FinnFrameNet:Motion noise

Sanatista

jyristellä

  • Sunnuntaina hän jyristeli sateisella Barcelonan radalla viidenneksi, kun nopeampia autoja lipsui liukkaalta radalta reunavalleihin.

jyristä

  • Se jyrisi eteenpäin kohti autiota maataloa.
  • Juna jyrisi eteenpäin pimenevässä illassa.

jysähtää

  • Kiekko jysähti oikeaan yläkulmaan, ja Suomi oli tasoittanut valtavan ansaitusti ajassa 43.25. Se oli Puistolan ensimmäinen MM-kisamaali!

kalahtaa

  • Sammalsin vaivoin jotain, kuulotorvi kalahti kädestäni...
  • Hollan tunsi liekin poskellaan ja sitten revolveri kalahti lattiaan.
  • Liiallinen yritys kalahti omaan nilkkaan.
  • Lopulta, kun professori oli jo heittänyt kaiken toivonsa, Ahmedin lapio kalahti kiveen.

kalista

  • — On jotakin, jota en voi muistaa, Jim, Barbara leperteli hampaittensa kalistessa.

kehrätä

  • Ajoimme kaupunkiin päin ja auto kehräsi eteenpäin suoria teitä.

kilahtaa

  • Hitaasti höltyivät Dortonin sormien otteet, ja ruisku kilahti lattialle.
  • Hän teki sen kerran, toisenkin; mutta silloin toveri sydämistyi, kun puukko toisen kerran kilahti lattialle, tempasi sen äkisti ylös ja iski, ennenkuin Kusti ennätti ryhtyä varokeinoihin, haavan Kustin käteen, peukalon ja etusormen väliin.

kolahtaa

  • Tiihosen kuti kolahti MiKin epäonneksi FC MyPan maalin yläputkeen.
  • Viimeksi kuulinkin Sinusta, rakas ystäväni, kun joulukortti kolahti postilaatikkoon ja sitä ennen taisit muistaa minua somalla pääsiäistipulla.
  • — Pudottakaa aseenne, mies komensi, ja neljä pistoolikoteloa kolahti maahan, — Peräytykää, mies jatkoi.
  • Ryssän kivääri kolahti maahan.
  • Häkki kolahti maahan melkoisen kovasti mutta kun sen ovi avattiin, juoksivat tai lensivät eläimet ulos vahingoittumattomina, mikäli näytti, paitsi lammas, joka jäi paikalleen makaamaan, sillä se oli saanut vammoja.
  • - Ei hänen päänsä aivan ontolta kuulostanut, kun puomi kolahti siihen, veteraaniruorimies Buddy Melges kuvasi.
  • Pallo kolahti kerran tolppaan, mutta OViestin maaliin voikkaalaiset eivät onnistuneet palloa saamaan.

kopsutella

  • Viime vuosiin saakka Mäntyniemen lenkki vaati hiihtäjältä kovia hermoja, sillä tämän tästä piti kopsutella maantien ylitse.

lorista

  • Metsiemme kätköistä ne lorisevat iloiten esille, yhtyvät, muodostuvat joiksi ja voimakkaiksi virroiksi.

läimähtää

  • Kaksoisovet läimähtivät ja kirousten tulvina täytti saluunan.
  • Täyteen ahdetut soutuveneet törmäsivät yhteen, airot läimähtivät toisiaan vastaan.

mätkähtää

  • Kuulin Leon äkkiä tukahtuneesti kiroavan, sitten kuului epämääräistä kolinaa ja seuraavassa hetkessä hän mätkähti raskaasti maahan tikkaiden juurelle.
  • Se mätkähti aivan minun jalkoihini!
  • Mutta eihän sitä yksi mies mihinkään saanut, jalkain alustakin petti ja mies mätkähti alas.

naksahtaa

  • Eräänä iltana lupsahtivat valot sammuksiin ja lukko naksahti kiinni viimeisen kerran.
  • Varsinaisesti moni asia naksahti paikoilleen, kun hän veti Lahdessa neljä vuotta näyttämötaiteen linjaa kansanopistossa.

narahtaa

  • Kuului hiljaisia askeleita, pari varjoa vilahti ohi, raskas ovi narahti saranoillaan — ja taas oli satama äänetän.

polskahtaa

  • Ne hyppivät ulos ja polskahtivat jokeen.

