FinnFrameNet:Containers

Sanatista

Graal malja

  • Monty Python ja hullu maailma ( 1975 ) on ryhmän omaperäinen näkemys Kuningas Arthurista ja Pyöreän pöydän ritareista, jotka huunailevat ympäri Englantia vuonna 932 jäljittäessään kuulua Graalin maljaa hulluttelussa, jossa mm. Troijan puuhevosesta nähdään kaniversio.
  • Illan elokuva kertoo kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan etsimässä Graalin maljaa.
  • Kuppi, jonka Phillips uskoo olevan tarumainen Graalin malja, löytyi 24-vuotiaan graafisen suunnittelijan Victoria Palmerin kotoa.
  • Ruumiimme juuri on Graalin malja, joka sä eilee ja hehkuu tästä viinistä.
  • B7B427B; 14.40 Parsifal - Graalln maljaa etsimässä Tony Pai-
  • Tiettävästi maailmassa ei ole toista samanlaista maljaa.

allas

  • Edellisellä viikolla allasta huuhdeltiin neljänä päivänä siltä varalta, että vedessä olisi
  • Nyt allasta kuitenkin ruvetaan rakentamaan vastoin aiempia lupauksia ja kolmen suuren puolueen päätöksiä. "
  • Uinninohjaaja Sari Rönkä määräsi ulos neljä iäkästä asiakasta, jotka olivat jo ehtineet uimaan viereiseen pieneen altaaseen.
  • Sitten se puhdistettiin spriillä ja sijoitettiin vetyperoksidia sisältävään altaaseen.

amfora

  • Kreikkalainen saviruukku, amfora, korvattiin siellä puutynnyrillä.
  • Makuusuojan omen edessä, jossa oli punainen esirippu, makasi Hadumalt — kuorsaen: hänen vieressään oli tyhjä amfora.

amme

  • - Kirjoita nyt sinne, että synnytyssaliin tarvitaan amme, kätilöt toivovat.
  • Jokaisen kylpijän pitäisi puhdistaa amme heti kylvyn jälkeen.

ampulli

  • Yhdestä ampullista lääkevalmistetta riittää 1-3 potilaan diagnoosiin.
  • - Sekin täytyy muistaa, että yhdestä ampullista kasvuhormonia ei varmasti tapahdu ihmeitä, vaan on haijoiteltava entistä kovempaa.
  • Yhdestä ampullista saa noin 10-20 käyttöannosta.
  • Serylistä poistetaan kumitulppa ja seerumi imetään ruiskuun, kuten tavallisesta ampullista.
  • Juuri sukupuolihormooneja on käytetty " nuorennusaineina " monella eri tavalla ja lääketiede on vanginnut pillereihin, pulvereihin ja ampulleihin monia eri sexualcyklukseen kuuluvia aineita kombinoiden niitä mitä moninaisimmilla tavoilla.
  • Hyväksytystä valmisteesta poistetaan sinetit ja se lähetetään jälleen tehtaalle ampulleihin pakattavaksi.
  • Uute on pakattu pieneen ampulliin, joka rikkoutuessaan päästää löyhkäävän aineen leviämään iholle: raiskaaja lähtee vuorenvarmasti karkuun.
  • Sairaala haluaisi nyt saada käsiinsä STT:n haltuunsa saamaan ampulliin liittyvät numero ja muut tiedot pystyäkseen selvittämään asiaa edelleen.
  • Esim. mainitsen erään Hexamethy lentetraminia sisältävän ampullin, joka oli muuttunut kellertäväksi vertaillessani sitä juuri saapuneeseen värittömään.
  • Tyhjän ampullin voi uusia.
  • Sairaala on tapauksen jälkeen siirtynyt käyttämään suolaliuoksen antamisessa kertakäyttöisiä ampulleja.
  • Edelleen valmistetaan täällä ampulleja, kosmeettisia ja tuoksukevalmisleita sekä keinotekoisia hedelmä-esansseja ja erinäisiä hedelmämehusteita.
  • - Tuollainen 16 yksikön ampulli saattaisi maksaa katukaupassa 2000 markkaa.
  • Kotimaisille lääketehtaille pyydän ystävällisesti ehdottaa, että kaikki helposti pilaantuvat ampullit olisivat päivätyt kelpaamispäivämäärillä, sillä monasti on vaikea tietää, onko ampulli käytettäväksi kelpaava vai eikö.

annosvuoka

  • Laita seos neljään annosvuokaan ja päälle vuoan reunan kokoiset viipaleet ruisleipää.

arkku

  • kähtävät ensin uteliasta toimittajaa, mutta pienen alkutunnustelun jälkeen sanaiset arkut aukeavat nopeasti.
  • - Ennen sotia omatekoiset arkut olivat tietysti yleisiä ja vainaja saatettiin siunata toiveidensa mukaan jopa haluamassaan vaatetuksessa, sanoo Komulainen.

astia

  • Lado kalapalat kannelliseen astiaan, lisää niiden päälle sipuli ja porkkanasuikaleet. ruuduta liedellä kannen alla, miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia.
  • Valkoiselle liinalle katettua valkoista astiastoa täydentää osuvasti värikäs tulppaaniasetelma, jonka vaihtelun luomiseksi voi asetella laakeaan astiaan sijoitettuun " piikkisikaan " tai oasis-sieneen.
  • Jos tuikkuun pudottaa esimerkiksi tulitikun tai muuten tärisyttää sulaa paraflinimassaa, kynttilän sydän saattaa siirtyä tuikun alumiinisen astian reunaan.
  • Laukussa on myös muovipussi, johon voi sujauttaa käytetyn astian ja kaikki pestään vasta kotona.
  • Illalliselle japanilainen vaimo kattaa useaan astiaan erilaisia ruokia silmän, suun ja nenän iloksi.
  • Lado kalapalat kannelliseen astiaan, lisää niiden päälle sipuli ja porkkanasuikaleet. ruuduta liedellä kannen alla, miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia.
  • Kyllästyneenä ja kiukuissaan Jumala lorautti kaikki loput aineet yhteen astiaan ja loi seoksesta elintasopakolaisen.

astiallinen

  • Saunassa keitimme puolukkasoppaa 4 astiallista.
  • 1452 pakciitettiin Bieherachissa Reinin varrella eräs viinikauppias, jota myös epäiltiin tavaroittensa väärentämisestä, juomaan kuusi astiallista omaa viiniään.

häkki

  • Tunkeutujat leikkasivat eläinten häkit auki ja päästivät minkit vapaiksi luontoon.
  • Noin 500 siniketun ja 200 supikoiran häkit oli avattu yöllä.

juomalasi

  • Hän ei ruvennut raivoamaan, ei panettelemaan, vaan laski hiljaa alas lasinsa, joita juuri aikoi nostaa huulillensa, ja katsoi synkästi juomalasinsa pohjaan.
  • Se ilvehti kärpäsenä kallista sampanjaa juovan papin kera, särkien hänen juomalasinsa, se pelotteli hurskasta Bigalmusta puhumasta ( B. tiesi paholaisten käyttävän kokouskielenään ja päätöksissään huonoa latinaa ), ja se sama kiusanhenki se toimitti lainehtivan paholais-sateen luostarin pihalle erään hurskaan munkin messutessa.

jäähdytin

  • Oikein hienoissa juhlapöydissä — silloin ennen vanhaan hyvinä aikoina, jolloin semmoisiakin asioita harrastettiin, — oli pöytään tuotu jäähdytin, jossa oli jäitä, ja sellaiseen pyttyyn pistettiin pullo pystyyn pysyäkseen kylmänä.

kaappi

  • Tuolien ja kaappien taidokkaat leikkaukset tekevät jokaisesta huonekalusta yksilön.
  • Tällöin havaittiin, että kamarihuoneessa, jonka tielle päin olevan akkunan eteen oli vastoin Otto Helinin tapoja ripustettu vuodepeite nähtävästäkin siksi, että rikoksentekijä saattoi siten lauhassa suorittaa oman tarkastuksensa, oli pengottu ja heitelty lattialle laatikoiden ja kaappien sisällöt sekä erään lipaston lukitusta laatikosta, johon oli murtauduttu paikalla olleen tupakkahakkurin avulla, anastettu vainajan pojan.
  • Katsahdin ylöa j& huomasin, että se oli Tommy, joka oli kätkeytynyt kaappiini.
  • — Olen kirjoittanut muistiin Koko tapauksen — jatkoi laivuri äänellä, joka ilmaisi suurta vahingon iloa — ja puunkappaleen kätkin kaappiini.
  • Löysin hämähäkin kaapistani.
  • Jos saataisiin tietää, että asuin siinä talossa ja että veriset vaatteet löydettäisiin kaapistani.

kanisteri

  • — Sellaisia, että mahtuvat litran kanistereihin.
  • Heleniukselta, kotoisin Sammatin kappelista, 4 1. spriitä, jotka oli sijoitettu pieniin kanistereihin ruumiin ympärille.
  • Ajatelkaamme, että Te olette eräs niitä, jotka polttavat paketillisen amerikkalaismallisia savukkeita päivässä.
  • Vaan jos tahdotte saada juhlillenne yleisöä, tilatkaa ensinnäkin kolmesataa rumpua ja lisäksi parisataa henkeä käsittävä joukko varustettuina hanurilla, kastrulleilla ja tyhjillä kanistereilla, sekä muilla mölyvehkeillä ja antakaa näiden suorittaa koko ohjelma.
  • Suodatuslaitteet järjestetään siten, että niistä voidaan puhdistettua vettä kuljettaa suurilla kanistereilla ja kannuilla haavoittuneiden kokoamispaikoille
  • kun pumppu meni rikki, täytyi meidän 20 litran kanistereilla kädestä käteen nostaa vesi syvyydestä.

kannu

  • " Nyt on joulu, juokaa ny oikee mut ei mennä mahdottomiin, sano isäntä, ku kannun olutta pöytää toi. "
  • nillä; kolmen korttelin kannun pitää vetää kymmenen korttelia; ja kaljaa ei saa juoda, se on kuolemanrikos.
  • Harjaksi sopii pehmeähkö harja, joka ei naarmuta muovisenkaan kannun pintaa.
  • Myyntiedustaja Kalevi Martikainen Tarvikeyhtymä Oy:s-tä kertoo, että markkinoilla on ollut myös teräksisiä kannuja.
  • Monet saivat kanniskella tyhjiä kannuja pitkin puiston käytäviä ja kujasia.
  • Viljelyksiä katsel-! lessaan hän löysi maasta kauniin kannun, jossa oli kolme kultaista rannekorua muistuttavaa rengasta ja noin 200 kolikkoa.
  • Äiti antoi käteeni litran vetoisen kannun.

kansio

  • V Tuija Holla esittelee ohjaajan kansiosta löytyvää materiaalia.
  • Funken kansiosta löytyy myös valokuvia puuveistoksista, joista eräskin on kuin suoraan Liettuan paholaismuseon kokoelmista, vaikuttavan näköinen hahmo.
  • Helpommalla pääsee jos hankkii kaupasta nimenomaan valokuvia varten tarkoitetun kansion.
  • Tiina Kukkonen Juvan ala-asteiden rehtori Erkki Rämö sai läksiäislahjakseen kansion, jossa on henkilökohtaiset hyvästit koulun oppilailta.
  • Sittemmin tämä salainen kansio on saanut " jutussa " pääroolin, ja sen asiakirjoihin on viime vuosina viitattu lehtikirjoituksissa.
  • Tänä syksynä toden teolla alkavan kampanjan aineistona on kuluttajatietoa sisältävä kansio ja kasetteja, joita ammattiyhdistykset lainaavat jäsenilleen.

kantokori

  • Muulit, selässä kantokorit, tulevat etuvartiastosta tuoden mukanaan I haavoitettuja, jotka häilyvät munlion selässä ja valittavat hiljaa kuin i. aiiaat karitsat.
  • Kuva 7. Yksinkertaiset ja tarkoituksenmukaiset juurikasvien kantokorit.
  • Tänne on sitten laitettu puhelin, vaa'at, pakettitiskit, kantokorit y. m. kotilähetysten kuntoonlaitossa tarvittavat välineet, sillä Köpenhaminassa on tavarain kotiinkanto sangen yleistä.
  • Mutta tuollaisia esiliinoja käytettiinkin vain koristeena, ja suojaamistarkoitukseen oli silloinkin kyllä suuria puuvillaesiliinoja — niitä pitkäraitaisia, mustin tai valkoisin konekirjouksin somistettuja, joita lihavat matamit kaupittelivat suurista kantokoreistaan kulkien ovelta toiselle.

