FinnFrameNet:Emptying
aseistariisunta
- Sen tuli saada aikaa kootakseen proletariaatin aseistariisuntaan.
- Hän asettui 17 maan aseistariisuntaa koskevan päätöslauselmaehdotuksen kannalle.
- 3. Vaadittiin yleistä, varsinkin vahvasti varustettujen valtioiden aseistariisuntaa.
hakata
- - Suomi oli maailman suurin tervan tuottaja 1600-ja 1700-luvuilla, kun länsieurooppalaiset olivat hakanneet metsänsä puhtaiksi laivastoja rakentaessaan.
hävittää
- Tällöin hapettuminen hävittää epäpuhtauksia ja happi taas tulee osittain Thamesin yläjuoksun puhtaasta vedestä ja osittain jatkuvana liukenemisena ilmasta veden pinnalla. ) Puhdistustason parantaminen vedenkäsittelylaitoksissa on vähentänyt tälle joen itsepuhdistuskyvylle asetettua rasitusta, mutta Mr. Wood varoittaa:
kaataa metsä
- Sanotaan ihmetteleville, että siitä kaadettiin metsä suurina sotavuosina kotien lämpimiksi.
- Tämän ääreltä kaadettiin metsä sysipuiksi ja hakkuualaa laajennettiin tästä keskuksesta käsin, kunnes se oli tullut niin suureksi, että puiden kuljettaminen miilunpohjalle tuli liian työlääksi.
- Näillä varoilla on siittolamaatilan lulevilla laidunalueilta kaadettu metsä, josta on saatu suurin piirtein tarvittava rakennuspuutavara, aitaustarpeet ja merkittävä määrä halkoja.
kuivattaa
- Kurjet ovat joutumassa ahtaalle myös pohjoisessa, kun soita kuivatetaan.
kuoria
- Lotat kuorivat omenoita sotasairaalassa,
- Myyjät kuorivat puut täysipuhtaiksi.
- — Mä kuorin sipulia...
- Maasta nyhdetty varsi huuhdellaan hyvin, nuoria raparpereja ei ole syytä kuoria, ne vain leikellään hyvin hienoiksi viipaleiksi tai pienen pieniksi kuutioiksi ja sekoitetaan muihin hienonnettuihin salaattiaineisiin.
- Jos omenia on paljon ja pitää kuorimista ja siemenkotain poistamista vähempitöisenä kuin soseen puristamista siivilän läpi, voi omenat kuoria ennen keittämistä ja jättää pusertamisen.
nylkeä
- Muuten hän nylkee minut elävältä!
ottaa pois
- Häneltä otettiin pois kultamitalit ja hänen nimensä pyyhittiin pois tulosluetteloista.
perata
- Pohjoiskylän satamaan — Pohjoiskylä kuului saariston ulommaisimpiin — juur'ikään saapuneesta purjeveneestä nousi laiturille keltaiseen öljytakkiin puettu mies, herättäen laiturin syrjässä kaloja perkaavan luotsi vanhus Lanterin ihmettelevää huomiota.
- Laatukuvista voinee pitää parhaana herneitä perkaavan mummon kodikkaassa tunnelmassaan.
- Kun yksi niistä havaitsee kalanperkeitä, kalaa perkaavan ihmisen tai ehkäpä jo pyydystä kokevan ihmisen, se aikaisemmasta kokemuksesta jo osaa odottaa saavansa ruokaa.
- Sitten Jerry oli perannut kalat ja tuonut ne Holiday Lodgeen.
poistaa
- Gabriela Sabatini ei pettänyt hänkään kannattajiaan vaan voitti ensimmäisen erän vastustajaltaan Perun Laura Gildemeisteriltä 6-2, mutta kun toisen erän ensimmäinen peli oli pelattu sade poisti kiistakumppanit kentältä.
- Hotelleista hiihtoloma on poistanut vakioasiakkaat, kuten liikemiehet ja edustajat, mutta tilalle on tullut perheitä.
- Samoin hän piti rohkaisevana sitä, että Neuvostoliitto on poistanut osan joukoistaan Baltian maista.
poistaa luu
- Paistista voidaan poistaa luut kokonaan tai siihen voidaan jättää vain potkaluu.
- Myös hiusneulalla on hyvä poistaa luut.
poistaa rasva
- Paloittele liha ja poista rasva.
- Pyydä kauppiasta paloittelemaan liha valmiiksi, poista rasva ennen pataan panoa.
- Ruostumisen ehkäisemiseksi, on vältettävä synteettisiä pesuaineita, koska ne poistavat rasvan padan pinnalta liian tarkkaan.
- Yhtä halpa ja kotona helposti käytettävä keino rasvan poistamiseksi on hiiva.