puksuttaa

  • Arkakin hevonen, joka saa seistä puolipäivää aitaan kytkettynä jonkun vähää vaille täysin palvelleen Fordin puksuttaessa edestakaisin ohitseen, paatuu piankin autonkestäväksi yhtä varmasti kuin pelotonkin hevonen akkojen ajamana oppii pelkäämään autoa.
  • Ja älkää vain millään muotoa unohtako isän ruisvelliä ja kanojen kaalipöperöä », huutaa emäntä junan jo puksuttaessa täydellä höyryllä kohti tasavallan koreata pääkaupunkia.
  • Veneen puksuttaessa kotia päin Jack pesee sen ja kalat
  • Latvavesillä on jo hiljaista, mutta pääväylillä puksuttavat vielä hinaajat kiskoen viimeisiä lauttoja teollisuuslaitoksia kohti.
  • Trooliveneet puksuttavat yhä Puulavedellä muikkuja pyydystäen.
  • Pois tieltä siitä rumat, kömpelöt, puksuttavat höyrylaivat!
  • Ensiluokkaiset sirkukset ja vuoristo- y.m. radat, kauneine tekojärvineen ( jossa pienet kauniiksi maalatut moottoriveneet puksuttavat ) täydentävät tivolin monipuolista vaikutusta.

pulputtaa

  • Kevätvedet pulputtivat ja soivat herkeämättä rantaan viettävien peltojen ojissa, ja puutarhan käytävilläkin kiemurteli pienoisia sulavesipurosia, joille sopi uurrella uusia väyliä menneenkesäisellä hernekepillä.

räsähtää

  • Kokonainen luotisade räsähti sisään.
  • Jo toisen kerran samana päivänä John Fargo kuuli luodin räsähtävän ikkunaan.

solista

  • Linnut livertelivät puissa ja vesi solisi katuojissa.
  • Maaseurakunnan seurakuntatalon pihalla ei ole varsinaista suihkulähdettä, mutta vesi solisee virkistävästi kivien sopukoista.

suhahdella

  • Näkymättömät askeleet kiiruhtivat pitkin katuja ja valkoiseksi maalatut autot suhahtelivat katujen kulmissa.
  • Ihmiset kulkivat sateenvarjot pystyssä, ja autot suhahtelivat ohi kuin harmaat pyrstötähdet.

suhahtaa

  • Muttu sumassa kuulin äänen uudelleen ja nuoli suhahti ohitseni ja upposi lähelläni olevaan puuhun, jääden siihen vapisemaan.
  • Viimeinen vaunu suhahti ohitseni, mutta kaikesta huolimatta jatkoin juoksuani toivoen, että joku huomaisi minut
  • Speedy Gate suhahti auton takaa kärkeen, mutta Nurminen päästi King Laukon suosiolla eteensä.
  • Kun Cooper suhahti avaruuteen ja oli ensimmäisellä kierroksella Bermudan yläpuolella, hänen avaruusveljensä Walter Schirra kysyi pitikö Cooper matkastaan " Siitä voit olla varma ", vastasi Cooper iloisesti.
  • Hyvösen laukaus suhahti kuitenkin ohi ja maalivahti Niklas Bäckström selvisi säikähdyksellä.
  • Kottila ehti ottaa peliin tuntumaa vain reilut 10 minuuttia, kun hänen laukomansa pallo muutti RoPSin Vesa Wimmeristä suuntaa niin, että peliväline suhahti leijuntavauhtia maalivahti Jari Meriläisen taakse.
  • Pitkät, voimakkaat kädet suhahtivat samassa esiin ja koettivat saada otetta hänen kurkustaan.
  • Vastaantulevat vaunut suhahtivat ohi kuin tähdenlennot.
  • Vielä muutama minuutti sitten saunaneteisessä kaikessa rauhassa nukkuneet pojat suhahtivat tuulispäänä rantalehdon suojasta.

tömistää

  • Ulkoa kuului iloista naurua, ja sitten juosta tömistivät tapauksen veikeät sankarit läheisten rakennusten taakse.
  • Koko preeria aivan vapisi, kun Aavikon Kauhun hevosten jalat tömistivät sen yli.