karahvi

  • Näiden ryyppyjen kuljetukseen saadaan käyttää karahvia, joka myös saadaan jättää asiakkaan pöytään.
  • Hän piteli karahvia hetken kädessään, katseli sen ohi. katseli ohi kaiken huoneessa, ikäänkuin olisi ( halunnut muistella toista aikaa, toisenlaista ympäristöä.
  • Talon piti », kuvaa Selling Skogaholmin sisustamista, » olla valmiina milloin tahansa ottamaan vastaan 1700-luvun ruukinherra perheineen, sukulaisineen ja tuttavineen, kunhan vain palveluskunta saisi aikaa ensin poistaa päälliset huonekaluista, lämmittää kakluunia tai takkaa, sirotella katajanhavuja lattialle, valmistaa vuoteet, täyttää kannut ja karahvit, panna paikoilleen kukkia ja muita pikkuesineitä ».
  • Juomakannut ja karahvit ovat luonnollisesti lasia — näissä samaten kuin hedelmämaljoissa, leivosja kaakkualustoissa kristalli pääsee oikeuksiinsa.
  • Kaunismuotoinen lasimaljakko, jossa muu- tama kukka... välkkyvät juomalasit... jalomuotoiset karahvit. •luhlapöytä ikäänkuin vaatii hienompia laseja... taidelaseja, kristalleja...
  • Halutaan ostaa vanhoja lasisia viilikulhoja Myös vanhat karahvit kiinnostavat.
  • Hetken buil uttun. pesitään vaate siuovalla ja kummalla vedellä. * Likaiset karahvit ja pullot saadaan puhdistetuiksi siten, että niihin kaadetaan hiukan haaleata vettä, johon lisätään murskattuja nokkosia.
  • — Joka tapauksersa karahvit ja lasit vaunuissa ovat nykyään menettäneet merkityksensä jo terveydenkin kannalta katsoen, sillä sekottautuuhan avonaiseen astiaan paljon pölyä ja taudin » basilleja » näin kulkutautien aikana.
  • Erään aseman odotushuoneessa oli kuitenkin karahvissa vettä, joka kaikesta päättäen oli jo pitemmän aikaa saanut olla rauhassa kenenkään kajoamatta, sillä karahvin seinämät olivat jo paksun lian peittämät ja vesi vihertävää.
  • Lönnrot ja Runeberg istuivat Lönnrotin taivaallisen huvilan verannalla, maistellen nektaria, joka hurmaavasti säkenöi timanttisessa karahvissa.
  • Palvelija toi karahvin kultaista madeiraa.
  • Vuoteesta noustessaan hän oli kädellään huitaissut kumoon yöpöydällä olevan karahvin j » siitä valunut vesi oli muodostanut ha-

kasari

  • Nuoresta kaalista saa yksinään mainion muhennoksen: kasarin pohjalle hiukan voita ja vettä, siihen kaalisilppu, ja annetaan hautua kannen alla pehmeäksi.
  • Kuumenna öljyä kasarin pohjalla ja kuullota siinä sipuli-ja tomaattikuutiot.

kasetti

  • Jos peitot saadaan tarpeeksi valoapitäviks i, minkä kasettien täyttäjä jonkun aikaa peiton alla oltuaan voi kyllä todeta, voi hän levollisesti ottaa kaseteista valotetut levyt ja panna tilalle uudet.
  • Tämä on tehtävä jo pimeänhuoneen ulkopuolella, jottei kaseteista mahdollisesti ilmaan noussut pöly laskeutuisi uudelleen levyille ja kaseteille.

kassakaappi

  • Sakastin kassakaapista Viljo Kalola poimii muiden ehtoollistarvikkeiden joukosta ehtoollismaljan koteloineen.
  • Kun setelinippu vahingossa putosi muutama vuosi sitten eduskunnan silloisen taloudenhoitajan kassakaapista pääsihteeri Salervon päähän ja juttu paljastui, syntyi tuo kaikkien muistama kohina, johon Vennamo sitten kurkun täydeltä lisäsi ääntä.
  • Tuhansien dollarien arvoiset perhekalleudet oli valikoiden viety pienestä kassakaapista.
  • Murtomiesten tamperelaisen linja-kuljetus Oy:n konttorista torstain vastaisena yönä anastama kassakaappi löytyi perjantaina.
  • Tässä maaherran huoneen edustalla olevassa aulassa on lääninhallituksen vanha kassakaappi.

kassi

  • kassini ja kirjani on kädessänne.
  • Itse kuulun valtaväestöön ja katson velvollisuudekseni, kysymättä, avata kassini aina kassalla.
  • Perheenäiti astuu ensinnä keittiöön tyhjentämään kassiaan.
  • jois-Suomesta kotoisin oleva naishenkilö etsiskeli kassiaan, mutta ei löytänyt sitä mistään.
  • Pekka ei saanut tietenkään kassiaan täyteen, sillä kun Eila oli saanut koppansa kukulleen, oli hän valmis lähtemään.
  • tään mitään, vastasi hän rohkeasti ja järjesteli kassiaan ja viittätoista irtonaista pussiaan.
  • Toiset pistivät kahvipussinsa visusti avaamattomina kasseihinsa kun taas toiset jauhattivat papunsa kaupan myllyssä ja tuohon toimitukseen juuri mielenkiintoni kohdistui.
  • Asiasta siis keskusteltiin tähän tapaan ja kielteistä päätöstä tehdessään puheenjohtaja vielä varoitteli: » Pidetäänpä nyt sitten silmällä sitä pussipuitten vientiä », mutta jatkoi pian lähinnä istuvalleen hiljemmin: » Minä kuitenkin käännän aina selkäni, kun naiset niitä lastuja kasseihinsa hamstraavat! »
  • Asiakkaan täytyy pitää myös jatkuvasti silmällä kassiaan ravintolassa, sitä tarkemmin mitä arvokkaammasta sisällöstä on kyse.
  • tään mitään, vastasi hän rohkeasti ja järjesteli kassiaan ja viittätoista irtonaista pussiaan.
  • Lukiolainen Inkeri Tuuliainen pakkaa kassiaan polkupyöränsä kyytiin.

kassillinen

  • NOKIAN TALOUSPAPEREIDEN ESITTELY JA ERIKOISMYYNTI KATTILANSILLAN MYYMÄLÄSSÄMME TÄNÄÄN Markalla kassillinen talouspapereita
  • Tällä miehellä oli kassillinen kaljaa, ja hän kertoi kassalla oikein leveästi, " Minä sitten tykkään kaljasta, minä sen kun sitä litkin. "
  • Ohjelma omaperäisistä, hämmästyttävistä, virkistävistä ja viihduttävistä esiintyjistä, jotka varusteenaan pelkkä kassillinen vaatimattomia apuvälineitä ottavat yleisönsä missä vain ja milloin vain.

kattila

  • Popcornit pomppivat kattilassa ja nakkien seuraksi valmistui salaattia käden käänteessä.
  • Vanhaankin kattilaan voi asentaa käyttöä helpottamaan automaattisesti turvetta syöttävän polttimen.
  • Kokki hämmentelee tottunein ottein suurta kattilaa, vaimo käy ripauttamassa hyppysellisen maustetta keitokseen fa kaksi pientä poikaa pyörähtää kierroksen vanhempiensa ympärillä.

kattilallinen

  • Joka päivä keitettiin suuri kattilallinen velliä tai puuroa, ja tuvassa sekä saunalla oli valmiit olkivuoteet, missä nuo kurjat kulkijat saivat levätä.
  • Jos tahdotaan kiehuttaa sitä, niin kattilallinen juoksevaa vettä asetetaan j ääpalasen päälle.
  • Huolestumiseni oli turhaa, sillä kysymyksessä olikin kangasniemeläisten lasten oma tonttuarmeija, jonka sai liikkeelle suuri kattilallinen suussa sulavaa joulupuuroa.
  • Puuroämpäriä seuraavat kukkuravadit perunoita ja kattilallinen maukasta sienikastiketta.

kauha

  • Moni muurari on joutunut jättämään kauhansa ja moni kirvesmies salvoksensa.
  • Pieni kiukun kipinä välähti Vanhalan silmissä vielä silloinkin, kun hän korkeille rakennustelineille kiivettyään upotti kauhansa laastikaukaloon.
  • Toisessa kädessä heillä oli » muurarin kauha », ja toisessa heidän täytyi aina vihollisen hyökkäyksen varalta kantaa miekkaa.
  • Kirves avannon tekoa varten, kauha, jolla jääsohjo poistetaan avannosta ja pari onkea, joihin kalat narrataan.

keitin

  • Kunhan luuli keittiöstä sammuneen tulen, hän kaatoi polttospriitä keittimeen.
  • Varsin käytännöllisiä ovat myös saksalaiset ja ranskalaiset itsetoimivat Kanvinkeittimet: ei tarvitse muuta kuin panna kahvi ja vesi keittimeen sekä sytyttää sen alla oleva lamppu, niin muutamassa minuutissa on kahvi valmis tarvitsematta ensinkään pitää sen kiehumista silmällä.
  • Käytettäessä sähköhellaa tai sähkökeittolaattaa on myös ehdottomasti käytettävä tasapohjaisia keittimiä

kenno

  • Toinen kenno toisensa jälkeen paljastui ja vesi pääsi niihin tunkeutumaan, mutta yhä niitä vain riitti.
  • Kuningattaren kenno pistää alareunasta esiin.

kirjekuori

  • Hän oli ensin taipuvainen luulemaan käärcä joksikin poisviskatuksi kirjekuoreksi, ja vasta kun se kevyesti irtautui pensaasta, kohdistui hänen koko huomionsa siihen.
  • Eräs postimerkkikeräilijä huomasi kadulla kulkiessaan rikkaläjässä jotain mielenkiintoiselta näyttävää, nosti sen ja totesi sen harvinaiseksi v:n 1945 20 kop:n kirjekuoreksi.
  • Tällä viikolla on miljooniin suomalaiskoteihin posti kantanut kirjekuoren: 'Tietoa uudesta perustuslaista ".
  • Näin vastaat: Lähetä haluamallesi henkilölle osoitettu kirje toimitukseen isomman kirjekuoren sisällä.
  • Hän pakkasi henkilökohtaiset tavaransa: uudet naiselliset vaatteet, tietokonelevykkeet joilla oli varmuuskopiot väitöskirja-aineistosta, dokumentteja sisältävän ruskean kirjekuoren, kymmenkunta valokuvaa lapsuusvuosilta.

kiulu

  • kosteaan heinikkoon, jonka poikki hän aamuisin juoksi lypsylle, tyhjää kiuluaan kalistellen.
  • Emäntä oli kiuluaan pesemässä kaivon kannella ja kun kuuli veräjän puiden kolinaa ja huomasi tulijan, pyyhki hän esiliinaan käsiään ja tuli tervehtimään.
  • Juvalla valmistuvat matkamuistoesineet löytävät ostajapiirinsä ympäri Eurooppaa, sillä Huhtisten valmistamia kiuluja välittää eri Euroopan maihin Rantasalmen Sauna Oy.
  • Se on ehkä vain huuhdeltu kylmällä vedellä, sillä harvoinpa laitumella on kiehuvaa vettä, ja vaikka sitä olisi kotoa tuotukin, on se jo jäähtynyt siihen mennessä, kun lypsykiuluja huuhdellaan.

kolpakko

  • Virinen jäi istumaan kolpakkonsa ääreen.
  • Terveydeksenne joka tapauksessa " sanoi Joe ja kohotti kolpakkonsa.

kolpakollinen

  • Litran kolpakollinen radioaktiivista terveysvettä 2000 vuoden ikäisessä
  • Minulla oli hyvä tilaisuus tarkata häntä, sillä juuri yllämainitussa kulmassa on katukahvila ja siellä minä istuin varjoisan aurinkokatoksen alla edessäni kolpakollinen jääkylmää olutta.
  • Hän pysähtyi erään miehen viereen, jolla oli edessään kolpakollinen olutta.

konjakkilasi

  • Pistoolimies huomasi vajaan konjakkilasin, haistoli sen sisällystä ja katseli ympärilleen.
  • Sairaanhoitajatar palasi, ojentaen Harrylle konjakkilasin.
  • Sitten hän kutsui Jasper Garlandin luokseen päivälliselle ja sikarin sekä konjakkilasin ääressä hän selvitti asian omalla tavallaan.
  • Rutlow oli kaatanut kahvia ja konjakkilasin sekä selitti.

kontti

  • Leipää kaivettiin orressa riippuvista konteista ja repuista.
  • Kymmenistä joulu-ukon konteista on se lasten suureksi riemuksi jouluaattona löytynyt ja vielä viikkoja joulun jälkeen ovat pikkupäät yhteen kokoontuneina ilolla katselleet sen hauskoja kuvia ja tavailleet lystikkäitä runoja, satuja ja kertomuksia.
  • Ostosmatkailu on hyvä tapa edistää rajakulttuurin kehittymistä, joten kirjataan se hyötyliikenteeseen siinä missä samojen tavaroiden kuljetus kokonaisina kontteina.

kori

  • Esimerkiksi nelihenkinen seurue kuluttaa jo korin, jos juo kolmena päivänä kaksi pulloa kunakin.
  • Arpajaisissa korin voitti Hannele Marttinen.
  • Voittoina ostokortteja, tekstiilejä, herkkukori, Joulukinkku.
  • Yksi varmoista valinnoista on Maksi Matin jouluinen herkkukori.
  • Lähituotteista on valmistettu myös herkkukori, joka sopii esimerkiksi liikelahjaksi.

