FinnFrameNet:Origin

Sanatista

olla peräisin

  • 170 — 315 ajalta on kysymyksessä oleva aineisto runsas, ollen peräisin osaksi kristinuskon vihollisilta, osaksi kristityiltä kirjailijoilta.
  • Useat käytännössä olevista oppikirjoista olivat jo tosin vanhentuneita ollen peräisin vuosisadan puolivälin vaiheilta, ja siksi Porthan selittäessään arvosteli niitä samalla.

saada alku

  • - Kangasniemen käsityömessut saivat alkunsa teemaillassa, jonka tarkoituksena oli rohkaista maaseudulla asuvia naisia yritystoimintaan.
  • Kangasniemen musiikkiviikot saivat alkunsa aikanaan nuorten musiikkikurssista.
  • Justander kertoo tämän " uuden aallon " jo saaneen alkunsa.
  • Palon arvellaan saaneen alkunsa keittiön puolelta.
  • Macchiavellisminhän on esitetty saaneen alkunsa renessanssiajan Fiirstenspiegelkirjallisuudesta, joka on ensisijaisesti oppia ruhtinaan hyveistä.
  • Jo v. 1926 alkunsa saaneena näyttää kerhotoiminta tälle vuodelle paljon laajentuvan.
  • Hämärässä muinaisuudessa alkunsa saaneena se vähitellen, sitä mukaa kuin maapallon eri osat ovat joutuneet Euroopan taloudelliseen vaikutuspiiriin, on paisunut nykyisiin valtaisiin mittasuhteisiinsa.
  • Taannoin muuttunut pitkän kiekon sääntö sai alkunsa pelaajien kilpaluistelusta huolestuneilta lääkäreiltä.
  • Kaikki sai alkunsa 1500-luvun alussa, kun hurmahenkisiä piirteitä saanut uudestikastajien lahko alkoi saada äärimuotoja tavoitteissaan.
  • Joulun sanoissa kuljetaan paikoilla, joista kaikki sai alkunsa.
  • Teen esityksen suurella mielihyvällä, koska tämä väitöskirja on saanut alkunsa oikeustieteen kandidaatin tutkintoa varten kirjoitetuista aineista ja tutkielmasta, josta tekijä lähes kymmenen vuoden pituisen jakson kuluessa on uutteran, osittain ulkomailla suoritetun tutkimustyön tuloksena laajentanut työnsä vähitellen lisensiaattitutkimukseksi ja nyt siis väitöskirjaksi.
  • Tuli oli saanut alkunsa rakennuksen ulkopuolelta kuistilta.

???

  • Usein kriitikkoina ovat ne, jotka itse luovat — tosin ilmeisesti tietämättään — uutta kansallista historiaa.
  • Kielten heikkoa yhteiskunnallista asemaa kuvaa se, että komin ja udmurtin kieltä ei enää käytetä lainkaan opetuskielenä, ja että aina viime vuosiin saakka tasavaltojen pääkaupungeista, Izhevskistä, Joshkar-Olasta, Saranskista ja Syktyvkarista ovat kokonaan puuttuneet koulut, joissa kansallista kieltä opetettaisiin edes oppiaineena.
FEE 
entity (kuvaus)
origin (kuvaus)
time (kuvaus)