tömähtää

  • HiU oli tasainen joukkue, lukuunottamatta Aulis Pöyryä, jonka " mahtavat " iskut tömähtelivät Vauhdin kenttäpuoliskolle vastustamattomasti.
  • Samaan aikaan, kun viereisessä huoneessa postisäkit tömähtelivät lattiaan ja niiden sisällys valui suurelle ruskealle pöydälle täyttäen sen ääriään myöten.
  • Muutenkaan eivät Italian sotanäyttämöt tarjoa kiitollisia mahdollisuuksia ilmavoimien käytölle, sillä Kreikan vuoristot vievät pommituksilta tehon ja Libyassa tömähtävät pommit erämaan hiekkaan.
  • Ja jälleen hän tupsahtaa käsilleen tai jaloilleen; hän lentää kaksinkertaisin uhkähypyin, ja kuta oivallisemmin hän niistä suoriutuu_pcr, sitä voimakkaammin tömähtävät hänen jalkansa permantoon, josta hän on loikahtanut.

ujeltaa

  • Leppeä tuuli ujelsi vuorten yli kylään ja vesi alkoi tippua loristen talojen lumisilta katoilta.
  • Ainoastaan yksinäinen rusakkojänis ujelsi valtavien betonilohkareiden lomitse, kai linnoituksen ainoana nykyisenä asukkina.

vinkua

  • Pastori kalomltres, allekirjoittanut ja useita punaisen ristin jäseniä meni tiistai iltana noutamaan muutamia Kaavoitettuja, mutta emme päässeet kauvas, sillä luoteja yhtenään vinkui ohitsemme.

viuhahtaa

  • Jokin tuntui viuhahtavan ohitseni...
  • Usein he kyllä kuulivat luotien viuhahtavan ohitseen, mutta he olivat varmat, että vain harhakuula voisi heihin sattua.
  • Vilkaistessaan ympärilleen, oli hän noin viidenkymmenen metrin päässä näkevinään jotakin valkoista, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä oli hänen kumarruttava kiven suojaan, sillä hän kuuli kuulan viuhahtavan korvansa ohi.

viuhua

  • Luodit viuhuivat ylitse mutta epämiellyttävän läheltä.

???

  • - Antta manna! kajahti käsky, ja ankkuri loiskahti mereen vetäen vain vähän kettinkiä mukanaan.
  • Omenavarkaita! » parkaisi hän samassa, minkä kurkusta ääntä lähti, kypsien hedelmien kopistessa läpi lehvistön kaikkiin suuntiin.
  • Korkeilta tellingeiltään veteen molskahdelleet uimahyppymestarimme ovat kohonneet arvoasteissa, varsinkin armeijassa.
  • Mary Hakes pudotti kirjeet kirjelaatikkoon ja kuuli, miten ne kopsahtivat sen tyhjälle pohjalle.
  • Ei muuta voitu tehdä kuin silmät suurena ällistellä palavaa lyhtyä, mikä viimein mustana tuhkana kopsahti lattialle; siitä sen hra Mäkelä korjasi, ollen hyvillään ettei katto syttynyt palamaan.
  • Me saatoimme kuulla kamalan hälyn ja pikihousujen tömistelevän kannella hyökätessään paikasta toiseen.
  • Kuulin heidän tömistelevän nostosillan yli.
  • Hänen autonsa tömähti dyynin jyrkältä reunalta alas nokka edellä ja kääntyi katolleen vain kaksi kilometriä ennen pikataipaleen maalia ja käytännössä kilpailun voittoa.
  • Puro ei kohissut kuten keväällä, vaan se solisi hiljalleen kivien lomitse aukealle niitylle suureen valtaojaan, missä pajupensaat kuvastelivat virpojaan vedenpintaan.
  • Lauhkea tuuli humisi hiljaa puissa.
  • Hilpeä tuuli humisi yli avaran maiseman
  • Kun luodit vinkuivat, painautui hän maata vasten ja kuunteli.
  • Kuulat vinkuivat hänen ympärillään ja monta kertaa hänen teki mieli laskeutua alas valkoisen ratsunsa selästä ja piiloutua suojaisaan paikkaan, mutta hänen korvissaan kaikuvat eversti Silverhjelmin sanat estivät hänet siitä.
FEE 
FEEM 
area (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
direction (kuvaus)
fluid (kuvaus)
frequency (kuvaus)
goal (kuvaus)
iterations (kuvaus)
manner (kuvaus)
particular_iteration (kuvaus)
path (kuvaus)
place (kuvaus)
result (kuvaus)
source (kuvaus)
speed (kuvaus)
theme (kuvaus)
time (kuvaus)