korillinen

  • Murunkerääjään tahdomme koota Jumalan sanan muruja, s. o. sellaisia sanoja, joilla Herra on omiansa ravinnut ja virvoittanut erämaassa, sanoja, joita Hän on heille jakanut, ja joista he ovat löytäneet ravintonsa, mutta jotka eivät ole sen kautta vähentyneet, vaan päinvastoin niin paljon lisääntyneet, että kerääjä voi niistä jälkisatona vielä korjata aivan täyden korillisen.
  • Selitys edelliseen: Keittiöpuita keräsi eno koko korillisen.

kotelo

  • 295 mk - 3.050 mk Huoml Antaessanne lahjaksi BALLOGRAF-kynän, saatte kaupanpäällisiksi tyylikkään koteloni
  • Minun koteloni olivat kooltaan suuremmat kuin ruotsalaiset keskikokoiset kotelot, mutta eivät yhtä kiinteitä.
  • Minä menen maan täyttämään sikari » koteloni ".
  • • painesäädetty vesijäähdytys, viritetty pakoputki. • kaikki moottorin säätölaitteet pienessä kotelossa. > sähköhydraulinen vaihteisto.
  • Silmälasit punaisessa kotelossa, jääneet vanhusten kevätretken aikana 23. 5. linja-autoon Halkokummun reitillä.

kukkaro

  • - Isän ja äidin kukkaro, hän toteaa luottavaisena.
  • Perinteinen nahkainen kukkaro on myös kokenut muutoksia.

kulho

  • RANSKALAISILLA on tapana koristaa lasitavaransa: maljakkonsa, kulhonsa, puuterirasiansa sievällä pitsisominittelulla, mistä yllä olevat kuvat antavat esimerkin.
  • Hän syödä hutkautti äkkiä, nuoli kulhonsa ja astui uudelleen jonoon.
  • Tämä oli saanut kulhonsa puolilleen hiekkaa.
  • kalainen salaattikastike Ryhmittele paloitellut ja suikaloidut salaattiainekset jokainen omaan kulhoonsa tai isolle vadille.
  • Tapsa nousi penkiltään, sieppasi pienen kulhon kaapin päältä ja meni ammentamaan puuroa kulhoonsa.
  • Kun kalapalaset on reikäkauhalla nostettu kuumennettuun kulhoonsa, suurustetaan liemi vehnäjauhoilla ja maustetaan sitruunanmehulla.
  • Kaupungin asiakirjat kertovat, että Flanderin Juditha, Welfien hallitsijasuvusta, lahjoitti 900 vuotta sitten Weingartenin luostarille arvokkaan kulhon, joka sisälsi tipan Jeesuksen verta.
  • Sitäpaitsi Viidenkympin kauhun lukeminen herättää mielenkiinnon ainakin hänen kirjoihinsa Fanny: Fanny Hackabout-Jonesin elämä ja seikkailut sekä Sokeria kulhossani.

kulhollinen

  • Pöytään tuodaan kulhollinen keitettyjä kananmunia.
  • Pöydän värikkyyttä lisää suuri kulhollinen vasta poimittua lehtisalaattia.
  • Käyt välillä ottamassa soppaa lautasellesi ja kiroilet, kun joku on ottanut ennen Sinua ne molemmat sattumat, jotka tavallisesti ovat kulhollisessa perunasoppaa ja ajattelet pikaista sodan loppumista, että

kuori

  • Äänestäjä ei kirjoita lippuun mitään, vaan sulkee valitsemansa ehdokkaan nimellä varustetun lipun kuoreen ja pudottaa sen leimattuna uurnaan.
  • Seoksesta kuusi desilitraa pakataan Viljavuuspalvelun kuoreen, joita saa esimerkiksi maatalouskeskuksen puutarhakonsulentilta tai Kenkäveron martoilta.

kuppi

  • Vieno ei vastannut mitään, mutta hänen ilmeensä, viedessään tyhjän kuppinsa liesikomeroon, ei ennustanut hvvää.
  • Jos hän on rikkonut kuppinsa tahallisesti, hän saa tulla toimeen huonommalla, kunnes on jotenkin » ansainnut » uuden.

kylmälaukku

  • Kala-ja lihatuotteet ovat arkoja lämmölle, jonka vuoksi kannattaa käyttää kylmälaukkua lyhyilläkin matkoilla.
  • - Tärkeää on, että retkieväiden raaka-aineet ovat tuoreita ja että ne kypsennetään etukäteen kunnolla ja jäähdytetään nopeasti ennen pakkaamista varsinkin, jos käytettävissä ei ole kunnollista kylmälaukkua, korostaa Tulla.

kärry

  • — Siksi, että olet jättänyt kärrysi paikkaan, jonne sakon uhalla on kielletty autoja parkkeeraamasta.
  • Kun ennätät sinne saakka, tulee moottoriin muka jokin vika, jonka vuoksi sinun on pysäytettävä kärrysi.
  • Helsingissä oli tuolloin monta sähkövalolla valaistua kärryä, jotka saivat virran joko kaupungin johdoista tai joltakin yksityiseltä, joka salli vetää johdostaan eri linjan kärryihin.
  • LONTOO SMITHFIELDIBI lITJPAI. O. Kuvassa eräs varastomies vetää naudan ruhoilla lastattua kärryä ambulanssin ja palomiesten ohi savun pursuessa palavasta Union Cold Stores-kylmävarastosta Smith neidin kauppakeskuksessa.
  • Ääntelevät kärryt vaivaavat koko ostosmatkan, ihmiset kääntyvät katsomaan...
  • Pitääkö sattua onnettomuuksia, kun kärryt pamahtavat yhteen?

käsilaukku

  • Pankkikirjalla ikänsä asioineena hän oli hätää kärsimässä, kun käsilaukku arvopapereineen oli unohtunut kesäpaikkaan.
  • Mieheltä vietiin lompakko ja naiselta käsilaukku.
  • Lisäksi varkauden kohteena oli uhrin käsilaukku, jossa oli ollut muutakin omaisuutta kuin kyseinen pankkikirja.
  • Hieman ongelmalliselta vaikuttaa myös vasemmassa kädessä oleva pitkähihnainen käsilaukku, joka miltei viistää maata.
  • Musta sievä käsilaukku on talon tyttären muisto kihlamatkalta Mikkelistä.
  • Tessa ja Steve ovat ymmällään, kun hississä tapetun jalkapalloilijan vierestä löytyy kadonneen naisen käsilaukku.

laatikko

  • Elokuva- ja urheilukanavana ylpeilevä kolmonen on kauhaissut tänä kesänä oikein syvältä syystä unohdettujen elokuvien laatikkoa.
  • Haapavaara on kuljettanut laatikkoa mukanaan useissa työpaikoissa Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella.

laatikollinen

  • Siellä oli pari laatikollista itäneitä perunoita ja suuressa paperipussissa jotakin jauhomaista ainetta, jonka arvasi väkilannoitteeksi.
  • Suurempia päärynäeriä tulee Hollannista jatkuvasti ja sitruunaa on ostettu ensi kuun toimitukseen 5.000 laatikollista.

lasi

  • Tai " mitä siinä yksin istuessa muutakaan teki, ei nyt viitsinyt tyhjää lasia pyöritellä ".
  • Aivan nuorina nautimme tuolloin tällöin lasin, kaksi punaista viiniä, mutta kaunis tapa on jäänyt käytöstä; ei rahapulasta tai synnintunnosta vaan päättävästi etenevän raihnaisuuden takia.

lasillinen

  • - En osta Saloselle vielä tänä iltana laatikollista samppanjaa, mutta ehkä lasillisen viiniä, Vatanen lupasi.
  • Hän leikkasi siitä kolme lyhyttä palasta, jakoi ne ynnä sinappipurkin ja lasillisen olutta ja toivotti hyvää ruokahalua.

laukku

  • Hän pakkaa laukkunsa ja lähtee tuttavien luokse Italiaan, jossa on paljon nappisilmäisiä poikia.
  • Majuri Erkki Utriainen pakkasi lauantaina laukkunsa.

liemikulho

  • — Sillä summalla saa ihmisiä hyppäämään vaikka kirkontornisia liemikulhoon, selitti Howie.
  • Heitin Essiä retiisillä saadakseni hänet vaikenemaan, mutta se pahus ei sattunutkaan Essiin, vaan putosi suoraan liemikulhoon, josta äiti parhaillaan ammensi kalakeittoa lautaselleen.
  • Nuori mies rakastuu liemikulhoon.
  • Henderson asteli läpi salin, valkoinen liemikulho käsissään ja tervehti hyväntuulisesti kaikkialle.
  • Kustavilaistyyliset kynttilänjalat turkulaista, taskumatti suomalaista, liemikulho ruotsalaista tekoa.
  • Jahdin tuloksena oh kaksi särkynyttä, arvokasta lasimaljakkoa, neljä rikkonaista ikkunaruutua, pöydältä osuvasti koiran päälle pudonnut täysinäinen liemikulho, ja pirstaleina oleva seinäpeili, jonka tosin apteekkari itse rikkoi astuessaan sisään ja yrittäessään epäonnistuneesti kepillään huitaista juuri peilin kohdalla lentävää kukkoa.

lipas

  • Varastosta oli viety suljettu metallinen lipas, joka sittemmin löytyi aukimurrettuna.
  • - Lisäksi 20 ammuksen lipas oli konetuliaseeseen liian pieni.
  • Tummaan anorakkiin pukeutunut ja huivilla kasvonsa peittänyt nuorukainen pakotti virkailijarouvan nurkkaan ja sieppasi pöydällä olleesta lippaasta kasan seteleitä ja häipyi nopeasti ulos.
  • Kaapissa olleesta irrallisesta lukitsemattomasta lippaasta varkaat saivat hieman rahaa saaliikseen.

lompakko

  • Juoksin hänen jälkeensä ja vedettyäni valokuvan lompakostani, sanoin hänelle:
  • Kaapasin nopeasti lompakostani valtakirjan.
  • Lompakkoni annan kernaasti teidän käytettämäksenne, kun maan otan rahat ensin pois.
  • Lompakkoni unohtui kotia, eikä ole edes markkaa taskussa raitiptieraliaksi.
  • Tuolloin pahemmilta vahingoilta pelasti reisitaskussa ollut lompakko, vaikkakin ohut sellainen.
  • Miehen lompakko hävisi teille tietymättömille kolmen romaa-
  • nen astuttuaan ulos autosta livahtivat kaverit tiehensä parisataa markkaa sisältänyt lompakko mukanaan.
  • Hän oli viime elokuun lopulla pahoinpitelemällä saanut ryyppykaverinsa antamaan hänelle rahaa ja ottanut itse toverinsa lompakosta vielä lisää rahaa pahoinpidellyn kykenemättä häntä vastunstamaan.
  • Kevään tullessa ja puiden puhjetessa tuli miehelle linnassa ikävä Mikkeliä, ja niinpä poika ilmoittikin, että hän oli vuonna 1955 varastanut kasvatusvanhempiensa lompakosta 5.000 markan setelin ja olevansa nyt valmis ottamaan kontolleen tästäkin tulevan rangaistuksen.
  • Pelit tempaavat helposti mukaansa ja lompakossa ollut satanen hupenee hetkessä.
  • Heikki ja Riitta Nupposen ykköskortti löytyy tarvittaessa helposti, sillä sitä säilytetään isännän lompakossa.

lusikka

  • Katselin tässä eräänä päivän silmät ymmyrkäisinä kuin Iltalypsyn karjakko kahviseurassani olleita nuorten eriskummallista tapaa: lähes jokainen joi kahvinsa lusikka kupissa törröttäen.
  • Tarjolle vietäessä laita mukaan pieni lusikka.

magnumpullo

  • Kuinka paljon vetää magnumpullo?

matkalaukku

  • 21.40 Opettajan matkalaukku.
  • mistä saisin norsun omalle pihalle, niin vastaus olisi luokkaa: suuntaa Afrikkaan ja ota iso matkalaukku mukaan.
  • Muumilaaksoon saapuu harvinainen vieras raahaten painavaa matkalaukkua.
  • Silti vielä ottaa jonkun poloisen käsi lattiaan matkalaukkua hihnalta odoteltaessa ja verovapaapullo pitää avata jo bussimatkalla lentokentältä hotelliin.
  • Gobbard aukaisi Sullivanin matkalaukun nostaen sieltä esiin kummallisen laitteen. "
  • Mistä johtuu matkalaukun kauhistuttava sisältö? "

matkalaukullinen

  • Teimme johtopäätöksen, että kaikkien liikalaihuudesta kärsivien henkilöiden pitäisi varata matkalaukullinen evästä ja matkustaa Savonlinnasta laivalla Kuopioon sekä mitata itsensä Kuopion asemavaakassa.
  • Presidentin matkatuomisten joukossa oli edelleen uusinta venäläistä valmistetta oleva televisiovastaanotin sekä matkalaukullinen venäläisiä erikoisherkkuja kaviaaria, viinejä, shamppanjaa, hedelmiä ja suklaata.
  • Mutta kuinka saada tullin läpi matkalaukullinen rahaa?
  • Minua ei vieläkään tunneta Marseillessa ja minulla on matkalaukullinen passeja, papereita ja suosituksia.
  • Astrid Lindgren: PEPPI PITKÄTOSSU ETELÄMERELLÄ. Peppi PitKatassu, joka on ( kunmoitusta herättävän vahva ja jolla on pieni esikaupunkihuvila, hevonen verannalla ja matkalaukullinen kultarahoja, lähtee tässä uudessa Peppikirjassa Etelämeren saarille.
  • Joka viikko vietiin matkalaukullinen kultahampaita

mausteikko

  • Myyviä pakkauksia on suunniteltu mm. kahvikupeille, erilaisille laseille, tuhkakupeille ja eläinveistoksille. j Erityisen kaunis on Kaj Franckin mausteikon " ikkunallinen " jpakkaus, jota sanottiin kaujneimmaksi myyväksi pakkaukseksi Hollannin 'kansainvälisessä pakkausnäyttelyssä viime jkeväänä.

