FinnFrameNet:Estimating

Sanatista

arvailla

  • Tästä yhdistyksestä on varmaan aikaa voittaen tuleva sellainen metsänomistajia yhdistävä laitos, jonka merkitystä me nyt vain arvailemme.

arvata

  • Tyttö arvasi kuka kysyjä oli, eikä nän enempää estellvtkään Emilian sisäänastumista.
  • on kosteutta saatu jo puolikuuhun mennessä, arvaa tästäkin, että talvi sieltä on tulossa.
  • Jälkimaailma voi siis vain arvata, millaiseen yksityiseen huoltotyöhön Anders Chydenius käytti suuret tulonsa; valtaa ja kunniaa hän ei niillä hankkinut.
  • Voi vain arvata, miten paljon informaatiota ja käyttäytymismalleja on harvaan asutussa maassa siirtynyt vuosikymmenien aikana isältä pojalle tai sedältä veljenpojalle.
  • Yksittäiset sovellukset kylläkin perustuvat toisinaan varsin ohuisiin taloudellisiin analyyseihin: kirjaa hetken luettuaan on helppo arvata, minkälaisten asioiden todetaan olevan vailla näyttöä ja mitkä voidaan hyväksyä joko näytöttä tai esim. yhden artikkeliviitteen nojalla.
  • Eipä olisi vielä viime kesänä arvannut, että Ristiinan Astuvansalmen kivikautisten kalliomaalausten edustalta, Yöveden pohjasta löydetty pieni meripihkaesine olisi jo vuoden kuluttua ripustettavissa koruna kaulaan.

arvio

  • Maamme tavaroiden ja palvelusten viennin arvioidaan lisääntyvän ensi vuonna volyymiltaan 5 prosenttia ja arvoltaan 9 prosenttia, kun niiden tuonnin arvioidaan nousevan samaan aikaan volyymiltaan 2 ja arvoltaan 6 prosenttia.