- Tälliin hoitotapaan kuuluu kaksi perättäistä pesua: ensimmäinen tukan puhdistamiseksi ja kaiken tomun ja rasvan poistamiseksi päänahasta ja sitten toinen munashamponeoraus.
poistaa siemen
- Kuori omenat ja poista siemenkota.
- Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa omenat viipaleiksi.
- 2 litraa ahvenlientä perkeistä ( ja kalaliemikuutio ) 300-400 g ahvenfileitä 2-4 rkl oliiviöljyä 2 valkosipulinkynttä I tl murskattua kuminaa 0,5 g sahramia 1 hienonnettu iso sipuli 3 — 4 isoa kuorittua tomaattia, joista on poistettu siemenet 3 — 4 isoa perunaa lohkoina Kalttaa tomaatit pitämällä niitä kiehuvassa vedessä.
- Tuoreista tai kuivatuista kulukoista poistetaan siemenet, keitetään pehmeiksi ja tehdään sosetta.
poistaa sisälmys
- Heidän uskotaan ampuvan poroja myyntiä varten, ja porot on viety pois autoilla sen jälkeen kun niiltä on sisälmykset poistettu.
- Kun teurastetusta eläimestä on nahka nyljetty ja sisälmykset poistettu, huuhdotaan liha ja leikataan sopimiin paloihin malmistusta marten sekä keitetään pehmeäksi medessä, jossa on mahan suolaa.
poistaa täi
- On parasta ottaa koko kasvi ruukusta pois, poistaa täit niin tarkoin kuin suinkin ja upottaa se muutamaksi tunniksi voimakkaaseen tupakkaveteen.
puhdistaa
- Heikkilä puhdisti pöydän rU-62:n päättäjäisissä
- Tämä oli jo johtajasta ikävää, koska hän käsitti, että oppilaat tahtoivat puhdistaa itsensä » koulun liasta ( saastasta ) ».
- Viime päivinä On sotapoliiseilla ollut siksi paljon muuta tehtävää, etteivät he ole joutaneet puhdistamaan kaupunkia tauteja levittävistä irrallisista eläimistä.
- — Onko Susolin talossa enää mitään jäljellä, vai oletko sinä puhdistanut sen jo?
- Pojan kotona Itä-Kaivopuiston 2l:ssä oli äiti puhdistanut kirjoituspöytää ottaen laatikosta mauserpistoolin ja jättäen sen pöydälle.
- Se veri ei vuotanut puhdistaakseen sinut vasta sitten, kun olet ensin itse itsesi puhdistanut, vaan se vuosi puhdistaakseen sinut juuri sellaisena kuin olet kaikista synneistäsi.
- Saksalainen miinanraivaaja puhdistamassa Skagerackia englantilaisista miinoista.
purkaa
- Viljelijät purkivat mieltään ministeri Backmanille ja kansanedustajille
- BIZERTA, 4. 4. ( STT — Reuter ) Ranskan laivaston värvätty miehistö ryhtyi maanantaina purkamaan ensimmäisiä aseapulähetyksiä, jotka oli tuotu Yhdysvalloista emälaiva Dixmudessa.
päästä ero
- Kun kaikista bakteereista yritetään päästä eroon, vaarana on, että syntyy uusia, erittäin vastustuskykyisiä bakteerikantoja, joihin ärjytkään aineet eivät tepsi.
- Teknologiaosakkeista haluttiin päästä eroon hinnalla millä hyvänsä ja lievä paniikkimyynti palautti kurssit hyvin yleisesti kolmanneksen halvemmille tasoille.
- Tottahan hän näin pääsee eroon muutamasta kymmenestä
- Mikkelin harvennuspalvelulla metsänomistaja pääsee eroon turhasta pienpuusta, ja samalla kaupunki saa haketettavaa myytäväksi.
päästä irti
- - Puhuja pääsee irti paperista, kun hän tekee kartan ja etenee sitä pitkin, Liikanen sanoo.
- Huonosta kirjasta pääsee irti kun laskee sen käsistään ja unohtaa.
riisua
- Rooman kirkon päämies riisui kengät jalastaan ja heittäytyi maahan ristiinnaulitun kuvan edessä.
- Säkkipimeässä mies riisui takkinsa ja kenkänsä ja työntyi erään hoitajaneitosen viereen
- ten kolmikko asteli pankinjohtajan virkahuoneeseen, jossa johtaja riisui housunsa ja pyllisti miehille. "
- Ilmeisen kovasta pakkasesta viis, näyttelijä riisui itsensä ilkosilleen.
riisua ase
- Kun Herra otti miekan Pietarin kädestä, on hän sillä riisunut aseista kaikki " ( De idololatria c. 19 ).
- Kolmen viimeksikuluneen päivän aikana on muuan Natsien pataljoona riisunut aseista 12.000 italialaista, kaksi mustapaitapataljoonaa ja kaksi ratsuväkirykmenttiä niihin luettuina.