mittalasi

  • Hyllyt olivat täynnä pulloja ja purnukoita ja suurella työpöydällä oli muutamia pulloja, mittalaseja ja pari pienoisvaakaa.
  • Mrs Van Ecker otti yöpöydältään pienen mittalasin ja lääkepullon.

muki

  • Kötti arveli, että vähän se on juhlapäivänä yksi ainoa korpunkänltyrä ja sanoi mukiaan ojentaessaan: — Kaksi annosta ja kaksi korppua, ja sanoessaan kiersi katseensa Maijan pitkiin mustiin silmäripsiin ja nautti suunnattomasti ihanien, hymyilevien silmien vilkaistessa kysyvästi häneen.
  • Siellä hiilloksen ääressä, huopiin kääriytyneenä, oli mukava ryypätä kaakaota ( allekirjoittanut tietysti omasta litran mukistaan ), haukata vehnästä ja ihailla tyyneen järven pintaan kuvastuvia pilvenhattaroita.
  • Nyt kysyi taikuri, lähtilö tauti, maan emäntä ei ennättänyt mastata, kun hän jo tarjosi mukistaan porolla sekoitettua mettä ja sanoi, jos ei tämä auta, niin kutsukaa minut huomenna ja alkoi lämellä kotiaan kohden, sillä hän sai päänsä täyden allohoolia, joten oli paras lähteä pois.
  • mutta nautittavaa Junan omistajayhtiön johtaja, englantilainen Nigel Sill istuu ravintolavaunussa, siemailee olutta mukistaan ja naurahtaa matkanteon olevan " very slow ", hyvin hidasta.
  • — Miksi Jussi on näin aamusilla väsyneen näköinen, kysyi Matti, korviketta hörppiessään mukistaan.
  • Väliajalla seurakunta tarjoaa pyhäkoululaisille virvokkeita ja pullaa ( muki mukaan! ).
  • Louhivetumiset Mikkelin aluetoimistoon den seikkailu -muistelo Ekilässä 5.10. mennessä puh. ( 955 ) ma 3. 10. klo 19.00 ( oma muki 360 749. mukaan ).

mukillinen

  • Aamupalaksi söin muutaman kuivan ( superherkkujani ) ruisleivän viipaleen voilevin kanssa ja useita mukillisia kahvia maidon kanssa.

olkalaukku

  • Tässä mustavalkoversiossa nauhuri voidaan sijoittaa olkalaukkuun ja kuvaus tapahtuu tähän kaapeliyhteydessä olevalla pienellä televisiokameralla.
  • Joosepin matkavarusteet sopivat pieneen olkalaukkuun, jonka pohjalla oli myös leivänpuolikas.
  • Kone mahtuu tytön olkalaukkuun ja painaa
  • Henkilö, jonka nähtiin löytävän mustan olkalaukun Kuomapirtillä 3.1. -71 ole yst. palauta pahempien seur. välttämiseksi M:lin poliisilaitokselle.
  • kopuistossa seurannut nuorukainen anasti naisen olkalaukun myöhään tiistai-iltana.
  • Tyttö pääsi riistäytymään Irti ja lähtemään pakoon mutta pojat tavoittivat hänet uudelleen ja sieppasivat häneltä olkalaukun, jossa oli rahakukkaro.
  • Siispä jätämmekin nahkalaukun kotiin ja heitämme tyttömäisen, pukumme väriin sopivan, kankaasta valmistetun olkalaukun hihnasta olalle.
  • Yllään hänellä oli ruskea puolipitkä takki, mustat farkut, mustat lenkkarit ja musta olkalaukku.
  • Pitkä villahuivi ja siniseksi värjätystä minkistä tehty suuri olkalaukku täydentävät asukokonaisuuden.
  • Yllään hänellä oli mustat pitkät housut, musta 3 %4-mittainen takki, maistat kengät, joissa on vaaleat raakakumipohjat sekä valkoinen kankainen olkalaukku.
  • Kadonneella oli mukanaan valkea olkalaukku.
  • Mukana hänellä oli ruskea keinonahkainen olkalaukku.
  • Lisäksi hänellä saattaa olla mukanaan kudottu kirjavakankainen olkalaukku.

paketillinen

  • Jokainen suunnittelija, jonka huivi- tai solmioehdotus toteutetaan, saa palkkioksi paketillisen omia tuotteitaan.
  • 0stat vain mahdollisuudet taloudessa ovat miltei rajattomat: paketillisen Lux saippuahiutaleita, ja ruokatavarain kääreeksi, leikkuukaavoiksi, pöytä- tulet huomaamaan, että vaatteet muut- liinoiksi, hyllypaperiksi j. n. e Paissaessakin sitä tuvat jälleen kauniiksi ja hienoiksi, ai- tarvitaan: kun kääräisee paistoksen tai leivonnai- i van kuten uutenakin. sen siihen, ei ole pelkoa sen palamisesta.

paketti

  • Ja heidän pienissä matkalaukuissaan ja paketeissaan ei ole useinkaan ollut mitään varatavaroita.
  • Parakan Salak tee on kaikkialla tunnustettu väärentämättömäksi, voimakkaaksi ja hyväksi teelajiksl jolla on hieno tuoksu, niontakertaa parempaa, mutta paljon huokeampaa kuin Kiinalainen tee: on ainoa tee laji joka suorastaan tuodaan alkuperäisissä paketeissaan l / M, ' / ioi 'i- ' '. kg. netto painoisina
  • Lopulta ovat voileivät kuitenkin valmiina paketeissaan, ja sokeripalat pusseissaan, joten Lotta voi tarttua kutimeensa ja ajatella, että antaa nyt ruoka-auton tulla milloin hyvänsä.
  • Ja kun postin nahkaiseen laukkuun tai lukittuun säkkiin olemme kirjeemme tai pakettimme saaneet, pääsee meiltä helpoituksen huokaus.
  • Poliisin arvion mukaan yhtiö lähetti kesäkuun alkupuolella jopa 10000 yritykselle postiennakolla paketin, joka sisälsi arvottomia vanhoja tilinpäätös- ja maksuhäiriöluetteloja.
  • Korvatunturin posti heilauttaa vastaanottokeskuksen pöydälle ruskealla paperilla päällystetyn paketin, jossa lähettäjänä on Suomen hallitus.

pakkaus

  • Kuten tämä kuva osoittaa, voidaan sota-ajan näyteikkunoita somistaa kuvilla ja tyhjillä pakkauksilla.
  • Kauppiaan mielestä pakkauksilla taataan hygienisyys ja säilyvyys.
  • Mutta koi ei kuole yksinomaan hy * välla mainonnalla ja kauniilla pakkauksilla.

pakki

  • Perillä mahdollisuus omaan ruokailuun nuotiolla, joten muonat ja pakit mukaan.

pannu

  • Kun keittiöpuuhailu-isä tekee äidille aamumunakasta, hän saa paistokseen lisää kuohkeutta muistaessaan kuuman pannun edut.
  • Joitakin valvotuttaa kuitenkin pannun pohjalle jäänyt kupillinen enemmän kuin viisi juotua kupillista, kuvailee Pekka Räisänen.
  • Laitetaan kala pannuun ja paistetaan noin 3 minuuttia kummaltakin puolelta, ei kuitenkaan liian kuumassa.

pannullinen

  • Mummu se sillekin työmaalle toi avun ja lohdun: kiikutti paikalle pannullisen kielletyn puun hedelmää, mustanpuhevata ja suolarunsasta kahvia, jonka jiireät sokerimurikat ja tervanpaksu kerma toimittivat alas kurkuistamme, paria tuumaa paksujen pullanviipaleitten säästyessä toki toiseen kertaan.
  • Keitin pannullisen kahvia ja juotuani sen heittäydyin uudel- leen lavitsalle.
  • Sänkyni vieressä minulla on suuri määrä savukkeita sekä monia pannullisia kahvia; myöhemmin päivällä siirryn sherryyn ja sherryn jälkeen ryhdyn litkimään kuivaa martinia.
  • Jos paistetaan useampia pannullisia, on pannu välillä huolellisesti puhdistettava ja senjälkeen kuumennettava hyvin kuumaksi, ennenkuin siihen uudet lihaviipaleet asetetaan.
  • Monta hikipisaraa vuodatettiin, monta pikiöljyvoitelua vaadittiin ja kymmeniä pannullisia kahvia täytyi juoda mielen virkistykseksi työn lomassa, ennenkuin nämät kultaiset jyvät saatiin kokoon.
  • Sen jälkeen otettiin meidät ruhtinaallisesti vastaan luotsiasemalla, saimme kuivia vaatteita ja meille keitettiin lukemattomia pannullisia kuumaa kahvia.
  • Lumlmajoiita kannettiin höyryäviä pannullisia paisteltua valaannahkaa.

panos

  • Patruunoita kaupungissa myyvässä kahdessa liikkeessä Mikrassa ja Kesport Tintissä ei teräshauleja sisältäviä panoksia löytynyt.
  • Tulipa ammuttua enemmän panoksia kuin kahteen vuoteen, tunnusti Tiitinen.

pata

  • Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai padassa.
  • Metallipönttö tuli kiukaaksi lopullisesti vasta 1950-luvulla, samoihin aikoihin kuin vesi alettiin kuumentaa muuratussa padassa.

patoallas

  • Järven, paikalla on vain pieni patoallas ja, joitakin lähteensilmiä.
  • luuri näiden pohjavesisäiliöiden päälle on syntymässä Hrushovin-Dunakilitin patoallas sekä nykyisen pääuoman kiertävä mahtava betonoitu ja asfaltoitu syöttökanava ja Gabchikovon voimalaitos sulkuineen.
  • Kuntainliitto Raision — Naantalin vesijohtolaitoksen liittohallitus oli LH:lle toimitetussa hakemuskirjassa ja asiaa LH:ssa käsiteltäessä lausunut, että kuntainliiton omistamaan vesilaitokseen kuului kolme patoallasta Raision joessa.
  • Mies saatiin kiinni vasta, kun hän joutui hiljentämään vauhtiaan ylittäessään voimalan patoallasta.
  • Tällä kertaa on uiton häntä Harjavallan voimalan patoaltaissa, missä se viipyykin aivan kuukauden lopulle saakka.
  • Lämpimissä maissa, etenkin Välimeren rantamilla, hankitaan suolaa suorastaan merivedestä antamalla veden auringonpaisteen vaikutuksesta haihtua matalissa laguuneissa tai keinotekoisissa matalissa patoaltaissa.
  • Rikastehiekan patoallas uhkasi murtua Outokumpu Finnmines Oy:n kaivoksessa Pyhäsalmella lauantaina.
  • Kroaatit valuttavat parhaillaan vettä Krajinan eteläkärjessä sijaitsevasta Perucan patoaltaasta vähentääkseen veden painetta patorakennelmaa vastaan.
  • Tulvataktiikka " ei kuitenkaan auttanut, sillä Pukhan-joen vesi laskeutui nopeasti lähelle normaalia heti patoaltaan tyhjennyttyä vedestä.

patruuna

  • Luulemme, että vika on patruunoissa.
  • Ruumiista löydettiin näet etupanoksen huopatulppa ja tämän kuitujen tutkimisessa todettiin, että huopatulppa oli muunlaista valmistetta kuin metsänvartijan patruunoissa oleva.
  • Enemmän on toistaiseksi myyty heikompia aineita aniittilaatuja eli ns. varmuusräjähdysaineita, joita käytetään mm. erikokoisissa patruunoissa.
  • Kun kuitenkin tällaisissa vanhoissa patruunoissa luoti saattaa olla höllästi kiinni hylsyssä, voi se, patruunan jäädessä laukeamatta, tarttua kiinni patrunapesään luodin tilaan ja jäädä sinne hylsyn tullessa vedetyksi ulos latausliikkeellä.

