FinnFrameNet:Deciding
Appearance
päättää
- Päätin palata, koska rakastan pelaamista ja se on ollut hauskaa.
- Päätin heittää kaikki ylimääräiset paperit ja laatikot pois.
- Päätin ryhtyä freelanceriksi, enkä toistaiseksi ole katunut.
- Kunnanhallitus hyväksyi suunnitelman ja päätti hakea toteuttamistapaa vesioikeudelta välittömästi.
- Samalla kunnanhallitus päätti jättää täyttämättä kesästä asti tyhjänä olleen elinkeinoasiamiehen viran.
- Yön yli nukuttuaan hän päätti ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan.
- Alus oli aamupäivällä odotellut Hankoniemen suunnassa tuulen tyyntymistä, mutta jostain syystä aluksen päällikkö päätti jatkaa matkaa.
- Erholm päätti yrittää ajaa veneensä tästä välistä, mutta hän ei huomannut että lossin ohjausvaijeri oli jo noussut n. 1 metrin korkeudelle vedenpinnasta ja vetovaijori oli aivan veveden pinnan tasalla.
- Me päätimme jatkaa oman vahinkotarkastusasemaketjun kehittämistä ja vahingon jälkihoito tapahtuu meillä alusta loppuun.
- Kangasniemellä päätimme pysähtyä ostamaan jäätelöt.
- Seuran johto on näet päättänyt luopua stadionhankkeestaan, joka on ollut vastatuulessa alusta lähtien.
- Lehden tietojen mukaan Kockens on päättänyt vetää pois markkinoilta kaiken ennen vuotta 1998 valmistetun sahramin.
- Liittykäämme yhteen ja päättäkäämme kaikki yhdessä, että nyt, tästä hetkestä lähtien emme osta ainoatakaan sellaista ulkomaista tuotetta, jota kotimaassakin valmistetaan tai jota ilman voimme olla.
- Tänä Kalevalan päivänä päättäkäämme tehdä tässä suhteessa kansallinen parannus!
- Ratkaisussa KKO 1934 II 277 velkojainkokous oli päättänyt vapauttaa pesänhoitajat siitä vahingonkorvausvelvollisuudesta, johon nämä mahdollisesti joutuvat pesänhoitajina.
- poliittisesti Tuomioja sanoo, että EU on päättänyt lopettaa telakkatuet.
- Tunne on molemminpuolinen ja kun Elisabeth saa kuulla vanhempiensa suunnitelmasta erottaa rakastavaiset, hän päättää paeta.
- Jos työntekijä päättää viedä asian irtisanomissuojasopimuksen perusteella työtuomioistuimeen, voi työtuomioistuin tutkia vain sen, ovatko individuaaliset perusteet riittävät.
???
- Eräänä iltana, jolloin aavemainen kuutamo taas loisti vanhan kaupungin kattojen yllä, he päättivät pitää pienet istujaiset kummitushuoneessa.
- Kunnanhallitus päätti ehdottaa että kyseiseen virkaan valittaisiin muurari Tauno Takkinen Anttolasta.
- Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että lapsivähennyksen suuruudeksi vuodelta -67 kunnallisverotuksessa määrättäisiin 650 mk ja perusvähennykseksi enimmäismäärältään 1.200 mk.