arvioida

  • - Tänä vuonna arvioimme pääsevämme jo miljoona markkaa plussan puolelle.
  • Kilpailut, joihin arvioidaan osallistuneen kaikkiaan n. 50,000 hevosmiestä, herätti suurta huomiota, ja kilpailuissa saavutettuja tuloksia on pidettävä olosuhteisiin katsoen varsin hyvinä.
  • Kunnallisverojen kertymän arvioidaan kasvavan 10 miljoonan verran, mutta yhteisöverotuotoissa tapahtuu viiden miljoonan pudotus kuntien ja valtion osuudessa tapahtuvan muutoksen johdosta.
  • Tällä hetkellä arvioidaan päiväkerholaisia olevan noin 30.000. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan leirikeskuksessa Sairilassa on parhaillaan menossa kolme päivää kestävät perus- ja jatkokurssit kerhojen lastenohjaajille, joita kursseilla on mukana noin neljäkymmentä henkilöä.
  • Metsätilallisia arvioidaan syntyvän korkeintaan 5 000, kun hankintatyötä tekee noin 70 000 puunmyyjää.
  • V. 1930 näitä eläimiä arvioitiin olevan 40.000. mutta nykyisin tiikerikannan lasketaan jäävän alle 2.000. Viisi muuta tiikerilajia on sukupuuttoon kuolemaisillaan.
  • Vuoden 1912 laskelmassa vakuutustaseemme arvioitiin olevan tasapainossa.
  • Inflaation kuluttajat arvioivat olevan 2,7 prosenttia ensi vuoden kesäkuussa.
  • Esivaali järjestetään, jotta jäsenet ja kannattajat voivat valita ehdokkaista sen, jolla he arvioivat olevan parhaimmat edellytykset menestyä itse presidentinvaalissa.
  • Räjähdyksessä vahinkoja kärsineitä asianomistajia arvioidaan olevan noin sata.
  • Afrikassa arvioidaan olevan jo pitkälti yli kahdeksan miljoonaa aidsin orvoksi jättämää lasta.
  • Hän arvioi välittömästi sodasta johtuviksi demografisiksi tappioiksi noin 40 miljoonaa henkeä.
  • - Kylmään liittyvää ylimääräinen kuolleisuus on Suomessakin vähintään viidestä seitsemään prosenttia, arvioi dosentti Simo Näyhä Oulun aluetyöterveyslaitokselta.
  • Tiistaina läänin säilörehusta arvioitiin olevan tehtynä jo kolme neljäsosaa.
  • Laukaisualustoja arvioitiin olevan noin 40; niitä oli parisataa.
  • Miten Creutzien varallisuus, joka arvioitiin Lorentz Creutz vanhemman kuollessa lähes puoleksi miljoonaksi hopeatalariksi — mikä vastaisi noin 200 000 hehtolitraa rukiita —, oli syntynyt, sitä ei kirjassa ole lähdetty selvittämään, eikä selvitys lähteiden puutteessa olisi varmaan onnistunutkaan; vielä viime vuosisadan tehtaanpatruunainkin omaisuuden kasvu jää tutkijalta yhtä kätketyksi kuin elävän olennon sikiäminen.
  • Kun Virtanen on keskittynyt paluusiirtolaisuuden motiiveihin, hän ei ole pyrkinyt täsmällisesti tarkentamaan pysyvästi palanneiden lukumäärää, mutta arvioi sen oman aineistonsa perusteella noin 75 000 henkilöksi.
  • Valtion sähköyhtiö arvioi tuhojen kustannusten nousevan ainakin neljään miljardiin markkaan.
  • V. A. Tihonov arvioi kulakkien määrää ottaen huomioon määritelmän kulakista vierasta työvoimaa käyttävänä talonpoikana.
  • Niiden perusteella hän arvioi vuosina 1927 — 38 kuolleen nälkään ja vankeudessa noin 7,9 miljoonaa henkeä, minkä ohella 2 miljoonaa oli lähtenyt Neuvostoliitosta.
  • Öljy on kulkeutunut Bretagnen rannikolle ja luonnonsuojelijat arvioivat öljyn aiheuttaneen mahdollisesti Euroopan kaikkien aikojen pahimman ympäristökatastrofin.
  • Siinä arvioidaan suoranaisesti nälän ja sen seurausten uhreiksi joutuneen kazaheista 42 % eli 1,75 miljoonaa henkeä.
  • Lisäksi sekä HE:ssä että muistiossa pohditaan yhdellä lauseella sellaisesta tilanteesta koituvia seurauksia, joissa hyvitysvelvollisuus arvioidaan sovittujen korvauksien suuruiseksi.
  • Tekijä olettaa s. 183, että vain Pohjanmaan pohjoisimmista pitäjistä tunnetut, myöhäisessä lähteessä mainitut piispankestitysrahat, joita 1556 kertyi 66 mk 2 äyriä, on aikaisemmin maksettu kaikkialta Suomesta, ja arvioi niiden tuoton 3 840 markaksi eli hiukan enemmäksi kuin piispanpöydän kokonaistulot.
  • Kohtala ei suostunut kertomaan, miten suuriksi hakijat arvioivat uuden verkon rakentamiskustannukset tai miten ne aikovat hoitaa rahoituksen.
  • Valtuuskunta arvioi Irakin tämän vuoden viljasadoksi 1,25 miljoonaa tonnia, mikä on kolmasosa viimevuotisesta sadosta.
  • Ne kattavat jo maaseudun melko hyvin, sillä maksimissaan Uusitalo arvioi niitä voivan olla noin 3500.
  • WHO arvioi, että maailmassa on 10 miljoonaa HIV-potilasta.
  • Noin viisi vuotta sitten Maailman Terveysjärjestö WHO arvioi maailmassa olevan miljoona aidsiin sairastunutta.
  • Kööpenhaminan poliisi arvioi, että ainakin osa mellakoijista oli BZ-nuorisojengiin kuuluvia talonvaltaajia.
  • Perjantainakin liikenne on vilkasta, mutta ei yltäne ruuhkaksi asti, poliisi arvioi.
  • Venäjän poliisi arvioi, että eri ryhmien hallussa on yhä yli sata panttivankia.
  • Uuden pankin avulla säästöpankkiryhmä arvioi säästävänsä miljardeja markkoja varainhankinnassaan.
  • Tällä perusteella hän arvioi saavansa työttömyyskorvausta 20 000 markkaa kuukaudessa, sekä tuloja muista yhtiöistä, joissa hän on mukana.
  • Poliisi arvioi vahinkoja ainakin miljoonaksi Saksan markaksi ( 2,4 milj. Suomen markkaa ).