pikari

  • Hän kulautti kuitenkin pikarinsa tyhjäksi, mutta jatkoi tylysti: — yhdeksänkymmentä tuttavaani sadasta on mennyt päin helvettiä akkojen takia ja joka ainoa heistä kohmelopäissään sättii akkoja niin kauan
  • Stark kaatoi itselleen suuren ryypyn, kulautti sen kurkkuunsa yhdellä kertaa ja täytti pikarinsa millei heti uudelleen.
  • Samalla voittaja sai tyhjentää koiruohojuomaa sisältävän pikarin, " katkeran kalkin ".
  • Kun kuljin metsäpolkua, löysin tämän maasta, vastasi haltia Uljas ja veti kauniin pikarin taskustaan.
  • hahtaen — - varsinkin siemaistuaan tavallista pitempään kannustaan raskasta lyy pekkiläistä, piispan kostuttaessa varovasti huuliaan omasta pikaristaan, jonka viini oli vedellä miedonnettua. »
  • Viini valahti hänen pikaristaan, uhrilahjana maahan. „ Minä en tiedä, onko Sinua — mutta jos on, niin pelasta hänen elämänsä ja säästä hänet minulle! "
  • Omaakin pikariaan hän täyttelee yhtämittaa, päättäen sentään olla humaltumatta.
  • Itse hän tuskin koskettikaan pikariaan, vaikka hän silloin tällöin oli ottavinaan kulauksen.
  • Ia kun hän sitä sanoi, tyhjensi hän puolet pikaristaan, mitä sai hänen silmänsä loistamaan ihastuksesta.
  • Hän tarjosi heille ryyppyä pikaristaan: mutta juuri kun yksi sotamiehistä kaasi sitä kurkkuunsa — viu!
  • Sieltä se koituu lapsillekin! » tuumi isäntä kaataen pikarin sisällön suuhunsa.
  • Kilpailun voitti Auvo Savuaho Ruokolahdella tuloksella 42.68 pm 3, saaden piirin hakkuumestaruuden lisäksi valtion lahjana 30.000: sekä hopeisen pikarin ja yksityisiä palkintoesineitä.

pikarillinen

  • Hovimestari toi kultatarjottimella pikarillisen viiniä, jonka Elisabeth joi...
  • Hän voitti vedon juomalla aterian aikana pikarillisen etikkaa, johon oli liuottanut kaksi kallisia helmeä.

pullo

  • Jos kaikki ei kunnolla painunut sisälle ensi kerralla, sulki talonmies peukalolla pullon suun, ettei happo virtaisi pullosta sinä aikana, kun hän otti uuden korkin.
  • Puolikkaasta pullosta keskiolutta tuli krapula kahdeksi päiväksi.
  • Heidän joukossaan oli naispoliisi, joka sai rikkinäisestä pullosta niskaansa.
  • Viipurin kaupunkineuvosto saattaa päättää, että jokaiselle kaupunkilaiselle myydään kaksi pulloa vodkaa.
  • Juomaa tavattiin fopa tulliaseman kuistin suuresta tuhkakupista, johon oli ahdettu kuusi pulloa votkaa.
  • Maailmassa myydään vuosittain noin 150-200 miljoonaa pulloa samppanjaa.
  • Pikkupullossa tavallista limonadia kaloreita on 130, ja puolen litran pulloon niitä mahtuu 200. Kevytlimsapullot sisältävät huomattavasti vähemmän energiaa, vain 1-40 kilokaloria.
  • Asiakas saa luonnollisesti pulloon haluamansa näköisen korkin ja etiketin.
  • Alkon viinivalikoimassa on yhdeksän tuotetta, joissa pullo on suljettu keinotekoisella korkilla.
  • Kuten kuvasta näkyy, suomalaisilla etikettisuunnittelijoilla on vielä pitkä matka mielikuvitukseen konservatiivisista etiketeistä, olkoonkin etteivät kaikki luo mielikuvaa siitä, että pullo sisältäisi olutta.

pullollinen

  • Lyhentäkää ikävää toipumiskauttanne hankkikaa kotiin pullollinen vahvistavaa Ra- MaVitia!

purkillinen

  • Tarvitaan valmis sokerikaakkutyyppinen torttupohja, purkillinen liemeen säilöttyjä hedelmäcocktailpaloja. litran jäätelöpurkki ja purkillinen valmista suk-
  • Jouni Rantanen Pirkko Mattilalla on kädessään purkillinen luomushampoota.
  • Kun siihen ahtautuu tuhansia pilkkijöitä, ollaan jäällä kuin sillit purkissa.

purkki

  • Mutta satoajan loputtua hän huomaakin, että on pahasti myöhästynyt, eikä hunajaa olekaan karttunut hänen purkkeihinsa.
  • Nyt on varmaan jokainen emäntä koettanut saada pulloihinsa, purkkeihinsa ja saaveihinsa puutarhan ja metsän antimia.
  • Sovittiin, että käyn verikokeessa, jotta nähdään onko anemia parantunut, kun olen syönyt kaksi purkkia Retaferia, johon kuluu kolme kuukautta.
  • Koululuokat / Seurat Tienatkaa 3.080. -! Myykää 280 purkkia helposti myytäviä pikkuleipiä, palautusoikeudella.
  • 1 iso purkki persikoita 2 rkl viinietikkaa 2 rkl fariinisokeria 2 rkl kiinalaista soijaa I — 2 dl kuohukermaa piparjuurta ja worcester-kastiketta
  • 1 purkki valmista hedelmäcocktailia 1 purkki luonnonmehua ananasta
  • - Kuivatut sienet säilyvät purkissa tai paperipussissa ja
  • Koska on » vielä » vähän mustetta purkkini pohjassa, niin piirrän pikkaraisen armoisan Suomi lehtemme lukijoille.
  • Seinähyllyjen yläosat on tässäkin osastossa täydennettävä kuivilla, tyhjillä purkeilla y. m. s. Vaa'at tulee pitää hyvin puhdistettuina ja tarkistettuina.
  • Tavaraleimaa käytetään purkeilla jotka sisältävät pääasiallisesti savesta valmistettua salvaa, käytettäväksi ihmisten ja eläinten kasvannaisia ja
  • valtion apteekin hoitajan ottavan vastuulleen esim. joka vuoden lopussa tapahtuvan inventtauksen vaillinkia, sillä ei hän yötä päivää voi valvoa jokaista apulaistaan ja jokaista purkkiaan.
  • Virallisen syyttäjän ja poliisikonstaapeli P:n asianomistajana Saarijärven KO:ssa syyttäessä M:ää siitä, että tämä oli 9.2. 1968, virantoimituksessa olleen P:n ryhdyttyä häntä pidättämään, tehnyt P:lle väkivaltaista vastarintaa heittämällä P:n päälle palavaa bensiiniä sisältäneen purkin, jolloin P oli saanut vaikeita vähemmiksi ruumiinvammoiksi katsottavia palovammoja, Keski-Suomen lääninhallitus on valtion puolesta jutussa kuultuna lausunut, paisti muuta, että P oli mainittujen, häntä virantoimituksessa kohdanneen väkivallan aiheuttamien vammojen vuoksi ollut virkavapaana 10. 2. ja 31. 3. välisen ajan 1968 ja että hänelle oli valtion viran tai toimenhaltijani palkkauksesta annetun lain nojalla suoritettu palkkauksena sanotulta ajalta yhteensä 1.518 markkaa 78 penniä.
  • Mielenosoittajat heittivät purkin punaista maalia Neuvostoliiton Ottawan-suurlähetystön oven edustalle sunnuntaina ja polttivat Neuvostoliiton lipun rakennuksen edustalla vastalauseena lokakuun vallankumouksen vuosipäiväin vietolle.

pussi

  • Oopperalaulaja Chieko Okabe avaa salaperäisen pussin ja kaataa kattilaan läpinäkyvää makaronia.
  • Vai löytyisikö kaupungin tyhjänä ammottavan pussin pohjalta vielä pikkuisen rahaa ammattilaisen palkkaukseen edelleenkin.
  • Teuvo Karjalainen Eeva Prokkonenkin sai kassin, jossa oli yksi pussi vehnäjauhoja, kaksi pussia makaronia, pussi neljän viljan hiutaleita, paketti koulunäkkileipää ja paketti maitojauhetta.
  • Vähäkalorinen vihannesmunakas valmistetaan seuraavasti: Kiehuvaan veteen pannaan pussi pakastevihanneksia.

pussukat

  • He muorille työnsivät pussukan paahtamattomia kahwipapuja pyytäen hywän keitoksen.
  • Laatikosta " Keräyspaperia " löysin pussukan täynnä keittiöjätettä.
  • Eikä pnkanaseura ollut luopunut kahvituksen tavasta, vaikka kahvi olikin kortilla, ja niin oli Heinoska luvannut pistää Liisalle jonakin iltana pussukan sitä Amerikan kahviaan.
  • Sellaisia ovat Eeva-Kaisa Ehrnroothin pronssinen paperiveitsi, Ulpu Lohikaisen villaiset, kinnasneulatekniikalla toteuttamat pussukat, Mirja Ratilaisen savesta tehty nukke ja Veikko Leskisen tulusrauta.

pussukka

  • Erityisenä varokeinona onnettomuuden tapauksia vastaan on sillä vyöllään nk. kintschaku, so. pussukka kalliista vaatteesta, missä on jokin taikakapine.
  • Heinoska astuskeli pieni pussukka kädessään Taajaväkisten kujalla.
  • Sopii noin 165 cm, tosi nätti, pussukka tulee mukaan.
  • Hänen kainaloonsa ilmestyi päivän aikana ainakin yksi pussukka, jossa oli uudet kengät.

pönttö

  • Mustankirjavat paarmalinnut ottivat entiset pönttönsä ( n:t 6 ja 8 ), kottaraiset suurireikäiset n:t 3 ja 9, ja käenpiika n:n 4. Pönttö n:o 9 oli myös hyvin suosittu.
  • Hän istahti esiinpistävälle puunjuurelle ja avaten pönttönsä alkoi tutkia matkalla pyydystämiään erilaisia hyönteisiä.
  • Hätätilassa woidaau ylösalaisin käännettyä kukkaruukkuakin käyttää pönttönä, sittekuin lcntoläpi un hakattu ja puupohja siihen on asetettu, johonka silmukka rautalangasta on kiinnitetty pöntön alipuolcntin lujasti kiinnittämistä warten puuhun.
  • Luonnon saa itseään lähelle esimerkiksi ripustamalla linnuille pönttöjä tai kasvattamalla pihalle kauniin kukkakedon.
  • Sorvin mukana on kaksi terää, joilla saadaan eri kokoisia pönttöjä.
  • Timo-Heikki Varis sanoo, ettei pönttöjä pitäisi sijoittaa ensimmäisten kevätsulien rannoille, sillä niissä on lajiensisäinen kilpailu kovinta.

rahakirstu

  • — Nohlea waras liikkui täkäläisessä lääninhallituksessa m. k. 30 päiwää masten yöllä, mieden muassaan lääninsihteerin hänen rahakirstunsa, jossa säilytetään lunastuksista tulleita rahoja sekä armopapcreita.
  • Rohkea waras liikkui lääninhallituksessa w. k. 30 Päiwää wasten yöllä, wieden muassaan luäninsihterin 'wirkahuonceSta hänen rahakirstunsa, jossa säilytetään lunastuksista tulleita rahoja sekä arwopapcreita.
  • Hänen rahakirstunsa ei ole loskaan ihan tyhjä; hänen rouwallaantin on aina wähän säästössä taloudessa tarwittawia rahoja, ja lasten säästölaatitoSsa ei ole waiennut helinä, wait » ta he owat siitä tuntuman summan joululahjoiksi täyttäneet.

rasia

  • Sotilas pysäytti Cookstovvnin vartioasemalla ohiajaneen auton, jonka kuljettaja ojensi hänelle rasian Quality Street -suklaata.
  • Puumalan Kaijansalosta eläkeläinen Lauri Auvinen esittelee tuontitavaraa olevan rasian.
  • Luuden. että Hjalmar on juhlinut railakkaasti lomallaan ja että hänellä on huono omatunto siitä... hän on nimittäin lähettänyt minulle jo kaksi kukkapakettia, kolme rasiaa suklaata ja pullon hajuvettä.
  • 2 — 3 dl lyhyttä makaroonia vettä, suolaa voita tai margariina 2 munaa 3 dl maitoa, suolaa valkopippuria 4 — 5 tomaattia pieni tölkki anjovista 2 — 3 rasiaa tomaattisardiineja 1 tl hien. basilikaa 2 — 3 dl rastettu juustoa

reppu

  • Hänen repustaan löydettiin Heikkisen voipaketti, minkä lisäksi suoritetuissa tutkimuksissa ilmeni hänen anastaneen viime tammikuun loppupäivinä saman tien laidasta Santunniemen maitokopista juustoa ja voita.
  • Jos hänen repustaan löytyy vaihtelua usein hyvinkin yksipuoliseen ruokavalioon, voi hän levittää omasta puolestaan syötävää pöydälle.
  • Sitä he kaivavat repustaan ja järsivät kiusallaan niin kuin se olisi hyvääkin.
  • Miehet palaisivat reissultaan kotiin tyytyväisinä, reput täynnä ongelmia.
  • lapset koulutielle ja katsotaan, että heillä on muodinmukaiset reput selässä.
  • Koulun alku ei vain tunnu miltään ilman uutta reppua, penaalia, kyniä, kumia, teroitinta, tusseja, vihkoa, kalenteria, värikyniä, kansiota, ynnä muita hilavitkuttimia!
  • - Ihan nätti, mutta ei siihen mahdu yhtään kirjaa, toteaa äiti Sirkka Kapanen ja esittää tilalle somaa aniliinin punaista reppua.