- Sotaväen oli määrä riisua aseista joukko comache-intiaaneja, kun päällikkö Red Food kävi hyökkäykseen.
- Ali Mahdi haluaa riisua aseista kaikki Somalian aseelliset joukot, kun taas Aideed sallisi miliisien aseistuksen.
- Aideed sanoi omien joukkojensa riisuvan aseista ruokalähetyksiä rosvonneet.
- Hän vaatiikin, että Zaire riisuisi aseista hutut.
- Se menettäisi ehkä tappelussa muutamia jotka Abramoff kasakoineen ampuisi, mutta kuitenkin se väkivoimalla riisuisi aseista Abramoffin ja kasakat, ja lisäksi, luultavasti, heti paikalla tappaisi muutamia näistä — suokaa anteeksi että sanon — ihmisistä, pistäisi maut johonkin tyrmään estääkseen heidän tekemästä enempää roivioita ja luovuttaakseen heidät kansanoikeuden tuomittaviksi.
- Kahden viime vuoden aikana Libanonin hallitus - Syyrian johdon tukemana - on riisunut aseista kaikki muut militiat, muttei Hizbollahia.
- Kongolaiset sotilaat pidättivät ja riisuivat aseista sunnuntai-iltana viisi tunisialaiseen YK:n joukkoon kuuluvaa Leopoldvillen lähistöllä.
- Ranskalaiset miehittivät raatihuoneen sekä ajoivat kokoon ja riisuivat aseista saksalaisen poliisin.
- Slovenian tiedotusministeri Jelko Kacin ilmoitti torstaina Slovenian riisuneen aseista puolustusjoukoistaan 85 prosenttia ja loppujen 15 prosentin " osallistuvan normaaliin koulutukseen ".
- Hallituksen joukkojen onnistui riisua aseista kaksi kapinalliskomppaniaa Longvujenin maakunnassa.
- Kaikki sotilaalliset ja puolisotilaalliset joukot, jotka eivät edusta YK:ta, riisutaan aseista.
- Kaikki kolme tasavaltaa riisutaan aseista ja rauhaa valvomaan niihin sijoitetaan noin 50 000 sotilasta Pohjois-Atlantin liiton Naton joukoista.
- Presidenttineuvoston aiemman päätöksen mukaan joukot olisi riisuttava aseista ja kotiutettava torstaina keskiyöhön mennessä, kello yksi perjantaina Suomen aikaa.
- Voiman käyttö kansainvälisessä politiikassa tuli hylätä, ja hyökkääjät oli riisuttava aseista.
- eivät suostu palamaan Ruandaan ennen kuin tutsien isänmaallinen rintama RPF on riisuttu aseista ja poistunut maasta.
- Useita satoja unkarilaisia sotilaita tuli torstai-iltana Salzburgiin, kun heidät aikaisemmin oli riisuttu aseista Itävallan rajalla.
- Puolustusministeriön kansliapäällikön kenraaliluutnantti Aimo Pajusen mukaan perusteetonta optimismia edustavien väitteiden mukaan Suomi pitäisi riisua aseista
- Ja nyt halutaan koko eteläinen armeija riisua aseista täysin.
- Neuvottelujen osanottajat epäilivät kuitenkin, onnistutaanko kaikki somalijoukot riisumaan aseista, sillä monet pyssymiehistä eivät ole kenenkään klaanijohtajan valvonnassa.
- Albanian oikeusministerin mukaan hallitus on perustanut poliisiin hyvin palkattuja erityisyksiköitä, jotka pyrkivät riisumaan aseista epämääräisten joukkiot.
- Yrityksen osanottajat on riisuttu aseista Ja pidätetty, hän lisäsi.
- Heinäkuun 28. päivänä olivat erään miinakomppanian miehet protestoineet viina-annostensa lopettamisen vuoksi ja kun he olivat lakkoilleet, oli heidät riisuttu aseista ja vangittu.
- Viime yönä ovat bolshevikit riisuneet aseista toisen ukrainalaisen rykmentin.
- Rulylle ilmoitetaan Lontoosta, että japanilaiset ovat riisuneet aseista kenraali Kappelin joukkojen edellä paenneen punadsen armeijan jäännökset Neuvostohallitus aikoo järjestää puolustuslinjan Baikaliin ja Irkutskiin.
- Niinpä sen ilmatorjunta-ase ampui Uddevallassa alas saksalaisen koneen ja sen rajavartiosto on riisunut aseista norjalaisia sotilaita, joita on paennut yli rajan.
- Pohjoinen korpus riisunut aseista ja hajoittanut inkeriläiset joukot.
- Mies riisutaan aseista ja sitten kiireesti matkaan.
- Kasain " timanttltasavallan " presidentin Kalondjin uskotaan vastustavan sitä, että hänen joukkonsa riisutaan aseista ennnekuin YK voi taata, että Lumumban sotilaat on tehty vaarattomiksi.
