut sänkynsä viereen, niinkuin hän oli eräässä kuvassa nähnyt erään pikku tytön tekevän, mutta isän naurahdus oli lopettanut rukouksen alkuunsa.
  • Molly Bartlett oli polvistunut hiekkaan hänen viereensä ja katsoi häntä levottomana.
  • He tunsivat samaa, mitä eilisiltanakin Paavon tullessa, kun hän oli rukoillut ja he olivat olleet polvistuneina salissa.
  • Eräs köyhä leski sai jättää nerätyskirjasen erään jumalankieltäjän kotiin rukoillen Herraa siunaamaan kirjasta tuossa jumalattomassa talossa, eikä kauan viipynyt, ennenkuin talon asukkaat olivat polvistuneina ehtoollispöydässä.
  • Hetken kuluttua he kaikki kolme olivat polvistuneina lavalle ison valkean lakanan -taakse.
  • Nuorukainen oli polvistuneena kassakaapin edessä.
  • Poliisi oli polvistuneena hänen vierelleen.
  • Mahtanetko enää edes muistaa, milloin viimeksi olet polvistunut Herrasi ja Vapahtajasi kattamaan ehtoollispöydän ääreen?
  • Ensikerran olet polvistunut Herran armopöytään.
  • Red astui majaan, polvistui lattialle ja aukaisi myttynsä.
  • Vihdoin hän vuorostaan lähestyi ruumista ja polvistui lattialle sen viereen aloittaen tarkastuksensa.
  • Sitten hän polvistui lattialle ja alkoi tonkia kasaa.

retkottaa

  • Ranskalaisannamilainen lääkäri, puoliverinen, katseli uteliaana Tobias Darwinia, joka retkotti hervottomana pöytää vasten.

seisoskella

  • Miehet seisoskelivat takinkaulukset pystyyn nostettuina kaivosaukon edustalla ja naiset olivat kietoneet hartialiinoja päänsä ympäri suojaamaan itseään purevan kylmältä tuulelta.
  • Toiset seisoskelivat tarjoilupöydän ääressä.

seistä

  • Hän on jo pitkään seissyt siinä ja odottanut sairaan heräävän.

???

  • — Jospa eöes voisit keinuttaa minua, mutta sinä et muuta tee kuin loikoilet ja haukottelet siinä.
  • — Ahaa, sinä wenkale... wai siinä sinä laiskana loikoilet!
  • — Kirottu räntäsade, hän murisi, ja sinä loikoilet täällä kuin mikäkin penkkimäyrä.
FEE 
agent (kuvaus)
degree (kuvaus)
dependent_state (kuvaus)
depictive (kuvaus)
duration (kuvaus)
location (kuvaus)
manner (kuvaus)
place (kuvaus)
point_of_contact (kuvaus)
purpose (kuvaus)
time (kuvaus)