repullinen

  • Kohta kiekkoja olisi pieni repullinen, jos Eloranta olisi kerännyt kiekot kaikista maajoukkueen puolesta tekemistään maaleista.
  • Retkillä tarvitaan repullinen evästä, ja kahviakin on mukava keitellä.
  • Minä sain tyhjällä repulla tulla kotiin, mutta aivan kotiniityn reunalla huomasin puussa oravan.
  • Jälleen nauroi hän makeasti nähtyään, ella olin varustautunut haulikolla ja repulla.

rinkka

  • Miten sujuu koulupäivä, kun tietokone ja siisti sisäruokinta vaihtuvat rinkka selässä tarpomiseen, pakissa lämmitettävään hernekeittoon, lumeen ja pakkaseen?
  • Matkalle lähdetään rinkka selässä ilman sen suurempia suunnitelmia.

roskapönttö

  • Hänhän on se harteikas, hieman ryysyiseltä vaikuttava tyyppi, joka aamun hiljaisina tunteina, käy heittämässä roskapönttöjen sisällön vanhan kuorma-autonsa lavalle.
  • Sen lisäksi tarvitaan ilmeisesti opastusta roskapönttöjen käytössä.
  • Kuitenkin tartumme heti hampaat irvessä pyssyyn kun metsässä tai sottaisten roskapönttöjen ympärillä vähänkin rasahtaa.

rumpulipas

  • Samoin löydettiin konepistooli, täysinäinen rumpulipas, yli 100 irtopatruunaa ja 100 pistooli npanosta sekä naamioimisvälineet.
  • Rumpulipas on kuten laatikkolipaskin lukkokehyksen alla ja ovat patruunat siinä yhdensuuntaisina ( rumpulipas on myös esim. pikakiväärin lipas, jossa patruunat ovat rummun säteen suunnassa siten, että luotipää on rummun akselia vastassa, pikakiväärin lipas on piipun päällä ).

ruukku

  • Hauskaa on käydä kaivolla, josta nyt niinkuin Kristuksenkin aikana lllupuligw naiset noutavat vetensä suurilla saviruukuilla, joita he miellyttävästi lanta » at päänsä päällä.
  • Marian lähteestä naiset nykyäänkin noutavat vettä ruukuilla, joita he kantavat päänsä päällä.
  • Jos juuripaakussa tai ruukun laitamilla on voimakas juurihuovasto, on vanha ruukku liian pieni ja se on vaihdettava hieman suurempaan.
  • Vaimoaan etsimään lähtenyt arkeologi löytää tämän tiedottomana toisessa kädessä 8 000 vuotta vanha ruukku ja toisessa tuore ihmisen päänahka.
  • Matalajuuriset kasvit pitävät matalasta ruukusta, syväjuuriset syvästä jne.
  • Kasvua näkyy konkreettisestikin Haikaraisen tekemässä logoehdotuksessa: kampakeraamisen ajan ruukusta kasvaa kolme rukiin tähkää.
  • Aina ei ole itsestään selvää, kaipaako kasvi uutta ruukkua.
  • Jos käytetään matalaa ruukkua ja sopeutuvaisia kasvilajeja, voidaan käyttää myös pohjareiätöntä ruukkua.
  • Korkeavuorenkadulta Helsingistä on Mikkeliin tulossa fantastinen taideperintö: toistasataa maalausta, antiikkimattoja, joista jokaisella on ikää vähintään sata vuotta, persialaisia ruukkuja, kiinalaista porsliinia Ming-dynastian kaudelta 1368 — 1644, lampetteja, ja kynttelikköjä 1600-luvulta, gustavilaisia tyylihuonekaluja puunauloilla tehtyinä.
  • Ulkoseinällä oli säilynyt marmorinen jalusta, johon oli kaiverrettu kreikkalaisin kirjaimin " Rukoilen sinua, valtijatar ", pieni kulttirakennus alttareineen ja erilaisine uhrilahjoineen, jotka olivat koristeltuja ruukkuja, lautasia sekä hirssillä täytettyjä amforia.
  • Kukkakauppias Hilkka Krannila varoittaa valitsemasta liian isoa ruukkua viherkasveille.
  • Kun kasville vaihdetaan ruukkua ja multia, sitä ei heti saa vaih-

saavi

  • Niin lentelivät pihoilla olevat saavit, kapat ja tynnyrit.
  • Erittäinkin viimemainittu usein kiivastuneena huusi niin, että kuului kaikille luokille: ~Ellet ole hiljaa, niin minä lyön niin, että saavit tulevat täyteen verta

salkku

  • Hattuni jäi autoon ja sinun salkkusi.
  • — No se sinun saakelin salkkusi on täällä minun luonani ja niinä olen koko ajan seisonut sen konjakkipullon ja vissyvesipullon päällä.
  • — Oletko varma siitä, että se on sinun salkkusi? kysyi reportteri.
  • yhtä huijaa vauhti oli metalliyhtiöiden parissa, joita sijoittajat innostuivat hamstraamaan salkkuihinsa noin 14 prosentin kurssinousun edestä.
  • Alati avoimin silmin oli Tessin matkustellut suuntaa-antavissa kulttuurimaissa ja keräillyt salkkuihinsa niiden suurien rakennustöiden piirustuksia ja suunnitelmia, joiden ansiosta 1600-luku on arkkitehtuurin historian loistoaikaa.
  • Hän pani salkkuunsa professorin ojentamat paperit ja kirjan, jonka tämä ystävällisesti lainasi.
  • Kynttiläkulkueet valaisivat katuja paremmin kuin Lucian kruunu, eikä aktiivilakkolainen ennättänyt kotiin nukkumaan vaan pakkasi salkkuunsa yöpymisvehkeet kuin eurojarruttelijaväyrynen.

sammio

  • Sahajauhojen muuttaminen korvikkeeksi aloitettiin kevätkesästä 1942 ja jatkettiin sitä eina saman vuoden loppuun asti teh- j taan toimiessa täydellä teholla koko, ajan. pidätetyn kertomuksen mukaan värjättiin sahajauhot suuressa sammiossa, minkä jälkeen aie siirrettiin, kuivausuuneihin kuivumaan.
  • Väki lausui lautehilta: » Mittyinen tämä on löyly, tuoksuvat kukat tuhannet, kuuluvat kuin kirkonkellot? » i Sitten hän vihkii veden sammiossa ja jakaa siitä kylpijöille, jolloin kaikki tulevat terveiksi.

samovaari

  • Nurkissa oli jumalan kuvia, pöydällä suuret samovaarit täynnä herkullista teetä ja suuret piirakkakasat.
  • Viiden aikaan on kylä täydellisesti hereillä, samovaarit sihisevät ja porisevat joka pirtissä ja teetä juodaan summattomasti.
  • Ja edelleen: - Kauempana oli pöytiä suurine samovaareineen totin tekemistä varten ja pienine tynnyreineen, jotka sisälsivät punssia ja viiniä, mikä kävi päällekirjoituksesta ilmi: Punsch, Carolina.
  • Motiivien paikallisesta värityksestä kuvastuvat selvästi tseremissien ja naapurikansojen olot ja ajatustapa, vieraanvaraisuus samovaareineen ja viinoineen, halu kaupankäyntiin, rikkomusten rankaiseminen alkukantaisen julmasti jne. Monikohtauksisissa pilasaduissa, joita kokoelmassa on runsaasti kolmattakymmentä, on tyypillinen venäläisen pilasaduston luonne petettyine pappeineen, papintyttärineen, nokkeline renkeineen jne. Nämäkin sadut ovat yleensä raakoja, vailla sellaista kevyesti iloittelevaa sävyä, johon samat motiivit meillä on tyylitelty.
  • Eukko jätti heti astiain pesun ja kiirehti tupaan, missä pian samovaari porisi ja ohrapiirakoita ilmestyi pöydälle.
  • Suun fiikus romottaa nurkassa, teetä täynnä oleva samovaari on jäänyt pöydän kulmalle.

sangollinen

  • Kapteeni antoi ottaa mnutamia sangollisia wettä ja tarkasti suurennuslasin awulla, joten hän huo° maft meden oleman täynnä sardinitalan mätiä.
  • Vesi laski jo iltaan mennessä pihaltamme ja olohuoneesta ja se jätti jälkeensä vain muutamia kymmeniä sangollisia haisevaa kuraa, vihreätä limaa ja muuta sen sellaista, mitä viemäreistä saattaa löytyä.
  • Kalastus ci onmstunut kuitcnkaan niin hy- Win kvin edellisenä päiwänä; kuitenkin kuuluu muutamia sangollisia pikkukaloja saadun.
  • TVK:n aluejäijestön vapaaehtoiset ja teknikkotyötään tekevät teknisen koulun opiskelijat jakoivat koteihin sangon ja paperipusseja.

sanko

  • Traktoreissa on oltava jauhesammuttimet, sanko ja mielellään vielä vesiastiakin.

sarkofagi

  • Pylväistössä on heidän arkkujaan rivistössä ja 1600-luvun loppupuolella kuolleiden sarkofagit ovat mielestäni karussa ankaruudessaan ja linjatyylikkyydessään kauneimmat.
  • Eriväriset graniittiset sarkofagit, kullatusta, kiilloitetusta puusta tehdyt arkut täyttivät melkein koko eteishallinkin.
  • Senaatti on piispa Henrikin sarkofagille aiotun hautakappelin rakentamista marten myöntänyt 5,000 markan suuruisen apurahan Nousiaisten seurakunnalle sekä « ahmistanut saman seurakunnan kirkonkokouksen päätöksen helmikuun 25 päimältä 1900, joka koskee 15,000 markan kuoletuslainan ottamista pitemmäksi kuin 10 muoden maksuajalsi mainittuja kirtontorjaustöitä warten.
  • Ensimmäisen seppeleen Kustaa Adolfin sarkofagille laski Ruotsin kuningas Oskari 11, sitten seurasi kuningattaren, Salsan keisarin ja Preussin prinssi Heinrichin scppe-
  • Leninin ruumista säilytetään maanalaisessa hautakammiossa, asetettuna suurelle sarkofagille, korkean lasikuvun alle.
  • Niitä oli obeliskin ja pyramidin muotoisia, sarkofageja kreikkalaisten, roomalaiseen, egyptiläiseen ja modernin tyyliin, allegorisilla henkilöryhmillä tai rintakuvilla koristettuja muistopatsaita.
  • Arvokkaimmista esineistä mainittakoon eräs täysin varustettu kuolinlaiva 2000-luvulta e. Kr., muuan kaunis muotokuvaveistos faarao Seostris ll:sta, kivisiä ja puisia sarkofageja sekä eräs, myöhemmiltä ajoilta oleva, loistavasti koristettu muumio j. n. e. Naiskävijöille huomautettakoon, että täällä on myöskin kauneudenhoitoesineiden kokoelma, joka on peräisin n. 3000 e. Kr.
  • Niistä löydettiin seetripuisia aivan vahingoittumattomia sarkofageja, joiden arvellaan olevan Peräisin seitsemänneltä vuosisadalta ennen Kristusta.
  • nä kalvettu esille fransiskaaniluostarin jäännöksiä ja hyvin säilynyt, tiilestä valmistettu sarkofagi, joka ilmeisesti on ollut arkkipiispa Jakob Erlandssonin, joka haudattiin harmaiden veljien luostarin kirkkoon
  • Alumiinista tehty sarkofagi luonnon muistolle.
  • Muurin viertä kulkevaa käytävää, jonne kaikki mausoleuminkävijät johdatetaan sen jälkeen kun he ovat kulkeneet Leninin sarkofagilla lepäävän balsamoidun ruumiin ohitse, levennetään kolmeen metriin.
  • Riolaiset tiskijukat hautasivat suurta suosiota saaneen tanssin virallisesti heittämällä mereen sarkofagin, jossa oli rikottuja lambada-levyjä.
  • Seitsemän muinaista sarkofagia on löydetty aivan pyramidien ohi kulkevan moottoritien vierestä.
  • Lakkaamaton ihmisvirta solui kuoriin sijoitetun pyhän Antoniuksen sarkofagin ohi, jonka mustaan kiviseinään kädellään koskettaen ja rukouksia mumisten ihmiset kulkivat.
  • Haudan löytäminen ja sarkofagin avaaminen herättivät huomiota kaiklkialla maail-

suitsutusastia

  • Kuori oli kynttilöillä valaista, alttarilla paloi kausi isoa kynttilää ja suitsutusastiasta kohosi ilmoille savu.
  • Ilma oli kunnia ja täynnä savua, jota tuprusi pienestä hopeisesta suitsutusastiasta ikkunan luota.
  • Pilvet vierivät nyt auringon yli kuin kultaisesta suitsutusastiasta tuprahtclcvat hattarat.
  • Suitsutusastiat tuoksuivat Arabian ja Persian tuoksuja... eriskummalliset lyhdyt valaisivat eri viireillä... kultaisissa häkeissä heiluivat kirjavat, pyhät linnut, silkkiset kankaat verhosivat raskailla poimuilla seiniä...
  • Mutta kun hautajaiset olivat ohitse, riisuivat he kiireesti paitansa ja juoksivat pois hautapaikatta, hälisten ja meluten, niin että suitsutusastiat ja ristiinnaulitunkuvat heilahtelevat ilmassa.
  • Miten ihania lupauksia onkaan Herran Pyhässä Sanassa tässä suhteessa? ~Ja tuli toinen enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa ja hänelle annettiin paljon suitsuketta pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä.
  • — Melkior astui nyt lähemmäksi, polvistui ja heilutti hopeaista suitsutusastiaa kallisarvoisine suitsutusyrtteineen, lapsen eteen kumartuneena.

