FinnFrameNet:Conquering

From Sanat

kukistua

  • Kun englantilainen apujoukko saapui perille, oli kaupunki kukistunut ja Gordon vainaja.
  • Hongkong on sortunut, Filippiinit menemäisillään, Manila kukistunut, Singapore uhattupa ja melkoinen määrä Hollannin Intiaa miehitettynä.

vallata

  • Euroopassa alkoi siirtomaavallan historia 1400-luvulla, kun Portugali valtasi tukikohtia Afrikan rannikolta.
  • Irak valtasi Kuwaitin 2. elokuuta.
  • Amerikkalaisviranomaiset kertoivat, että osa rikoksiin syyllistyneistä oli kuitenkin ehtinyt paeta Kuwaitista ennen kuin liittoutuman sotilaat valtasivat kaupungin.
  • Lähteiden mukaan muslimit valtasivat keskiviikon vastaisena yönä lukuisia kyliä Zenican lähistöllä.
  • Venäläiset valtasivat Narvan jälleen vuonna 1704.
  • Hänet vapautettiin kolmen viikon kuluttua, kun saksalaiset valtasivat kaupungin.
  • Naisen koti paloi torstaina, kun kroaattijoukot valtasivat kylän.

valloittaa

  • 1890 Cecil Rhodes valloitti maan, ja mustat saivat kilpailijoikseen uudisasukkaita.
  • Helsinkiin Gergiev saapuu suoraan Italiasta, missä Mariinski-teatteri valloitti italialaisyleisön.
  • Niin ikään Libyassa, jonka arabit valloittivat 640-luvulla, paikallisille heimoille määrättiin lähes 20 000 soliduksen jizya eli pakko vero.
  • Tunnetuissa arabiankielisissä lähteissä ei kuitenkaan ole mitään mainintoja siitä, että kultaa olisi tuotu Kairouaniin Lähi-idästä tai Espanjasta, jonka arabit valloittivat
  • Viimemainittuna vuonna tapahtui kaupungin vaiheissa muutos, kun sen valloitti kuningas Alfonso I suureksi osaksi englantilaisista

valtaus

  • Maamme asutus on melkoiselta osalta tapahtunut siirtolaisuuden kautta, osittain uudisasutuksena, osittain rappeutuneiden tai hylättyjen viljelmien valtauksena.
  • Vieraiden maiden valtauksena tai anastuksena käsittää hallitus yleensä demokratian ja erikoisesti työtätekevien luokkien oikean tajunnan mukaisesti jokaisen pienen ja heikon kansallisuuden liittämistä suureen ja voimakkaaseen valtakuntaan ilman tämän kansallisuuden selvästi ja vapaaehtoisesti ilmaisemaa suostumusta ja halua, riippumatta siitä, milloin tämä väkivaltainen liittäminen on tapahtunut, riippumatta myöskin siitä, kuinka kehittynyt tai kehittymätön väkivaltaisesti liitetty tai väkivaltaisesti kysymyksessä olevan valtakunnan rajoissa pidetty kansa on, riippumatta vihdoin siitä, asuuko tämä kansa Euroopassa tai kaukaisissa valtamerien takaisissa maissa.

???

  • Heikontuneiden ja vähitellen itsestään kuolemaantuomittujen bolshevikien puolelta uhkasi näiden puhujain mielestä Suomea pienempi vaara kuin Pietarin ja Moskovan valloittaneiden pyhän Venäjän uudistamista ajavien valkoisten venäläisten puolelta.
  • Maan muutama kymmenen vuotta aikaisemmin valloittaneiden ranskalaisperäisten normannien ja alkuperäisasukkaiden, saksien välit ovat vihamieliset.
  • 26 Lähi-idässä yksikyttyräinen kameli kesytettiin jo varhain, mutta Afrikkaan dromedaarin on uskottu levinneen vasta Egyptin valloittaneiden assyrialaisten ja persialaisten mukana joskus 600- ja 500-luvuilla eKr. Saharan paimentolaisten on puolestaan oletettu oppineen kamelin kesyttämisen roomalaisilta ehkä 200-luvulla jKr. 27 Tähän ajoitukseen on päädytty lähinnä antiikin tekstien perusteella; niissä kameli mainitaan Pohjois- Afrikan yhteydessä vasta ajanlaskun
  • Vänrikki L. H. von Willebrand haastattelee Sortavalan valloittaneiden joukkojen komentajaa, eversti Svenssonia.
  • Englantilaiset valloittaneet Palmyran.
  • Ranskalaiset valloittaneet saaren
  • Kun Savitaipale olisi vallattu, ei olisi vaikeutta ottaa haltuun myös Taipale ( Lemillä ) lappeenrannan tien varrella, Sillin ahon silta Valkealan tien varrella sekä Huopaisen silta ( Luumäellä ) Taavetin tien varrella.
  • Georgialaisviranomaisten mukaan yli 30 000 ihmistä pakeni Gagrasta ja läheisistä kylistä, kun abhasialaiset valtasivat alueen lokakuun alussa.
  • Lähteiden mukaan muslimit valtasivat keskiviikon vastaisena yönä lukuisia kyliä Zenican lähistöllä.
  • Pohjoisvietnamilaiset valtasivat sen torstaina ja käyttivät tällöin panssarivaunuja ensimmäisen kerran koko sodan aikana, Etelä-Vietnamin hallituksen edustaja sanoi torstaina, että yhteensä 316 amerikkalaisissa joukoissa taistelevaa etelävietnamilaista palkkasotilasta jäi Lang Veinin sen jouduttua pohjoisvietnami laisten käsiin.
  • Balkanilla puolestaan slaavit ja bulgaarit levittäytyivät yli Tonavan ja valtasivat sen nykyistä Kreikkaa myöten.
  • Amerikkalaisviranomaiset kertoivat, että osa rikoksiin syyllistyneistä oli kuitenkin ehtinyt paeta Kuwaitista ennen kuin liittoutuman sotilaat valtasivat kaupungin.
  • Venäläiset valtasivat Narvan jälleen vuonna 1704.
FEE 
FEEM 
conqueror (info)
degree (info)
particular_iteration (info)
place (info)
theme (info)
time (info)