???

  • Tällä perusteella hän arvioi saavansa työttömyyskorvausta 20 000 markkaa kuukaudessa, sekä tuloja muista yhtiöistä, joissa hän on mukana.
  • Se on varmasti totta, että työttömyyden astuessa ovesta sisään, järkevä perhe arvioi uudelleen tulonsa ja menonsa, jopa koko elämäntapansa.
  • Enemmistö kunnista arvioi pystyvänsä säilyttämään sosiaali ja terveydenhuollon palvelutason henkilöstösupistuksista huolimatta.
  • Tänä vuonna yhtiö arvioi pääsevänsä sadan miljoonan markan liikevaihtoon ja käyttökatteen tuntuvaan parantamiseen.
  • 21. Nykyisin olemassa olevien perusteella arvioitu sivun pituus keskimäärin noin 4 — 54 — 5 m.
  • Lisäksi on ilmoitettava laitemerkki, jolla levyke on tehty, käyttöjärjestelmä, käytetty ohjelma, tiedoston nimi ja arvioitu pituus sekä annettava luettelo korvattavista merkeistä.
  • Kesällä 1939 oli tiedustelutietoihin perustuen arvioitu puna-armeijan mahdollista hyökkäystä Suomeen.
  • Sen takia kuolleisuusluvuista ei ole pystytty tekemään kuin karkeita arvauksia.
  • Kohta tuli kaksi tyttöä lisää ja arvaukseni osui nappiin, likat panivat tupakaksi.
  • Oma veikkaukseni on Klubin niukka voitto
  • Oma veikkaukseni suomalaisiin luottaen on Suomen voitto pistein 213 — 197, sanoi Pentti Väisänen.
  • Hän oli veikkaukseni viikon voittajaksi.
  • - Minun veikkaukseni on, että jaksat juosta vielä kolme minuuttia 14 km / h ja johonkin vaiheeseen saakka 15 km:n tuntivauhdilla, arvioi Tanhuvaaran urheiluopiston testipäällikkö Jorma Lehtosalo tulosta etukäteen asettaessaan letkua suuhun ja teipatessaan nenää kiinni.
  • - Minulla ei ole kristallipalloa, mutta minun veikkaukseni loppuottelijoiksi on Saksa ja Brasilia.
  • Ennen torstain otteluita oma veikkaukseni avausmaalintekijäksi on Antti Törmänen.
  • A :lle ja B:lle näin syntyneiden vahinkojen katsottiin olleen pankin ennalta arvattavissa.
  • Lohiarvonnassa oli arvattavana kahden lohen yhteispaino, joka oli 915 g. Arvonnan voittivat Heikki Pilssari, jonka arvaus oli 920 g ja Väinö Pensolan arvaus 910 g.
  • Kuvassa voit nähdä Kaarlon ilostaloistavin kasvoin ravistelemassa laatikkoaan ja arvailemassa, miten paljon siinä sisällä mahtaa olla.
  • Helsingin taksoituslautakunta on taas koolla, arvailemassa paljonko me helsinkiläiset viime vuonna olemme koonneet tätä maallista mammonaa.
  • Kassakaapissa arvellaan olevan rahaa 20 000- 30 000 markkaa.
FEE 
cognizer (kuvaus)
estimation (kuvaus)
evidence (kuvaus)
explanation (kuvaus)
feature (kuvaus)
item (kuvaus)
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
particular_iteration (kuvaus)
question (kuvaus)
result (kuvaus)
time (kuvaus)
topic (kuvaus)
value (kuvaus)