suppilo

  • Nauriit säilytetään ullakolla olevissa peitetyissä suppiloissa, joihin ne ajetaan ja suoraan kuormasta kaadetaan.
  • Veden paine on niin järjestetty, että se pitää suppiloissa olevan mätimäärän, kussakin 1 % — 2 litraa, alituisessa liikkeessä; vain kuolleet mätiJ3 7 vät nousevat pinnalle ja poistuvat veden mukana suppilon reunojen yli.
  • Verdunin edustalla oli puroja, joille kranaatit avasivat uusia juoksu-uria tai joilta ne tukkivat juoksuväylät pakottaen veden pysymään ammuksien muodostamissa suppiloissa.

sylkykuppi

  • 1 ) Pahvista, puumassasta tai muusta sentapaisesta palavasta aineesta tehty sylkykuppi, minkä tunnusmerkkinä on, että sylkykuppi on varustettu tiivistisulkevalla kannella, mikä aukeaa itsetoimivasti, kun sylkykuppi nostetaan ylös, ja jälleen sulkeutuu itsetoimivasti, kun sylkykupin kädensija päästetään vapaaksi.
  • Tällaiset sylkykupit ovat kannellisia, sisäpuolella on paperi, joten helposti voi poistaa yskökset, jotka aina ja sen jälkeen sylkykuppi desinfioidaan keittämällä.
  • Böhler, Kristiania, Norja: koko ont aitettava, poltettava sylkykuppi, varustettuna LtsesulkevaUa kannella.
  • Ja halla on yllä niin siistit vaatteet, ja sylkykuppiin hän roiskauttaa.
  • Hyvin kasvatetut henkilöt sylkisivät tietenkin sylkykuppiin.
  • Koko » kabinetin » kalusto rajoittui kolmeen nahkaselkäiseen nojatuoliin, valtavan suureen sylkykuppiin, pariin tuhkarasiaan ja siinä se kalusto sitten olikin.

säiliö

  • Poimi, poimi ruusuja... ja täytä säiliösi... anna ruusujen tuoksua ja kukkia...
  • Säiliösi täytetään aina säännöllisesti tarpeen mukaan Polttoöljy toimitetaan Sinulle hyvissä ajoin ennen kuin kuivuri käynnistyy. Soita heti!

säkki

  • No niin, sitä tietähän meidän kaikkien on kulkeminen » Mutta " — lisäsi hän tyytyväisen näköisenä osoittaen täysinäisiä säkkejään — » tuoilaiBta
  • Mutta por * vari ilmoittikin talonpojalle, missä hänen jyväsäk * kinsä olivat, ja isäntä saapui vaatimaan takaisin säkkejään.
  • Pitkiä olivat talviset kilometrit säkkiä raahaavalle pikkupojalle.
  • Räjähteitä löytyi kerrostalosta venäjällä Venäjän poliisi on löytänyt kolme säkkiä räjähteitä kerrostalosta Rjazanin kaupungista, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Moskovasta kaakkoon.

teelusikallinen

  • En asianharrastuksesta, sillä hänen perheseikkansa eivät liikuta minua vähääkään, vaan jotakin sanoakseni sen paussin aikana, mikä syntyi, kun Juolevi rupesi teelusikallaan pusertelemaan sitruunaviipaletta lasissaan, silmäkulmat kurtussa kuin ainakin miehellä, joka on käynyt totiseen toimeen käsiksi.
  • Tulipunaisena kasvoiltaan, silmät hurjasti pyörivinä ja liattu kolmen hiuksen nenässä huitoi hän teelusikallaan ympärilleen ja huusi:. Kuinka te uskallatte — kuinka te julkenette — kuinka päähänne voi tuollainen pälkähtää — " Perhe pelästyi, ympärillä olevat seurasivat mielenkiinnolla tapausta, ja tarjoilija seisoi vaiti ja hämmästyneenä.
  • ka kotiin tultuaan ja aamiaispöytään istuttuaan suuteli keitettyä munaa Ja kopautti teelusikallaan vaimoaan pari kolme kertaa päähän ennenkuin huomasi erehdyksensä.
  • Vaate asetetaan ilman vaikutukselle alttiiksi ja huuhdotaan jonkin ajan kuluttua., Pesunkestävistä kankaista poistetaan mustetahrat maitoja suolaseoksella ( teelusikallinen suolaa ja dl. maitoa ).

termospullo

  • Muna kesäyönä onton tunnelmallista pyöräillä: linnun laulua, termospullosta teetä, maisemia.
  • McCoy oli juonut hänelle, Egbertille, tarkoitetun kahvin termospullosta!
  • Kuka siellä puhuu kuivasta? " tokaisi Uuno, joka oli tyhjäämässä kahvia termospullosta kinkkuvoileivän päälle ja hikoili turkusesti. "

termospullollinen

  • Hänellä oli myös käärönsä ja pullonsa, mutta lisäksi veitsi, haarukka ja hopeinen pikari, lautasliina, termospullollinen lämmintä kahvia ja pieni kahvikuppi.
  • Jos vielä yhteen matkaan joudutaan, lienee meidän viisainta ottaa termospullollinen perunoita naapurien varalle, ettei käy kuten kävi Mikkelissä v. 1935, s. o. ettemme toistamiseen heitä tyhmyytemme takia häviöön saata.
  • Hän tapasi käytävässä Mc Coyn, joka selitti irvistellen: » Mykkä ystäväsi oli asettanut, pöydällesi termospullollisen kahvia, multa kun luulin, että sinä et välitä kahvista, niin join sen.

tuhkakuppi

  • Ilmeisesti tuhkakupista pudonneesta palavasta savukkeesta sai alkunsa eilen iltapäivällä Ristiinan Kone ja Sähkö -nimisessä liikkeessä syttynyt tulipalo, joka tuhosi vähässä ajassa myymälätiskin sisustuksineen.
  • Hän kuuli askelten lähestyvän pöytää ja jonkun puhuvan tuhkakupista, mutta hän ei kohottanut katsettaan.
  • - Niin, kirjeen löysin erään ravintolan tuhkakupista samana yönä kuin murha tapahtui, sanoi Steck.
  • Hän pani sikarinsa lääkärin pöydälle, sillä huoneessa ei ollut tuhkakuppia, ja alkoi riisua takkiaan.
  • Kiinan ex-johtajalla oli tapana pidellä tuhkakuppia kädessään Panda-savukkeidensa tumppeja varten.

tuoppi

  • Maxwell työnsi tuoppiaan vasemmalla kädellään loitommak-
  • Marks, yhä myrkyllisenä, tarkasti tuoppiaan ja eylki sitten ylenkatseellisesti. "
  • — Kustaa viittasi tuoppiaan.
  • - George Cawkwell saa 1 000 tuoppia bitteriä.
  • Nämä miehet, ravintolanisäntä ja kauppamatkustaja, olivat eräissä juomingeissa taivuttaneet eriin asentajan kahden tunnin kuluessa tyhjentämään kahdeksan tuoppia olutta ja 35 snapsia sekä tämän jälkeen tanssimaan alastomana.

tyhjä astia

  • Meilläkin oli jo k iperunat ja » läskisoosi » valmiina ja nälkäisimmät kuoriyatkin perunoita sanattomina, toisien kastellessa vielä tyhjiä astioitaan.
  • — Ja mihin nuo tyhjät astiat pannaan?
  • Kun suolamuikut kulutetaan yleensä jo talven aikana, jäävät tyhjät astiat useinkin aittoihin kesänajaksi härskiintymään.
  • Edellisenä päivänä oli käyty keittämässä, joten tehtaassa ei ollut kuin tyhjät astiat.
  • Iltasella hän vei tyhjät astiat karjamajoille ja aamulla haki ne täysinäisinä.
  • Kun öljynsaanti, öljy-yhtiöiden ilmoituksen mukaan, riippuu kokonaan astioiden saannista, kehoitamme niitä jäsenosuuskauppojamme, jotka ovat saaneet yllämainitunlaisen pyynnön, lähettämään ensi tilassa tyhjät astiansa kulloinkin kyseessä olevalle öljyntoimittajalle.

tynnyri

  • Pojat pyörittävät tynnyriään eteenpäin kävelemällä la an vauhtia, joka ei kuitenkaan liene päätähuimaava.
  • Hänen laatikoissaan ja tynnyreissään olivat hänen nimikirjaimensa E. A. sekä sen lisäksi U. S., mikä merkitsi United States.
  • Sitte tuli esille nuuskaherkku tynnyreissään.
  • Huono-onninen hitsaaja oli yrittänyt siirtää metyylimetakrylaattia sisältäviä tynnyreitä syrjään palopaikalta, mutta yksi tynnyri kaatui ja siitä valunut neste syttyi lattialla.
  • Todettiin, että paitsi alueen kaatopaikoilla, oli myös mereen upotettu vaarallista myrkkyä sisältäviä tynnyreitä.
  • Omenapuita löytyy saaressa, joista saadaan useampia tynnyreitä omenoita.
  • Silti soitin tehdään edelleen vanhoista tynnyreistä.
  • Ne muodostavat tällä hetkellä suurimman uhkan kaatopaikan ympäristölle, sillä myrkkyjä saattaa päästä vesistöön ruostuvista tynnyreistä.
  • Lisäksi puuvarastona käytettyyn tekolampeen olisi upotettu raskasmetalleja sisältäviä tynnyreitä.
  • Kuvassa poliisi nostaa tynnyreitä järvestä.
  • Huono-onninen hitsaaja oli yrittänyt siirtää metyylimetakrylaattia sisältäviä tynnyreitä syrjään palopaikalta, mutta yksi tynnyri kaatui ja siitä valunut neste syttyi lattialla.
  • Me hyökkäsimme vaunusta hakeaksemme kallisarvoisen tynnyrimme, mutta se olikin kadonnut.
  • Omat tynnyrimme ovat kuin hyttynen muiden saasteiden joukossa, ja meidän esimerkkimme siinä tapauksessa, ettei tynnyreitä pudotettaisikaan yli laidan, olisi kuin samaisen hyttysen surina isoisempien korvissa.
  • - Kaupunginhallitus on toiveiden tynnyrin sijasta esittänyt karun todellisuuden mitään salaamana.
  • Vaikutus on suunnilleen sama kuin viinitynnyrin matka maapallon ympäri laivalla.
  • Miehet tyhjensivät maahan kaivetun 200 litran tynnyrin mullasta, jolla se oli tampattu täyteen.
  • Suomen Greenpeace arvosteli Suomen jätevientiä tuomalla kesäkuun lopulla ympäristöministeriön portaille elohopeajätettä sisältävän tynnyrin.
  • Yhdysvaltain merijalkaväen kenraalimajurin Robert Johnstonin mukaan laitoksesta vuotaa jopa 100000 tynnyriä öljyä päivässä.
  • Vuotuinen kylvömäärä tekee noin 100 tynnyriä rukiita, 300 tynnyriä ohria ) a 10 tynnyriä kauroja.

tynnyrillinen

  • Niinpä jos tällaisesta erittäin tulenarasta työhuoneesta tavataan vaikkapa kolme tynnyrillistä paperijätteitä, kuten käytännössä on sattunut, niin asiasta ei voi nostaa syytettä selluloidiasetuksen nojalla, vaikka paloviranomainen

tölkki

  • Johanneslund valmistaa vain n.s. tummasta lasista pulloja ja tölkkejä, Kauklahti etupäässä valaistuslasia ja jonkin verran teknillistä lasia, Ryttylä lääke- ja teknillistä lasia,
  • Rakennettiin suuri kristallihiomo ja uusi sulattamo, jossa jo v:n 1911 lopulla valmistettiin pulloja ja tölkkejä.
  • 2 ) Tämän päälle tulee ruokatarpeisto, kukin laji omassa pussissaan tai tölkissään ja nämä sitten yhdessä pussissa, jonka voi siis kerrallaan vetää esille.
  • Voitaisiinhan puhua huonosti sekoitetuista ryydeistä, jotka erämäärittäin säilytetään vierekkäin, mutta tällöin vaaditaan, että ne ovat samassa säiliössä eivätkä mekaanisesti ja ehdottomasti toisistaan erotettuja, päinvastainen tulkinta johtaa sellaiseen käsitykseen, että rohdosliikkeellä jo sen erilaisten ryytien ollessa hyllyllä kukin tölkissään, olisi yhdysperäisiä ryytejä, mikä käsitys olisi mielettömyyttä.

upokas

  • Lasinpuhaltaja ottaa, kiertämällä puhalluspillinsä toista päätä upokkaassa olevassa lasimassassa, pillinsä alapään ympärille tarvittavan määrän sulaa lasia ja antaa sille vissin muodon veteen kastellun puukauhan avulla.
  • Tämän kautta pakotetaan polttolaasut kulkemaan upokkaan yli, jolloin upokkaassa olema metalli säteilemisen kautta yhä enemmän kuumentuu.
  • Leimahduspisteen määrääminen Marcussonin menetelmän mukaan suoritetaan siten, että öljyä kuumennetaan avonaisessa upokkaassa.
  • Grafiittiupokkaissa taas sulatetaan, kun metalli ammennetaan kauhalla tai kaadetaan upokkaasta.