- Sotilaat piirittivät myös pääministeri Sharifin asunnon, riisuivat aseista asuntoa vartioineet poliisit ja kehottivat pääministeriä olemaan poistumatta asunnosta.
- Myöhemmässä vaiheessa sotilaat ryhtyivät myös riisumaan aseista maata hallitsevia sotajoukkioita.
- He riisuivat aseista kaukaisemmilta rintamilta Ukrainaan pyrkiviä ukrainalaisia joukkoja ja ainoastaan pienilukuiset ryhmät saattoivat päästä kotimaahan juuri hetkellä, jolloin punainen Moskova alkoi hyökkäyksensä Ukrainaa vastaan.
ruotia
- Jos vastustajasi ilmaisee eriäviä mielipiteitä, niin seulo ja ruodi hänen kirjoituksensa anatoomin veitsellä ja osoita että se sydän, joka siellä sykki, on pelkkä eloton velttojen lihasten kimppu.
skalpeerata
- Kaikki haavoittuneet ja sairaat oli tapettu ia skalpeerattu.
- Mutta mitäs me sitte tehdään, kun nämä on skalpeerattu.?
- Musta Karhu oli elävältä skalpeerattu.
suolistaa
- Virtasalmelainen Marko Utriainen suolisti ainoan saaliinsa tavin.
tyhjentyä
- Liian eteläkeskeinen ajattelu on kuitenkin saattanut valtakunnan reuna-alueet väestöstä tyhjentymisen partaalle.
tyhjentää
- — Sääli ettei ole palaa päälle purtavaksi, sanoo kaupan edustaja tyhjentäen ryypyn ja vääristäen suutansa.
- Anastaja tyhjensi tunnuslukua hyväksi käyttäen yön aikana pankkitilillä olleet noin 47 000 markkaa.
- Miesten wc:ssä räjäytetty savupommi tyhjensi karaokeravintolan Lahdessa myöhään lauantai-iltana.
- Tällaiselta tilanne näyttää valitettavasti sekä Euroopan unionin alueella että itäisessä Euroopassa, jossa kommunismin kaatuminen tyhjensi vankilat - mutta vain väliaikaisesti.
- Tässäkin ravintolassa sentään lakko tyhjentää keittiöpuolen melko perusteellisesti, mutta tyhjät paikat saadaan osittain täytettyä ja ruokalistan anteja supistelemalla ravintola pelaa entiseen tapaan.
- Te istutte pelimerkkikasojen kasvaessa edessänne, heitätte huolettomasti panoksenne, unohdatte ottaa voiton, kuula pysähtyy samaan numeroon uudelleen, croupieri tyhjentää lippaansa eteenne ja julistaa, että pankki on räjäytetty... huomaatte, että teistä on tullut varakas yhdessä yössä ja alatte miettiä, miten edullisimmin voitte sijoittaa omaisuuden...
- Kun ilmaryssät olivat tyhjentäneet lastinsa, jatkui matka edelleen.
- Ehkäpä he olivat tyhjentäneet pankkitilinsä ennen matkalle lähtöä, joka tapauksessa heillä oli runsaasti rahaa.
- Siellä, missä ulkopuolella olevat vartijat olivat tyhjentäneet aseensa rikollisten laumaan, oli ruumiita röykkiöittäin, mutta ei yksikään niistä liikahtanut Corneliuksen hiipiessä eteenpäin ja pysähtyessä hetkeksi tarkastamaan tietä.
- Sitten varas hyvin avuliaana ryhtyy auttamaan langennutta pystyyn ja toimittaa samalla taskujen tyhjentämisen.
- Ivar tyhjentää pöydän.
- SimCity-pelien suunnittelija Will Wright esittäytyy ja Tanskassa älykortti tyhjentää taskut kolikoista.
- Suuri osa tyhjentää jätteensä suoraan Saimaaseen.
- Roskalaatikkoon sijoitettu pommi räjähti maanantaiaamuna, kun jätteiden kerääjä tyhjensi laatikon.
- Sunnuntaiaamuna Mäntyharjun palokunta tyhjensi kaivon ja otti vedestä näytteen.
viedä
- Virmasjärven rannalla sijaitsevasta, erään rakennusfirman omistamasta kesäasunnosta on viety tavaraa huomattava määrä.
???
- Jälkisammutustoimenpiteenä kuivurilavoista tyhjennettiin kuusikymmentä hehtoa kauraa, josta osa oli hiiltynyt.
- Mutta vielä moneen kertaan tyhjensi isäntä siitä veden puhdistaakseen sen — niinkuin sanoi — puunlastuista ja roskasta, mutta samalla nähdäkseen, miten uutta aina pulppusi esiin maan syvyyksistä.