uurna

  • Sen rakensi nabatealainen kuningas Aretas 111 1. vuosisadalla eKr. Legendan mukaan temppelin ylläolevassa uurnassa on Faaraon aarre.
  • Lapsi oli jätettävä määrättyyn paikkaan ja sen piti olla erikoisessa äidin syliä symbolisoivassa uurnassa.
  • Tiellä oli löytämiä, lallerioita, lumia täynnä, ihmeteltämiä salonkia maalaulsineen, uurnineen.
  • Rakennukset oli werhottu mustalla kankaalla ja lyhdyn pylmäiden ympäri oli kierretty mustia nauhoja; surupyramiidia uurnineen oli pystytetty.
  • Sen päällä on niinikään puusta tehdyissä uurnissa ollut jotakin kukkaisistutusta.
  • Somissa lyijystä valetuissa uurnissa on eiikoisen sievä riippufuksia » Marinka «.
  • — Veljemme nimeä säilytämme vain me muistissamme ja sydämessämme, ystäväni, ja hän elää yhä vaan meidän keskellämme, vaikkapa hän onkin maailmalle kuollut, siksi ei hänen uurnassaan löydy kuolinvuotta eikä nimeä, sillä meidän vakaumuksemme mukaan hän ei ole vainaja —. Sanoi, kumarsi ja poistui, jättäen vanhan haudankaivajan silmät selällään tuijottamaan jälkeensä.
  • Pitkä rautatanko rahisi uurnassaan.

vaasi

  • Huoneessa oli selviä merkkiä siitä, että sen asukas oli lähtenyt, aikomatta enää palata'; piironkia laatikot olivat auki, pöydällä oli paperia ja kukat olivat otetut pois vaaseista.
  • Pöydän ympäri riippui viinniköynnöslehtinen seppele, mutta meidän ylitsemme kohottivat sinivalkeista vaaseista, joiden korvat olivat naisrinnan ja käsivarsien muotoiset, puutarhan liljat suorat, liikkumattomat vartensa...
  • Parooni ei ymmärtänyt mitään vaaseista.
  • Ja jos kielin voisin kertoa siitä, mitä silmät näkivät niistä lukuisista maljakoista, vaaseista, pikareista ja kaikenkarvaisista tyyriistä kipposista, joita oli hopeaista tekoa, paksusti kullalla silattuja, samoinkuin kristallista ja posliinista, fajanssista, pronssista ja tinasta.
  • Danija Orino avasi käärön ja ihasteli hetkisen vaasia.
  • Kummallakin puolella kaksi vanhaa vaasia.
  • Kuulin Liekin kirkaisevan mulellecn ja tein toisen epätoivoisen yrityksen tunkeutua ulos vaasista.
  • Hän nostaa hibiskuksen mahtavasta 1600-luvun japanilaisesta vaasista.
  • Aluksessa on kertoman mukaan 454 kirstua täynnä kultaa, hopeaa ja jalokiviä 21 miljoonan dollarin arvosta ja lisäksi arvokkaita japanilaisia vaaseja, hiomattomia jalokiviä ja kokoelma taideteoksia.
  • M. Koski liwl Lii ål Ull 6 Merikylpylän vieressä O Viertotien varrella keskustassa Antiikkisia kalustoja, yksit, huonekaluja ja pikkuesineitä, kuten vaaseja, tauluja y.m. myydään huokealla.
  • Aluksessa on kertoman mukaan 454 kirstua täynnä kultaa, hopeaa ja jalokiviä 21 miljoonan dollarin arvosta ja lisäksi arvokkaita japanilaisia vaaseja, hiomattomia jalokiviä ja kokoelma taideteoksia.
  • Hän on tuonut matkoiltaan muassaan intialaisia Buddhan-kuvia, Singaporen koralleja, kookospähkinäesineitä, kiinalaisia vaaseja ja pukuja, japanilaisia koruompeleita, silkkimaalauksia ja huonekaluja, turkkilaisen huoneensisustuksen mattoineen, pöytineen, vesipiippuineen ja seinäkoristeineen, Kartagon ja Pompeijin kaivauksista löydettyjä esineitä, erilaisia aseita jne. — loppumattomiin tekee mieli sanoa.
  • Kiinalaisia maljakoita, egyptiläisiä vaaseja ja taidokkaita korucsineilä oli ympäri huonetta,

vati

  • Näin säästyneillä raaka-ainemäärällä saadaan melkein 10 miljoonaa kattilaa, vatia, mukia jne. enemmän kuin tähän asti.
  • Lautakopin ääressä oli kaksi vanhahkoa, huivipäistä naista, toinen piteli laajaa liinalla ja vaahteran oksilla peitettyä vatia, jossa päällä oli jokin leipä.
  • Tuhansiksi sirpaleiksi rämähti rasvat tirskuen vati, jossa oli pikkuporsasta.
  • Herneet keitetään, tomaatit leikataan lohkoiksi ja niillä koristellaan vati voileivän ympärillä.
  • Eri leipälajit asetetaan niinikään matalille vadeille, joka laji erikseen omalle vadilleen, ja nämä sijoitetaan pitkin pöy'tää.
  • Asettakaa ne kukin vadilleen ja paistakaa molemmat, mutta toinen kovemmaksi ja toinen pehmeämmäksi.

vesipullo

  • Samassa hetkessä, kun Cavan ehti kuolevan viereen ja ojensi hänelle vesipullonsa, hän käsitti, että miestä ei oltu ammuttu ainakaan itsepuolustukseksi.
  • Vettä meillä ei ollut paljoa, jokaisella oli vain oma vesipullonsa.
  • Mirkka polvistui neekerin viereen ja ojensi hänelle pienen litteän vesipullonsa.

viinipullo

  • Hän meni ja tunnusti tälle rikoksensa ja tarjosi maksua ottamistaan viinipulloista.
  • sepä kuului siltä, kuin jos näistä kalliista viinipulloista vedettäisiin korkit pois.
  • Bladan-myrkkyä sisältäneistä viinipulloista ei maanantaiaamuun mennessä ole tullut Helsingin poliisiviranomaisille yhtään ilmoitusta, kerrottiin STT:ile.
  • Hän oli tuntenut itsensä pahoinvoivaksi jo melkein heti, ehtimättä täyttää pienistä viinipulloista kuin yhden puolilleen.
  • Tein tulet takkaan ja Tiina avasi viinipullon.
  • Pettymyksiä voi estää sillä, että kaivaa sen kalliimman viinipullon esille vain silloin, kun on oikein hyvä 010. Riita vie viiniltäkin maun.

vitriini

  • Aihetta käsittelevä pieni museo Sisälähetysseuran oppilaitoksilla Pieksämäellä on vähän syrjässä, ja Marianne Heikkilä haluaisi sen enemmän näkyville vaikkapa vitriineihin eri puolille oppilaitosta.
  • Mutta kun katsoo noihin vaatimattomiin, mutta kauniisin vitriineihin ja kuuntelee niitä tarkkoja selityksiä, joita pamiljongissa päimystämät suomalaiset neidet antamat, tuntee, että näyttelyn järjestäjiä ja johtajia elähuttää harminaiuen innostus siihen asiaan, jonka palmeluksessa he omat ".
  • Eteistilojen vitriineihin on mahdollisuus pystyttää näyttelyitä muulloinkin kuin kevätkauden päättyessä.

vuoka

  • Lenkki asetetaan paistinpannuun tai tulenkestävään vuokaan.
  • Kalat ladotaan voideltuiin pataan tai vuokaan.
  • Paistetaan pienissä, voidelluissa ja korppu- jauhoitetuissa vuoissa tavallisessa lämmössä n. 15 min.
  • Taikinan voi paistaa myös pienissä vuoissa tai paperisissa leivosmuoteissa, joissa leivokset saavat olla tarjolle tuotaessakin.
  • Kun se on vuoissa hyytynyt, asetellaan sen päälle keitettyjä kasviksia, kuten luumu- ja porkkanasuikaleita, selleri- ja perunakuutioita,

yöastia

  • Muutama hullu poikkeus, kuten yöastia sisältöineen kertoo, että juhlanäyttelyn tekijöillä on huumoriakin.
  • Ensimmäinen tunnettu kaupunkihygieeninen sääntö Pariisissa annettiin 1400-luvulla, jolloin kiellettiin tyhjentämästä yöastioita suoraan kadulle huutamatta ensin kolmea varoitushuutoa.

ämpäreittäin

  • Se syö mielellään ämpäreittäin sillejä ja nauttii tavattomasti katselijoiden ihailusta.
  • — Sieltähän ukkojen ja akkojen nimiä riittää papereihinne yllin kyllin ja viinaakin ämpäreittäin!
  • Onko teillä taloudessanne rikkinäisiä ämpäreitä?
  • Suurten talojen pihoilla on rivissä ämpäreitä, joihin kuhunkin kootaan erilaisia jätteitä.

ämpäri

  • - Ottakaa tuosta ämpäreitä, joihin voitte laittaa naulat.
  • Talon katosta valuu vettä ja salin lattialle on parketin pelastamiseksi laitettu ämpäreitä.

ämpärillinen

  • Nyt oli vettä, ja raitista, hyvää vettä runsaasti kaksi ämpärillistä.

???

  • Tärkeätä on kuitenkin antaa vuodevaatteiden ensiksi olla hetken aikaa tuulettumassa ikkunasta virtaavassa puhtaassa ilmassa vetämällä peite syrjään — ellei sitä nousija jo olisi tehnyt — ja sehän käy hyvin päinsä sillä aikaa, kuin siistijä suorittaa rikkojen ravistelua huonekaluilta, puhdistaa pesupöydän jne. Raikkaalla juomavedellä täytetyt kannut ja karahvit tuodaan huoneeseen vasta sitten, kun se on täydellisesti siistitty, muutoin niihinkin voisi laskeutua pölyä.
  • Aika ja raha-ajatustapa näkee kuvan niin kuin kattotiilen tai sementtisäkin: hyödyllisenä tai hyödyttömänä tekijänä.
  • — Tahtoisinpa tietää, toinko minä tähän leipomoon aamulla vahingossa yhden sementtisäkin?
  • Nerg mainitsee pitkäjänteisestä tutkimuksesta, jossa perunalastufirma seurasi perunalastupussia sen eri vaiheissa, alkaen pellolta ja päätyen pakkausjätteisiin.
  • Parasta on liimata sokeripussin suu kiinni, jotta ei johdata pikku ipanoita kiusaukseen ja samoin on leivoskorit varustettava peitteillä.
  • Silloin Matleena sieppasi sokeripussin pöydältä ja hukutti sen kainaloonsa, jossa tiesi sen varmasti pysyvän.
  • Tämän jälkeen te valmistatte hänelle kangastilkusta pienen sokeripussin, johon mahtuu ainakin kahden päivän annos Tietäkää, että muuten hänen sokeripalansa mustuvat likaisessa taskussa.
  • Hän kantoi sokeripussia, joka huolimatta hänen ponnistuksistaan suojella sitä sateensuojallaan, kuitenkin oli kaatunut, niin että paperi oli revennyt ja sokeripalaset alkoivat tippua kadulle.
  • Tämän lain tultua kumotuksi lisääntyi kysyntä ja siitä lähtien tehdas on valmistanut kaikensuuruisia oluttynnyreitä, samoin käymäammeita ja astioita paineella.
  • On olutmessuja, joissa kokonaisia häränruhoja paistetaan mahtavissa vartaissa ja joissa olutvankkurien hevoset — valtavan suuret ja jykevät — komeilevat kiiltävissä messinkivaljaissaan ja tuovat korkeat vuoret isoja oluttynnyreitä tyhjennettyjen tilalle.
  • Kun seuraavan kerran avaat olutpullon, suhtaudu kuohuvaan juomaan kunnioittavasti.
  • Viisainta olisi kaikkien pelaajasiirtojen osalta seurojen ottaa lusikka kauniisti käteen ja hämmennellä soppakulhoa sen verran, että jokainen saisi sattuman kohdalleen.
  • - Älkää vain pudottako suklaarasiaa, lisäsi hän hieman kovemmin ja katosi samassa ihmisjoukkoon.
  • Asari voitti kirkkaasti vedon, mutta kun Otto otti tulitikkuaskin kouraansa, kirosi hän synkästi, vaikka olikin jouluaatto ja ihmisillä hyvä tahto.
  • Alumiinisia juomatölkkejä alettiin perjantaina ottaa kaupoissa vastaan palautuspullojen tapaan.
  • Vaikka hakijan ja vastaajan ko. pakkaukset loivat sarjana samanlaisen yleisvaikutelman, savukkeiden ostajien oli kuitenkin katsottava kykenevän ostotilanteessa erottamaan hakijan ja vastaajan tuotepakkaukset toisistaan.
FEE 
FEEM 
conatiner 
construction (kuvaus)
container (kuvaus)
contents (kuvaus)
descriptor (kuvaus)
material (kuvaus)
owner (kuvaus)
relative_location (kuvaus)
type (kuvaus)
use (kuvaus)